Teksti Sari Merilä, kuvat Kari Eerikäinen
Someron Sotaveteraanit ry. piti samalla kerralla niin koronan vuoksi siirtyneet 60-vuotisjuhlat kuin yhdistyksen päättäjäisetkin.
Someron Sotaveteraanit ja Lounais-Hämeen Sotaveteraanit perustivat viime toukokuussa Lounais-Hämeen ja Someron alueella toimivan alueellisen perinneyhdistyksen, jonka nimi on Tammenlehvän Lounais-Hämeen Perinneyhdistys.
Tammenlehvän Perinneliitto perustettiin 2003 vaalimaan sotasukupolvemme perinteitä. Perinneliitto toteuttaa 22 jäsenjärjestönsä voimalla veteraaniperinteiden vaalimista myös alueellisella ja paikallisella tasolla.
– Perinnetyö on käynnistynyt hyvin. Alueellisia perinneyhdistyksiä perustetaan vuoden loppuun mennessä noin 15 eri puolilla maatamme, kertoi Someron juhlassa Sotaveteraaniliiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen.
Juhlapuheessaan Heikkinen palautti väen mieliin asiaa jääkärien merkityksestä.
Suomen sotiin 1939-45 osallistui 700 000 miestä ja 100 000 naista, joista noin puolet oli lottia. Joukossamme on edelleen runsaat 3000 sotaveteraania, kunniakansalaistamme, sekä 10 000 veteraanin puolisoa ja leskeä. Veteraanit ovat tänään keskimäärin 96-vuotiaita.
– Veteraanijärjestöjen työtä veteraanisukupolven parhaaksi jatketaan niin kauan kuin veteraanit tukea tarvitsevat. Samalla käynnistetään sotasukupolven arvoja ja tekoja vaalivaa perinnetyötä. Elämämme itsenäisessä ja vauraassa Suomessa. Se on veteraanien lahja meille jälkipolville, muistutti Heikkinen.
– Selviytymisemme raskaista sotavuosista ja isänmaan jälleenrakentamisesta perustui kansan yhtenäisyyteen. Suomalaiset kokivat tuolloin maamme ja yhteiskuntajärjestyksemme puolustamisen arvoiseksi. Tämän tahtotilan syntymiseen vaikuttivat monet syyt. Merkittävää oli kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu. Yleinen äänioikeus, yleinen oppivelvollisuus, yleinen asevelvollisuus sekä lait ja normistot, jotka ovat kaikille samat. Harvassa Euroopan maassa tilanne oli tällainen.
Maanpuolustustahto lujittui Talvisodan torjuntavoitoissa.
– Kansa joutui tottumaan sodan karuihin oloihin viitenä ankarana vuonna. Sotien karaiseman kansan henkinen mielentila mahdollisti maamme jälleenrakennuksen. Taisteluiden harventama veteraanisukupolvi johti maatamme pitkälle 1980-luvulle ja loi nykyisen yhteiskuntamme rakenteet. Harvan sukupolven osaksi on tullut vastata koko aikuisikänsä näin merkittävistä asioista.
Sodat vaativat raskaan uhrinsa. Suomen 620 sankarihautausmaalla on 95 000 kiveä. Someron ja Somerniemen sankarihautausmailla on yhteensä noin 400 kaatunutta. Kaatuneiden lisäksi 200 000 suomalaista haavoittui ja monet heistä sai pysyvän vamman.
– Sotasukupolvi kasvatti jälkipolvensa seuraamaan viitoittamaansa tietä. Olemme selvinneet muuttuneissa eurooppalaisissa tilanteissa veteraanisukupolvelta saatujen oppien ja kokemusten pohjalta. Näiden tekojen ansiosta Suomi nousi puutteesta hyvinvointiin. Tärkeä yhteisvastuu opittiin jo rintamalla. Veljeä ei jätetä!
– Taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi Suomi menestyy hyvin monen kansainvälisen vertailun kärjessä. Olemme maailman onnellisin kansa. Kukapa olisi uskonut tällaista 1940-luvulla, kun veteraanit olivat ase kädessä rajojamme turvaamassa. Päivittäisissä kiireissämme ja askareissamme tulee liian harvoin ajatelleeksi, kenen ansiosta asiamme ovat näin hyvin.
– Veteraanit eivät kersku saavutuksillaan, mutta he ymmärtävät hyvin työnsä merkityksen. Veteraanit haluavat, että heidän arvojensa ja tekojensa muistot eivät himmene. Kyse ei ole vain rintaman sankaritöistä, vaan kokonaisuudesta, johon koko kansamme joutui. Sota kosketti jokaista suomalaista. Myös meitä veteraanien tyttöjä ja poikia. Vuosia rintamalla ollut isä ei osannut perheenisän ja puolison roolia. Sen oppimiseen kului vuosia ja kaikilta se ei onnistunut koskaan. Henkisen jälleenrakentamisen aika oli pitkä.
Aseveliliitto ja Lotta Svärd-järjestö jouduttiin purkamaan valvontakomission vaatimuksesta Lapin sodan vielä riehuessa. Sotainvalidien Veljesliitto sai jatkaa toimintaansa.
– Vuonna 1957 Tampereella perustetun Rintamamiesten Asuntoliiton toimin voitiin huolehtia vammautumattomista sotaveteraaneista. Asuntoliitto on Suomen Sotaveteraaniliiton edeltäjä.
Veteraaneja oli paljon ja alueyhdistyksiä perustettiin ripeästi. Someron yhdistys aloitti ensimmäisten joukossa puolustusvoimain lippujuhlapäivänä 4.6.1961. Ensimmäiset säännöt allekirjoittivat Unto Virta, Jalmari Raulo ja Pentti Nummenpää . Enimmillään yhdistyksessä oli noin 350 sotaveteraanijäsentä.
Historian aikana yhdistyksellä on ollut useita puheenjohtajia. Kunniapuheenjohtaja Vihtori Karikytö johti yhdistystä 17 vuotta. Nykyinen puheenjohtaja Kalervo Niemelä aloitti 2012. Somerolla on nyt 14 sotaveteraania.
– Veteraaniliittojen tarmokas edunvalvontatyö tuotti vuosien kuluessa hyviä tuloksia. Veteraanit tunnustettiin kunniakansalaisiksi, ja tällä hetkellä valtio kattaa suuren osan veteraanien tarvitsemien sosiaalisten palveluiden kustannuksista myös kotona. Liian myöhään, mutta kuitenkin.
– Veteraaniliittojen, piirien ja yhdistysten keskeinen tehtävä on nyt varmistaa veteraaneille kuluvien palveluiden täysimääräinen perillemeno jokaiselle rintamaveteraanille, muistutti Heikkinen.
– Terveydenhuollon uusi hallinto käynnistyy vuodenvaihteessa. On vaara, että veteraanien pienevä joukko jää suurempien hankkeiden jalkoihin. Meidän on varmistettava, että kuntien veteraaneille maksamat kuntakohtaiset lisäpalvelut säilyvät uudessa hallinnossa.
– Edunvalvontamme tavoitteena on rintamalisän nostaminen 200 euroon sekä veteraanien puolisoiden ja leskien kuntoutuspalvelujen lisääminen. Nyt puolisot pääsevät kuntoutukseen yhdessä veteraanin kanssa.
Perinnetyö käynnistyi jo Talvisodan jälkeen, kun samoissa porukoissa taistelleet aseveljet tapasivat toisiaan arjen askareissa.
– Sankarihautojen ylläpito, seppelten lasku, tutkimukset, kirjallisuus, elokuvat, näytelmät ja oman alueen sotajoukon muistomerkit ovat tärkeä osa perinnetyötoimintaamme. Perinnetyössä ei silti ole kyse ainoastaan tarinoista ja muisteloista. Kyse on paljon syvemmästä. Kansamme sieluun juurtuneesta yhteishengestä ja asenteesta, minkä varaan olemme rakentaneet kansallisen menestystarinamme, Heikkinen totesi.
– Suomen kansa oli 1930-luvun lopulla yhtenäisenä valmis puolustamaan isänmaatamme. Meidän pitää nyt yhtä yhtenäisinä vaalia veteraanien arvoja ja tekoja. Jälleenrakennuksen raskaita vuosia unohtamatta. Suomella ei pienenä kansakuntana ole varaa menettää veteraanien jättämää perintöä. Perinnetyön koskettaa meitä jokaista. Sotasukupolvi on arvostuksemme ansainnut.
– Me sotaveteraanien pojat ja tytöt olemme jo eläkeiässä. Perinnetyö vaatii toteuttajakseen nuorempia ikäluokkia, meidän lapsia ja lastenlapsia. Pidän suuressa arvossa sitä, että riveihimme on viime aikoina liittynyt satoja nuoria kannattajajäseniä. Heidän vuoronsa on ottaa viestikapula ja varmistaa isiemme työn arvostus myös tuleville sukupolville. Tämä on työtä, jolla on sanoma ja tarkoitus!
– Ilahduttavaa on myös valtiovaltamme suhtautuminen perinnetyöhön. Valtioneuvosto asetti 27. huhtikuuta kaikkien eduskuntaryhmien pyynnöstä toimikunnan laatimaan ehdotuksen siitä, miten Suomen 1939–45 käymien sotien ja niiden veteraanien perinnettä tulevaisuudessa säilytetään, hoidetaan ja vaalitaan keskeisenä osana suomalaista yhteiskuntaa. Toimikunnan työ valmistuu tammikuun loppuun mennessä ja se ottaa kantaa myös perinnetyön rahoitukseen. Valtio lähetti miehet ja naiset sotaan. Valtion tehtävä on rahoittaa myös perinnetyö. Puhutaan kuitenkin hyvin pienistä summista nykyisiin invalidi-, huolto-, tuki- ja rintamalisäkustannuksiin verrattuna. Ne ovat noin 150 miljoonaa euroa vuodessa.
Jumalanpalveluksella aloitetussa juhlassa seurakuntatalolla kuultiin myös Someron Sotaveteraanien puheenjohtaja Kalervo Niemelän, Kimmo Hovilan ja Juha Wiskarin puheenvuorot. Musiikkia esittivät Anne ja Pekka Leppälä , Kimmo Hovila, Pertti Riikonen ja Matti Mako .
