Sügisdessertin ja Eppulaisen maku suussa

0
Matti Torkkomäen innostus omenoihin ja puiden kasvatukseen on lapsuuden perua. Hän muistaa, miten lapsuudenkodin rekoolista vietiin Lobo-omenoita Someron Osuuskauppaan.

Istuta pihallesi omenapuu

Omenapuiden kasvattamiseen innostuneen Matti Torkkomäen lapsuudenkodissa oli iso puutarha. Hän arvelee kahdessa eri puutarhassa olleen liki 300 omenapuuta 1940–1950-luvun vaihteessa. Lajikkeina oli muun muassa Valkeakuulas, Antonovka, Lobo, Åkerön punainen ja vaalea muunnos, Puna- ja Keltakaneli, Kavlås, Sävstaholm, Sariola, Wealthy ja Rautell.

– Osaisin vieläkin sijoittaa useat puut paikoilleen, sanoo Torkkomäki; sen verran selkeä mielikuva hänellä on puutarhasta, jota ei enää ole olemassa.

Hän kertoo, että monet perinnelajikkeista ovat saapuneet Suomeen 1800-luvulla ja 1900-luvun vaihteessa pohjoismaista, Baltiasta ja Venäjältä. Ruotsin kartanoissa niitä jalostettiin ja kasvatettiin, samoin Virossa. Sieltä ne kulkeutuivat Suomeen lähinnä kartanoihin, pappiloihin ja isompien maatilojen puutarhoihin ja pikku hiljaa muuallekin. Kulkukauppiaillakin on osansa omenatietouden leviämisessä.

Somero on ollut hyvässä paikassa, sillä välittäjinä olivat erityisesti Mustialan maanviljelysopisto Tammelassa sekä Långsjön kartanon taimitarha ja puutarhakoulu Pitkäjärvellä.

– Tammelaan perustettiin myös useita taimistoja, joiden valikoimissa näkyi ja on yhäkin havaittavissa Mustialan perinne. Yhteinen nimittäjä taitaa olla Vikstenin suku, arvioi Torkkomäki.

Opistot olivat merkittäviä omenaviljelyn edistäjiä. Långsjön taimitarhan vuoden 1916 luettelon mukaan heillä olisi tuolloin ollut 40 eri omenalajiketta myynnissä.

Långsjön kartanon Sagulinin päärynäomena on Matti Torkkomäen mielestä monellakin tapaa hieno lajike.

– Sen makeus ja aromi tekevät siitä herkkulajikkeen. Omena on makea ja kesälajikkeeksi hyvin kestävä, eivätkä kasvitaudit runtele sitä. Se on pienikokoinen, mutta ei makeaa mahan täydeltä.

Torkkomäki haluaa omenalta erityisesti aromia ja makua, jonka tunnistaa. Virolainen Sügisdessert on hänelle syysherkku, Antonovka, Åkerö ja Puna- ja Keltakanelit maistuvat myös.

Torkkomäki pitää myös Lepaan Liereästä, joka on tarinan mukaan saanut alkunsa 1920-luvulla Antonovkan siemenkylvöstä. Se olisi näin Antonovkan ja Åkerön risteytys. Lepaan Liereää omenasuu kuvaa miedon happoiseksi. Tämä talviomenalajike on kestävä ja runsassatoinen.

Myös talviomena Eppulainen on miehen mieleen herkullisuuden, mutta myös satoisuuden vuoksi. Eppulainen säilyy hyvin jouluun asti.

Sagulinin päärynäomena on pieni, mutta maukas ja makea.
Sagulinin päärynäomena ei ole altis kasvitaudeille.

Uudista puuta, kokeile varttamista

Kotimaisia lajikkeita on syntynyt tietoisesti jalostamalla. On haluttu juuri Suomen oloissa pärjääviä, sopivia ja kestäviä lajikkeita. Matti Torkkomäki ottaa esimerkiksi Pekan, joka on MTT:n kasvintuotannon Piikkiön tutkimusyksikön kehittelemä. Pekka on Lobon ja Huvituksen risteytys.

– Se on pehmeä ja makea, muttei kuitenkaan imelä, vaan aromikas. Väriltään se on kauniin tumma, lähes violetti. Huono puoli on, että se on altis erityisesti muumiotaudille.

Pekka-lajike on kehitetty Piikkiössä. Sen väritys on tummanpuhuva ja maku makeahkon aromikas.

Makuelämyksiä on tuotettu aikanaan myös maukkaaksi havaitun omenan siemenestä kasvattamalla ”yritys ja erehdys” -menetelmällä.

Torkkomäki on tehnyt kokeiluja. Hän on esimerkiksi varttamalla uudistanut omenapuita ja yhdistänyt useampiakin lajikkeita samaan puuhun.

Varttamalla voi saada samaan puuhun useampiakin omenalajikkeita.

Kahden puun oksat yhdistetään eli vartetaan. Puusta, jonka hedelmiä halutaan, otetaan oksan kärjestä jo talvella edellisen kesän verso ja yhdistetään se toisen kasvavan runkopuun oksaan.

Torkkomäki ohjeistaa, että hyvä aika kerätä edellisen kesän oksaversot on talvella suojasäällä tai pikkupakkasella. Ne voi niputtaa ja pakata muovipussiin ja upottaa lumihankeen talven ajaksi. Maakellari on myös erinomainen säilytyspaikka, kunhan hiiret eivät pääse maistelemaan silmuja.

Versot pakataan kosteaan paperiin ja muovikääreeseen. Jääkaappikin soveltuu säilytykseen, mutta kuivumista estävä suojaus on tarpeen.

– Jo kasvavan ison omenapuun oksaan varttaminen onnistuu, kun mahla alkaa virrata eli vanhan säännön mukaan äitienpäivästä alkaen. Jos vartetaan siemenestä kasvatettuun perusrunkoon, voidaan työ tehdä kynän paksuiseen runkoon keväällä. Työn voi tehdä jo talvellakin, jolloin suojatut vartetut taimet odottavat kevättä kellarissa.

Varrennoksen ympäriltä pitää ottaa pois jonkin verran oksia, että vartettu oksa saa voimaa. Perusrungon oksaan viilletään puukolla tai terävällä veitsellä yhdellä vuolaisulla viisto leikkuupinta. Vastaava viilto tehdään lepotilaiseen jaloversoon, jossa olisi hyvä olla 2–3 silmua. Leikkuupinnat asetetaan heti vastakkain.

Jaloverson voi sitoa perusrunkoon vaikkapa joustavalla sähköteipillä, ja suojata varteoksan pää notkealla mehiläisvahalla.

– On sanottu, että omenapuun oksan voi varttaa vaikka pihlajaan. Kokeilin kerran. Oksat kyllä kasvoivat, muttei tullut omenoita. Pitää yrittää joskus vielä uudelleen.

Tässä puussa on tänä syksynä runsaasti omenoita. Sitä Torkkomäki kutsuu mutaatiopuukseen. Hän on antanut sille nimen Iso-Sariola.
Matti Torkkomäki esittelee edessä oikealla olevaa Pekka-lajiketta, mutta taustalla on hänen uusi suosikkinsa, Iso-Sariola. Hän maistoi juuri Iso-Sariolan tämän kypsymisvaiheen makua ja siinä toteutui se, mitä hän omenan maulta haluaa: makeutta, happamuutta, tunnistettavaa makua. – Ensimmäinen sato ei kerro koko totuutta. Lajike näyttää erittäin terveeltä, runassatoiselta ja hedelmät ovat kookkaita, kauniita, erinomaisia suoraan nautittaviksi, mutta kiinteinä ja terveinä soveltuvat myös talouskäyttöön. Paljon parempia kuin useat hyviksi kehutut. Ryhdyn varttamaan lajiketta: parin vuoden kuluttua saatavilla.

 

Kulttuurihistoria kiinnostaa

Arja ja Matti Torkkomäellä on kolme omenapuutarhaa: Hovilan kartanon pihapiirissä aidatulla alueella, Hirsjärven rannassa sekä Kirkkonummella. Somerolla puita on noin 70 ja Kirkkonummella 50. Hovilan omenatarha on perustettu 2009 ja Kirkkonummella aloiteltiin 9 vuotta aiemmin. Suurin osa on vanhoja perinnelajikkeita, Hovilan puutarhassa on noin 60 eri sorttia.

Alkukipinän omenapuiden kasvattamiseen ja kokeiluihin Torkkomäki sai lapsuuden puutarhamiljööstä. Sittemmin innostus on kasvanut ja tekeminen voimistunut. Häntä kiinnostaa, mitä kautta lajike on tullut kotomaisemiin, miten saada risteytettyä tietyt lajikkeet ja saada vaalia perinteitä.

Nämä ovat valmiita jo maahan laitettavaksi. Taimia on myytävänä lauantaisessa Hovilan Omenapäivässä.
Matti Torkkomäellä on omenapuutarha Hovilan kartanolla, jokirannassa ja Kirkkonummella. Hän kasvattaa omenapuita ensin astiassa.

Oppirahojakin on maksettu. Esimerkiksi Kirkkonummen omenapuiden kohtaloksi koituivat vesimyyrät. Ne söivät juuret. Tarhuri ei lannistunut. Hän istutti kaikki taimet katiskaverkon kanssa kaikilta puolin suojattuina maahan. Verkkoa on puun varressa, etteivät rusakot pysty pureksimaan. Alue aidattiin, etteivät peurat pääse apajille.

Matti Torkkomäki on ammentanut tietoa erityisesti vanhoista kirjoista, ja keskustelemalla viisaiden omenamiesten ja -naisten kanssa. Etenkin pomologi Anssi Krannila on ollut tietopankki ja innostava kannustaja. Krannila on eläkkeellä oleva taimitarhan pitäjä Hirvensalmelta, jonka omenavalo ei sammu. Taimitarhalta löytyy 200 eri lajiketta.

– Perinnelajikkeisiin liittyy myös runsaasti kulttuurihistoriaa. Jo tämänkin vuoksi niitä kannattaa suosia, toteaa Torkkomäki.

Hän on havainnut, että omenapuita enää harvoin istutetaan uusien omakotitalojen pihoihin.

– Istuttakaa ennemmin omenapuu kuin se tuija. Omenapuusta saa iloa kevään kukinnoilla, hyönteisille elintilaa ja syksyn sadolla omavaraisuutta. Minusta omenapuun istutus on ympäristöteko.

– Hienoa kuunnella mehiläisten ja kimalaisten pörinää puissa keväällä. Rannoilta ja ojista ei saisi maisemoida pois kaikkia pajuja. Pölyttäjiä tarvitaan.

Matti Torkkomäki istutti varttamansa omenapuun ensimmäisen lapsenlapsensa kunniaksi. Kaivuupuuhissa kotipihallaan oli myös itse tyttönen. Puuta parivuotias Amanda on kastellut ahkerasti tänä kuivana kesänä.

Suomessa on paljon lajikkeita, jotka ovat tulleet Ruotsista. Tämä on nimeltään Bergius. Omenat ovat kuin isoja punaisia puolukoita konsanaan.

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla

Torkkomäki muistelee, että lapsuudenkodin puutarhan omenoita olisi viety myyntiin Someron Osuuskauppaan.

– Kuorma-autollisen Loboja muistan rekolista lähteneen.

1950-luvulla omenoita syötiin sellaisenaan, tehtiin piirakoita, jälkiruokia ja sosetta. Eläimillekin niitä annettiin.

– Kyllä niitä yritettiin säilyttää joulusyötäväksikin. Ne laitettiin varovasti laatikoihin, ja lastua ja paperia väliin. Mutta meillä ei ollut riittävän viileää, kuivaa, ilmastoitua ja valotonta paikkaa, jotta ne olisivat hyvin säilyneet.

Nykyään Arja ja Matti Torkkomäen puutarhojen omenoista puristetaan tuoremehua. Pastöroituna se säilyy vuosia. Kesälajikkeita syödään sellaisenaan. Osa omenoista suikaloidaan ja kuivataan. Osaa säilytetään pitkälle talveen jääkaapin viileässä. Nyt on hyvät laitteet varastoissa ja ilmastointi pelaa. On myös etsitty lajikkeita, jotka säilyvät pitkään, maaliskuullekin.

– Eikös sitä sanota, että omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Ylitän tuon annostusohjeen moninkertaisesti, sanoo Matti Torkkomäki.

Hovilan Omenapäivä

Hovilan kartanossa on lauantaina 24.9. Omenapäivä. Esitellään lajikkeiden historiaa, kulttuuritaustaa, jalostamista ja viljelykokemuksia. Maistiaisia on tarjolla nyt satoa tuottavista lajikkeista, kuten Puna- ja Keltakanelit, Gallen, Bergius, Suislepp, Pekka, Samo ja Sagulinin päärynäomena. Hedelmiä on nähtävillä talvilajikkeista, jotka eivät ole vielä kypsyneet maisteltaviksi asti tai satoa on tullut niukalti, esimerkiksi Eppulainen, Åkerö hassel, Kavlås, Rubin ja Tammelasta kotoisin oleva Diamond. Myytävänä on omenapuun taimia ja jonkin verran omenoitakin. Astiataimia voi istuttaa aina, kun maa on sula. Syksyn etuna on luonnon hoitama kastelu.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän