SoVon P17-joukkue yhä kärkikahinoissa

0
Matias Koskinen (21) viimeisteli SoVolle kaksi maalia edellisen kierroksen vierasottelussa Turussa.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

Kaarinan Pojat katkaisi Someron Voiman jalkapallopoikien voittokulun alle 17-vuotiaiden Kolmosen syys-sarjassa. KaaPo kukisti somerolaisvieraansa maalein 3–0 ja siirtyi A1-lohkon kärkipaikalle.
Hyvää kautta pelaavat SoVon pojat eivät jääneet pitkäksi aikaa murehtimaan tappiota, vaan palasivat voittojen tielle heti seuraavalla kierroksella Turussa. Sikäläinen Pallokerho taipui kotikentällään maalein 2–3 (1–1).
Molemmat joukkueet avasivat maalitilinsä jo ensimmäisellä viisiminuuttisella. Toinen maalikimara nähtiin toisen jakson alkupuolella, jolloin somerolaiset onnistuivat viimeistelyssä kahdesti ja kotijoukkue kertaalleen.
Matias Koskinen iski SoVon maaleista kaksi, nostaen kauden maalisaldonsa neljään. Akseli Hakamäki viimeisteli kerran ja hänellä on koko kaudelta tilillään nyt yksitoista osumaa.
Viiden kierroksen jälkeen KaaPo on lohkon kärjessä, pisteen edellä somerolaisia. Lohkovoittaja pääsee kauden päätteeksi karsimaan noususta P17-ikäluokan ensi kevään Kakkoseen.
Tänään SoVo kohtaa pallokentän tekonurmella lohkon keskikastissa majailevan turkulaisen FC Interin kolmosjoukkueen. Keväällä Turussa näiden joukkueiden yhteenotto päättyi SoVon 3–1 voittoon.

Alle 14-vuotiaiden tehot kateissa

SoVon P14-ikäluokan pelit syyskauden Kolmosessa eivät ole sujuneet yhtä hyvin. Viimeisimmässä kotiottelussaan somerolaiset kärsivät 0–4 tappion Peimari Unitedille ja sen jälkeen lohkokärki VG-62 löylytti somerolaisvieraitaan Naantalissa peräti 20–0 lukemin.
Saman ikäisten tyttöjen 8 vastaan 8 -pelimuodon syys-sarjassa SoVo joutui kotikentällään tunnustamaan lohkoa johtavan kemiöläisen KSF:n paremmakseen maalein 8–0. Alle 14-vuotiaiden poikien tavoin myös tyttöjen joukkue on hävinnyt kaikki syyskauden ottelunsa.
Neljän kierroksen jälkeen voitoitta jatkaa myös SoVon alle 12-vuotiaiden tyttöjen joukkue Kolmosen syys-sarjassa. Viimeksi Paraisten IF:n vieraana somerolaiset saivat sentään aikaiseksi kaksi maalia, joista vastasivat Sofia Jalli ja Liisa Lehtonen. PIF voitti ottelun lopulta maalein 5–2.

Pikkupojilla jo useita voittoja

Voiman alle 11-vuotiaiden poikien joukkue on pelannut syyskaudella kaksi alueellisen kolmostason turnausta. Kaikkiaan seitsemästä ottelustaan SoVo on voittanut neljä ja hävinnyt kolme.
Vuotta nuorempien ikäluokassa SoVo pelaa syyskaudellakin kakkostasolla. Sillä on takanaan kolme P10-ikäluokan turnausta ja niissä yhteensä kymmenen ottelua, joista tilille on kertynyt neljä voittoa ja kuusi tappiota.
Voiman nuorimmat sarjatoiminnassa mukana olevat pojat pelaavat huomenna P9-sarjan kakkostason kotiturnauksen tekonurmella. Poikien turnauksen jälkeen pelivuoron saavat samalla areenalla SoVon alle 12-vuotiaat tytöt ja tulevana maanantaina ohjelmassa on T14-sarjan kotiottelu.