
Konstrundan on valtakunnallinen tapahtuma, jonka aikana taiteen, käsityön ja muotoilun ammattilaiset ympäri Suomea avaavat ateljeidensa ja verstaidensa ovet yleisölle. Tavoitteena on lisätä ymmärrystä kotimaista nykytaidetta, taidekäsityötä ja muotoilua kohtaan. Konstrundan-viikonloppu on tänä vuonna 3.–4. syyskuuta. Mukana noin 450 vierailukohdetta, joista kaksi Somerolla: Antero Kare Kivimeijerissä Sillanpäässä ja Keanne van de Kreeke Hirsjärvellä.

Tänä vuonna Konstrundan järjestetään jo viidennentoista kerran.
Syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna yleisö voi vierailla taiteen, taidekäsityön ja muotoilun ammattilaisten luona eri puolilla maata ja tutustua heidän työhönsä. Vierailukohteet ovat avoinna molempina päivinä.
Osallistujat edustavat monipuolista ja inspiroivaa yhdistelmää luovuutta ja asiantuntemusta. Runsas puolet tekee kuvataidetta, vajaat kymmenen prosenttia taidekäsityötä ja runsas pari prosenttia muotoilua. Loput edustavat edellä mainittujen yhdistelmiä tai muuta luovaa toimintaa.
Lisätietoja osallistujista löytyy verkkosivuilta www.konstrundan.fi. Jokaisella osallistujalla on oma profiilinsa, jossa hän kuvailee itseään ja työtään sekä kuvin että sanoin.
Antero Kare kertoo profiilissaan, että hän maalaa, veistää ja valmistaa installaatioita. Taidekierroksen aikana hän tekee keramiikkaveistoksia.
Keanne van de Kreeken alaa ovat installaatio, piirustus, taidemaalaus ja visuaalinen taide.
– Taiteeni syntyy arjesta, unelmista, naiseudesta ja luonnosta. Töissäni avautuu lämmin ja suvaitsevainen mielikuvituksen maailma. Usein teokset lähtevät arjen pienistä yksityiskohdista, mukana on kuitenkin myös häivähdys varjoa – ulkopuolisuus, hän kuvailee profiilissaan.
– Minun töitäni voi myös nähdä niin satukirjoissa, oppimateriaaleissa, julkisissa paikoissa kuin teatterissakin.
Taidekierroksen aikana vierailija saa tutustua van de Kreeken työtilaan, katsoa luonnoksia, erilaisia töitä ja työprosesseja. Työtilasta löytyy myös pikku kauppa ja lapsille toimipiste taiteen tekemiseen.

Myös Somerolla vuosia asunut Pirkko Mäkelä-Haapalinna avaa studionsa, joka sijaitsee nykyään Turun Kauppiaskadulla.
– Työskentelen pääasiassa pastellitekniikalla. Olen loputtoman lumoutunut pastelliliitujen värien intensiteetistä. Pastellien lisäksi käytän myös akryyliä ja sekatekniikkaa. Teoksillani on lähtökohtansa realismissa, mutta ne liikkuvat kohti pelkistettyä abstraktiota, joskus myös installaatiota, hän kertoo.
– Tapahtuman aikana työhuoneeni on auki ja esittelen työprosessiani sekä teosteni sisältöä. Järjestän myös jonkin pienen tarjoilun ja pienimuotoista myyntiä esimerkiksi taidekorttien muodossa.
Juhlavuoden kunniaksi Konstrundan tarjoaa tänä vuonna muutamia uutuuksia. Webinaari Kuinka selviytyä taiteilijana tänään järjestetään yhteistyössä Pohjoismaisen taidekorkeakoulusäätiön ja Pietarsaaressa sijaitsevan YH Novian kanssa perjantaina 2. syyskuuta. Konstrundan pitää myös arpajaiset, joissa kaikki kahdeksan palkintoa ovat kokemuksia.
Konstrundanin suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio .