SoVo Futsal esittäytyy tänään

0
Maalivahti Nevzat Mustafan torjunnat pohjustivat SoVolle kotivoiton Futsal-Liigassa. Myös Antti Korhonen (19) esiintyi edukseen.

Teksti Juha Laakso

Uuden Futsal-Liigakauden alkuun on aikaa vajaat kaksi viikkoa. Someron Voima Futsal pelaa kauden kynnyksellä kaksi harjoitusottelua, joista ensimmäisen tänä iltana kotiareenallaan Someron monitoimitalossa.
SoVo Futsalin liigamiehistö on täydentynyt viime viikkojen aikana niin, että koossa on nyt kahden maalivahdin ja neljäntoista kenttäpelaajan vahvuinen ryhmitys.
– Yksi tai pari nuorta pelaajaa on vielä tulossa joukkueeseen mukaan ja muutama runkopelaaja on vielä tästä ensimmäisestä harjoituspelistä sivussa, SoVon manageri Jarkko Ihalainen kertoo.
Joka tapauksessa SoVo on juoksuttamassa reilut pari kentällistä miehiä pelituntuman hakuun toista liigajoukkuetta, Turun Pallokerhoa vastaan. Somerolaisjoukkueen kokonaan uusista kasvoista parketilla nähtäneen ainakin nuori espoolaislahjakkuus Blend Doroci.
Tulevana lauantaina SoVo tekee vierailun viime kauden liiganelosen, Akaa Futsalin uuteen kotisaliin Viialaan.