Teksti Juha Laakso
Someron Voiman miesjoukkueen viime sunnuntain kotiottelu jalkapallon Kutosessa peruuntui, kun vastustajaksi nimetty lietolainen FC NuoTeePee luopui sarjapaikastaan kesken kauden.
Läntisen alueen lohko A2:een ilmoittautui alun perin yksitoista joukkuetta, joista kauttaan jatkaa enää kahdeksan. Auran Palokunnan Urheilijat luopui paikastaan jo ennen kauden alkamista, Sauvon Urheilijat jätti leikin kesken kevätkierroksen lopulla ja nyt siis FC NuoTeePee poistui sarjasta kahdentoista pelikierroksen jälkeen.
SoVon osalta lietolaisten luovutus poisti taulukosta yhden tappiopelin, sillä FC NuoTeePee oli voittanut joukkueiden kevätkierroksen yhteenoton kotikentällään maalein 2–0. Samalla somerolaisten takamatka lohkokärkeen kaventui viideksi pisteeksi.
Tulevana sunnuntaina SoVolla on mahdollisuus jatkaa kärkisijojen ja samalla nousupaikkojen jahtaamista, kun se kohtaa pallokentän tekonurmella Piikkiön Palloseuran kakkosjoukkueen.
Naiset jäivät Maskussa maaleitta
Voiman naiset vierailivat sunnuntaina Nelosen ottelussa Maskussa. Sikäläinen Palloseura syvensi somerolaisten tappiokierrettä 8–0 (5–0) murskavoitollaan.
Keväällä Somerolla Masku oli SoVoa parempi maalein 4–0, joten kahden kohtaamisen yhteislukemiksi muodostuivat somerolaisittain ankeat 0–12.
Hilppa Juote palasi Maskun peliin toipilasosastolta SoVon varmaotteiseksi maalivahdiksi. Joukkueen sairastuvalla on kuitenkin edelleen ruuhkaa kiusallisen paljon, niin että tähänkin peliin somerolaisjoukkue sai avauskokoonpanon päälle vain yhden pelikuntoisen vaihtopelaajan.
Huomenna SoVo pääsee Joensuun pallokentällä yrittämään neljäntoista kierroksen mittaisen tappioputkensa katkaisemista, kun iltapäivän kamppailuun saapuu vieraaksi Jomala IK Ahvenanmaalta.
Miesten Kutosen lohko A2:n sarjatilanne:
TuNL 10 6 1 3 17-22 19
FC KyPS 10 6 1 3 26-20 19
___________________________________
Torre Calcio 10 6 1 3 28-13 19
PiPS/2 8 5 0 3 28-22 15
SoVo 10 4 2 4 21-16 14
ÅCF/2 11 3 2 6 23-31 11
MartMu 9 2 1 6 19-33 7
LoPS/2 8 2 0 6 18-23 6
Joukkueilta poistettu sarjasta luopuneita Sauvoa ja FC NuoTeePeetä vastaan pelattujen ottelujen tulokset.