SoVo Futsal pyrkii kärkikvartettiin

0
Managerin, joukkueenjohtajan ja vähän valmentajankin roolissa ahertava Jarkko Ihalainen näyttää nousujohteista suuntaa somerolaiselle liiga-futsalille.

Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen

Futsal-Liigan 25. pelikausi käynnistyy tulevana viikonloppuna. Someron Voima Futsal aloittaa sunnuntain kotiottelulla kahdennentoista kautensa pääsarjassa.
SoVon tähtäimessä on viime kauden liigassa saavuttamansa viidennen sijan parantaminen.
– Meillä on kasassa sellainen ryhmä, jolla pitäisi yltää ainakin neljän parhaan joukkoon, eli mitalipeleihin. Tarkoitus on, että olemme parhaimmillamme kevään ratkaisupeleissä, mutta nappisuorituksella voimme päästä neljän parhaan sakkiin jo runkosarjassa, SoVo Futsalin manageri ja apuvalmentaja Jarkko Ihalainen arvioi.
Somerolaisseura on yleensäkin esittänyt parastaan vasta kevään peleissä, mutta viime kaudella kävi toisin: Runkosarja sujui odotuksia paremmin, mutta aivan sen lopussa ja pudotuspelien avauskierroksella suoritustaso lässähti pahemman kerran.
– Siihen sattui samanaikaisesti useiden pelaajien loukkaantumisia ja sairasteluja, jotka olivat suurin syy kevään epäonnistumisiin, Ihalainen muistelee.

Tasapainoa pelirooleihin

Alkavalla kaudella SoVo pyrkii välttämään pahimmat karikot entistä laajemman ja ennen kaikkea tasapainoisemmaksi kootun pelaajamateriaalin turvin.
– Joukkuetta on nyt koottu sellaisella ajatuksella, että hyviä pelaajia riittää tasaisesti eri pelipaikoille, eli saadaan aiempaa laajempaa kattavuutta niin pohjalle, laidoille kuin hyökkäyksen kärkeen.
Uusia kasvoja joukkueessa ei ole kuin kolme, mutta managerin mukaan ryhmä saattaa täydentyä vielä yhdellä pelaajalla.
– Kovaksi vahvistukseksi voi kyllä laskea myös sen, että Gezim Voca on nyt lupautunut mukaamme koko loppukauden ajaksi, kunhan hänen jalkapallopelinsä Paraisilla lokakuussa päättyvät.
Uusista nimistä ehdottomasti mielenkiintoisimmalta vaikuttaa viime lauantain harjoitusottelussa ensi kertaa näyttäytynyt Hanad Mohamed. Parimetrinen, 21-vuotias tekniikkataituri oli viime keväänä nostamassa Esboon BK:ta Futsal-Ykköseen, mutta henkilökohtaisilta taidoiltaan Ihalainen pitää nuorukaista jo nyt vahvistuksena liigatasonkin joukkueeseen.
Mohamedista kaavaillaan SoVossa niin sanottua ”pivotia”, eli kärkipelaajaa. Laitapaikalta omaa pelipaikkaansa hakee vuotta nuorempi espoolaistulokas Blend Doroci ja kolmanneksi maalivahdiksi joukkueeseen on liittynyt 17-vuotias forssalaislupaus Sisu Sippo.

Hallitusti nuoremmaksi

Viime kaudella läpilyöntinsa tehneelle Vilho Ståhlströmille, 19, on luvassa entistä vastuullisempaa roolia. SoVon omista kasvateista etenkin 17-vuotias Jasper Joosela on esittänyt harjoituksissa ja treenipeleissä sen verran vahvoja otteita, että häneltä voidaan pikkuhiljaa odotella Ståhlströmin kaltaista murtautumista liigatason vakiokasvoksi.
Pitkään somerolaisseuraa palvelleesta kokeneesta kaartista Mergim Bushi ei ole enää SoVon riveissä ja muutama muukin konkari on poistunut joukkueen pelaajalistalta. Kokonaisuudessaan parinkymmenen pelaajan vahvuisesta pelaajakaartista noin puolet on syntynyt tämän vuosituhannen puolella.
– Joukkueessa on viime vuosien aikana tehty hallittua nuorennusta. Esimerkiksi kolmen vuoden takaisesta pronssimitalijoukkueesta on jäljellä enää kolme pelaajaa, Ihalainen toteaa.
Ihalainen toivoo, että pelaajamateriaalin leveys tarjoaa SoVolle tällä kaudella mahdollisuuden myös reservijoukkueen vahvistamiseen.
– Tarkoitus on saada varsinkin liigaryhmässä vähemmälle peliajalle jääviä pelaajia entistä useammin kakkosjoukkueen avuksi. Tavoitteena on, että kakkosjoukkue saataisiin nostettua Kolmosesta sarjaporrasta ylemmäksi.
Yhdeksättä pelikauttaan Somerolla aloittava, liigan runkosarjan pistepörssin kuusinkertainen voittaja Arber Istrefi toimii alkavalla kaudella kaksoisroolissa, liityttyään uutena miehenä SoVon valmennusryhmään.

SoVon liigarinki kaudella 2022–23:

Maalivahdit: Nevzat Mustafa (synt. 1991), Niko Rikkilä (2001) ja Sisu Sippo (2005).

Kenttäpelaajat: Antti Korhonen (1996), Pyry-Ville Korhonen (1994), Valmir Seferi (1993), Valdrin Seferi (1988), Arber Istrefi (1989), Vilho Ståhlström (2003), Rinor Karaqa (1998), Elmeri Andersson (2003), Jasper Joosela (2005), Jaakko Toivonen (2003), Guri Qerimi (1991), Gezim Voca (1995), Jimi Kyytsönen (1997), Joonas Reijonen (2002), Blend Doroci (2002) ja Hanad Mohamed (2001).

Valmennus, joukkueenjohto ja huolto: Valdrin Seferi, Arber Istrefi, Tommy Lundberg, Jarkko Ihalainen ja Hannu Manninen.

Tutut ennakkosuosikit

Uusi liigakausi käynnistyy lauantaina kolmella ottelulla ja sunnuntaina mukaan liittyy kolme muuta pelipaikkakuntaa. SoVo kohtaa sunnuntaina monitoimitalossa Alastaron Urheilijat, joka viime keväänä säilytti pääsarjapaikkansa karsinnan kautta
SoVon manageri Jarkko Ihalainen , kuten lajiasiantuntijat yleisemminkin, ovat ounastelleet viime kaudella menestyneiden joukkueiden olevan nytkin vahvoilla.
– Ainakin KaDy, Akaa ja Kemi löytyvät varmaan sarjan kärkipäästä tälläkin kaudella, Ihalainen povaa.

Liigajoukkueet kaudella 2022-23 (viime kauden sijoitus):

Kampuksen Dynamo, Jyväskylä (1.), Golden futsal Team, Espoo (2.), FC Kemi (3.), Akaa Futsal (4.) SoVo Futsal, Somero (5.), Vieska Futsal, Ylivieska (6.), Liikunnan Riemu, Jyväskylä (7.), Mad Max, Valkeakoski (8.), Tornion Palloveikot (9.), Turun Pallokerho (10.), Alastaron Urheilijat (11.), Vaasan Kiisto (Ykkösen 1.).

Kaksitoista joukkuetta pelaa kaksinkertaisen runkosarjan, jossa jokaiselle kertyy 22 ottelua. Kahdeksan parasta jatkaa pudotuspeleihin, viimeiseksi jäävä putoaa seuraavaksi kaudeksi Futsal-Ykköseen ja viimeistä edellinen karsii liigapaikastaan.