
Katajakodissa vietettiin Muistiviikkoa monin eri tavoin. Sää oli mitä parhain,ja ulkoiltiin Vie vanhus ulos -kampanjan hengessä.
Torstaina ikäihmiset saivat nähdä vanhoja kuvia ja tarinoita. Kari Järvinen oli koostanut Somero-Seuran arkistoista kuvat järjestykseen ja Juhani Kaivo hoiti tarinoinnin.
Vanhusten kesken syntyi juttua, miten vanhaan aikaan ajettiin hevosilla ja kärryt olivat perässä. Muisteltiin, miten kovaa oli heinänteko; kairata kangella maahan reiät ja latoa heinää seipäille, ja miten urakasta hikisenä helteessä kotikalja maistui hyvältä.
Naisilla oli työtä tehdessä hameet. 1930- ja 1940-luvulla harvalla naisella oli työasuna pitkät housut.
Keskustelu virisi, kun seniorit näkivät kuvia Someron keskustan vanhoista rakennuksista.
– Erityisesti vanhat kuvat, työt ja laulut saavat ihmiset muistelemaan, juttelemaan ja muistamaan asioita vuosien takaa, sanoo vapaa-ajanohjaaja Rita Lauranto.
– Pelataan muistipelejä. Palloa heitellessäkin saatetaan leikkiä muistipelejä, käytetään vaikka kertotaulua apuna. Kertotaulu on tämän ikäluokan ihmisillä selkäytimessä, jatkaa Lauranto.
Rita Laurannosta on mahdottoman tärkeää, että vanhukset näkevät muitakin ihmisiä kuin vain hoitajia.
– Vierailut tänne ja täältä pois pitävät ikäihmiset yhteisössä mukana ja elämässä kiinni. Ulkopuolisten vierailuilla on suuri merkitys. Meillä käy kerran kuukaudessa naiskaksikko laulattamassa. Seurakunta pitää kerran kuussa hartaushetken. Diakonit ovat luvanneet aloittaa säännölliset käynnit Katajakotiin.
Vieressä on päiväkoti. Sieltä vieraillaan vanhusten luona esiintymässä.
– Lapsista vanhukset pitävät erityisesti.
Vierailuihin kannustetaan.
– Ei muuta kuin ottaa yhteyttä meihin vapaa-ajan ohjaajiin (Rita Lauranto, Riina Laine ) tai yksikön päällikköön Anu Kopraan. Me selvitämme ja sovimme asiaa eteenpäin.
– Tilaisuuksiin, joihin on lähdössä isompi joukko palvelutalon asukkaita, tarvitsemme pyörätuolin työntäjiä avuksi. Tällaisia ovat esimerkiksi ulkoilupäivät ja metsäretket. Näihin tarvitaan aina lisäkäsiä, että mahdollisimman moni voi osallistua, nähdä, kokea ja liikkua. Tulkaa mukaan joukkoon.
Palvelutaloissa on paljon viriketoimintaa, kuten lehtikatsaus, tuolijumppaa, kuntosalikäyntejä, luontopolkuja, korttipelituokioita, bingoa, kukkien hoitoa, käsitöitä, askartelua ja kau- neudenhoitoa.
Katajakodista käydään Lamminniemen puolella kuntosalissa kolme kertaa viikossa, Lamminniemi-kodista liki joka arkipäivä.
– Kaikki viemme salille, jotka haluavat. Usein vaan se nojatuoli vetää puoleensa, sanoo Lauranto.
– Meillä Katajakodissa ja Lamminniemessä on hienot puitteet ja luonto lähellä. Mahdollisuuksia on vaikka kuinka paljon.
Viime perjantaina Katajakodista kävi suuri joukko kuntosalilla, jossa fysioterapeutti ohjasi ikäihmisiä laitteissa ja tasapainoradalla.
Hyvinvointikeskuksen salissa oli levyraati. Voitto oli menossa kappaleelle Anna mulle tähtitaivas, joka kuultiin säveltäjänsä Jukka Kuoppamäen esittämänä.
– Katri Helena laulaa sen kyllä paremmin, tuumasi yksi raatilaisista.