Somero-lehti 9.10.2012
teksti Sauli Kaipainen
Syyskuun alussa avatussa uimahallissa on vieraillut reilusti yli 300 kävijää päivittäin. Määrä ylittää Someron Liikunnan odotukset reippaasti, sillä ennen avajaisia tavoitteeksi asetettiin 200 kävijää päivässä.
– Noususuhdanne on ollut päällä ihan ensimmäisestä viikosta lähtien. Sateisina pysytelleet säät ovat luultavasti jopa kasvattaneet kävijämääriä, kun ihmiset ovat hakeutuneet sisäliikuntatiloihin. Kävijät ovat olleet tosi tyytyväisiä ja innostuneita, kertoo toiminnanjohtaja Veera Hälli.
Palautteen perusteella on tehty parannuksista. Esimerkiksi kahvion pöytien määrä osoittautui alimitoitetuksi, joten vanhoja pöytiä on jo tuotu monitoimitalon puolelle.
– Nyt me odotamme, että kaikki tulisivat tutustumaan uuteen uimahalliin ensimmäisen kerran. Se joka muistaa vain vanhan uimahallin, ei tiedä, miten erilainen tämä uusi on. Vesi on lämpimämpää, eikä sisäilma tai iho uinnin jälkeen tuoksu kloorilta. Puhumattakaan uimahallin varustetason eroista, terapia-altaan hierovista suihkuista, liukumäestä, leveistä uimaradoista ja kaksista saunoista, Veera Hälli innostaa.
Vesijumpat ovat myös innostaneet kävijöitä.
– Aamuvesijumpassa kello 6.30–7 on käynyt keskimäärin 15–20 ihmistä. Torstaisin kello 10.30–11 jumppaajia on ollut jopa yli 40 kerralla, ja tiistai-iltaisin hieman vähemmän. Sydänyhdistyksen oma vesijumppa on myös kerännyt keskimäärin yli 40 kävijää. On hienoa, että jokainen voi löytää uimahallissa oman liikuntamuodon; uinnin, vesijuoksun, jumpat sekä myös niiden yhdistelmät.
Kävijöitä riittää yli kuntarajojen. Loimaan uimahallin remontti on alkanut ja alkuperäisistä suunnitelmista jo pitkittynytkin.
– Bussi ajaa kerran viikossa Loimaalta Someron vesijumppaan, samoin kuin meiltäkin järjestettiin kyytejä rakentamisen aikana Loimaalle ja Saloon.
– Lasten uimakouluryhmät ovat ihan täynnä. Uudet ryhmät käynnistyvät tammikuussa. Koululaisten syyslomaksi olemme varanneet tänne ylimääräistä ohjelmaa.
Someron Esan uintijaosto on myös kasvattanut toimintaansa uuden uimahallin myötä.