Tuomosten liitto on kestänyt 60 vuotta
Elettiin syksyä 1961. Reijo Tuomonen oli tansseissa ystävänsä Kari Sanerin kera Someron Työväentalolla.
Maija Siikjärvi oli liikkeellä siskonsa Leenan kanssa. Maijaa vietiin lattialle alinomaa.
– Ajattelin, että minäkin haen ja koetan, tuleeko hymyilevä tyttö mukaani.
Tulihan tuo. Besame Mucho -kappale soi ja veti Maijan ja Reijon yhteen. Siitä tuli heidän elämänsä biisi.
– Reijo oli niin fiksu ja komea, ja on vieläkin, kehuu Maija, joka oli seurustelun alkaessa töissä baarissa myyjänä.
– Maija oli aina iloinen, suupielet ylöspäin. Edelleen hänellä on nauru ja itku herkässä, kuvailee Reijo mielitiettyään.
Aiemmin Maijan veli Tuure Siikjärvi oli esitellyt siskonsa Reijolle. Tuure ja Reijo olivat olleet tuolloin samassa työpaikassa tiilitehtaalla Kultelassa. Maijalle tuo hetki juurikasmaalla ei ole jäänyt mieleen, Reijolle kyllä.
Vaimo muistuttaa yhteiselon tärkeät ensiaskeleet käydyn työväentalon tansseissa.
– Jokin veti puoleensa. Se on sitä kemiaa, jota tarvitaan, kun kaksi toisensa tapaa, tietää Maija.
Kihloihin he menivät 22.6.1962. He hakivat sormukset Salosta. Kihlamarkkinoille hurruteltiin linja-auton matkassa mutkaista tietä Häntälän mäkien ja notkojen kautta.
Sormuksista tuli heti yhteisymmärrys. Kun kaiverruksia tehtiin, niin Reijoa alkoi pelottaa, onko hänellä tarpeeksi rahaa, ja riittävätkö markat enää kotimatkan linjuribiletteihin. Riittivät juuri ja juuri.
– Me oltiin niin kovin nuoria; Reijo 18 ja minä 19. Tuntuu, että tänä päivänä sen ikäiset ovat vielä lapsia. Ja Reijo menetti taivasosuutensa, hymyilee Maija vanhasta uskomuksesta, että miehen tulisi olla vanhempi vaimoaan.
– Se yhteenmeno oli äkkinäistä.
– Me ei jahkailtu.
Häitä vietettiin 30. syyskuuta 1962. Heidät vihittiin Someron kirkossa.
– Kävin rippipapiltani kysymässä, vihkisikö hän meidät. Sulo Tasanko lupasi.
Reijo jatkoi kierrostaan, ja kävi kutsumassa väkeä häihin. Majurin Linda oli ihmetellyt: ”Meet sie naimisiin? Vastha sie ripille pääsit.”
Hääjuhlat olivat Maijan kotona Kultelassa.
– Vaikka oli vain lähipiiri; vanhemmat, sisarukset, kummit ja naapurit, niin meitä oli aika joukko, muistelee Maija, jolla oli kahdeksan sisarusta.
Anja -siskon mies Ossi Kuisma heitteli ilmaan kauranjyviä avioparin onneksi.
– Niitä Majurin Linda löysi rintaliiveistään vielä monen päivän jälkeen, hekottaa Reijo.
– Oli kunnon juhlat; sahtiakin. Mieleen on jäänyt Toukkarin Aarnen (Toukkarin Antin isä) sanat. Hän istui pihalla aamuyöstä ja lausahti minulle: ”Tatitii taikaa. Se on lemmen aikaa.”
Pariskunnan ensimmäinen yhteinen asunto oli omakotitalon vinttikamarissa Antintien varressa.
– Oli ulkohuussi, vedet jäätyivät pakkasella, mutta muuten oli kivaa. Lempi lämmitti, sanoo Maija.
– Eikä tarvittu herätyskelloa, kun sahan kello herätti aamuseitsemältä, jatkaa Reijo, joka oli oppipoikana sähkö- ja lämpöliikkeessä.
Vähän häiden jälkeen lokakuussa hän lähti armeijaan Upinniemeen.
– Lomat paloi, kun vähän toilailin. Ensimmäisen kerran pääsin lomille vasta jouluna.
Seuraavan kerran hän pääsi lomille, kun esikoinen Ari syntyi tammikuun 12. päivä 1963.
– Meidän äidit auttoivat pojan hoitamisessa. Ne oikein tappeli Arista. Poikaa kuskattiin polkupyörällä Kultelaan ja Laineen Arvon autolla Kimalaan.
Maija ja Reijo Tuomosen lapset, lastenlapset ja näiden kumppanit järjestivät pariskunnalle ikimuistoisen 60-vuotishääpäivän. He sanoivat, että 30.9.2022 pitää olla valmiina kello 10.31, muusta ei tarvitse huolehtia.
Määränpää oli Vierumäki. Siellä pelattiin pelejä, esimerkiksi padelia ja tennistä, joka on ollut Reijon laji vuosikymmenet. Nuoruudessa aika meni lentopallon parissa.
– Koskaan Maija ei valittanut, että taas menet. Oli lentopallopelejä ja saunailtoja. Usein vietimme meillä jatkoja, oli väkeä huone täynnä.
Pariskunnalle syntyivät Arin jälkeen tytöt Niina, 1966, ja Noora, 1980.
– Parempaa pappaa kuin Reijo ei ole. Kun lastenlapset olivat pieniä, niin hän urheilutti ja saunotti heitä.
– Saunassa juteltiin lastenlasten kanssa. Kun kerroin kaikenmaailman paikoista, mihin olen joutunut, niin lastenlapset ihmettelivät, miten olen niistä oikein selvinnyt. Sanoin niin kuin oma mummukin minulle, että mulla on varmaan ollut suojelusenkeli turvana, kertoo Reijo.
Arilla, Niinalla ja Nooralla oli kotiintuloajat.
– Kyllä ne niitä hyvin noudattivat. Minä odotin siihen asti, että pääsivät kotiin, sanoo äiti-Tuomonen.
Maijasta koti on turvapaikka, jossa saa olla juuri se kuin on. Sinne voi tulla, oli tapahtunut mitä tahansa.
– Maija on ollut meidän perheen pönkkä, tuki ja turva. Hän on pitänyt meidät ruoassa ja huolehtinut, että koti ja asiat ovat kunnossa. Lastenlapsia hän hemmottelee kaiken maailman herkuilla, kehuu aviomies.
– Mun puuron keitosta ei tulisi mitään.
– Ei ole tärkeää kumpi tekee, vaan että tekee sen, mistä tykkää ja mikä on luontevaa, ja auttaa toista, toteaa vaimo.
Kun Maijalta operoitiin polvi, niin tuolloin alta kymmenvuotias lapsenlapsi Luukas oli auttamassa pappaa.
– Reijo tarvitsi kotiapulaisen. Luukas totesi kaupassa: ”Pappa, anna minä hoidan ostokset.”
Reijo tietää, että Maija osaa pitää puolensa.
– Minä suutun harvoin, mutta sitten kun suutun, pystyn olemaan puhumatta vaikka kaksi viikkoa, kertoo Maija.
– Minä menen Maijan viereen ja pyydän anteeksi.
– Minusta on turha pyydellä anteeksi, jos tekee aina vaan uudestaan samalla tavalla, eikä opi virheistään, toteaa Maija.
Hän on huomannut, että Reijon saa tyytyväiseksi myöntelemällä.
– Ei väliä myötäilemisellä, kun itse tietää olevansa oikeassa.
Ja sitten kumpikin katsoo toista ja nauraa.
– Kerran sanoin Maijalle, että katso mua silmiin ja kerro, olenko minä mukava vai v:mäinen mies. Maija vastasi jälkimmäisen.
Ja taas nauretaan.
– Tärkeintä on luottamus; että pystyy luottamaan toiseen. Tietää, että tuli mitä tuli, niin tuo on tuossa vieressä tukena ja ymmärtää minua, kertoo Maija liiton perustaa.
60-vuotishääpäivänä pariskunnan silmät kostuivat useaan otteeseen. Jokainen paikalla olija sai kertoa, mitä tahansa Maijasta ja Reijosta.
– Niin kauniisti puhuivat. Me itkettiin ja naurettiin.
– Kyllä meillä on hieno sakki. Mukavaa, että lapset ja lastenlapset ovat löytäneet paikkansa maailmassa; on ammatit ja kavereita. He ovat kaikki tärkeitä. Heidän kanssaan on vietetty paljon aikaa.
Kun lastenlapset olivat pienenä kylässä, niin pappan huoneeseen laitettiin siskonpeti, jossa yhdessä makoiltiin ja juteltiin.
Perheen perinne on juhannuskilpailut Tuomosten kotipihalla Merjantiellä. On pihapelejä, kuten renkaanheittoa.
– Ja mamma passaa.
Maijan ja Reijon esikoinen Ari Tuomonen hoitaa Virtasen Huonekaluliikettä, molemmat tytöt Niina Virolainen ja Noora Tervonen ovat terveydenhoitajia.
Pariskunnalla on kuusi lastenlastenlasta. Vanhin on Linda, joka on syntynyt 1988. Hän asuu Barcelonassa ja oli netin kautta yhteydessä joukkoon isovanhempien 60-vuotishääpäivänä.
Helsingissä asuva Niko on syntynyt 1989. Seuraavaksi vanhin on Ena, 1995.
– Nämä kolme ovat Arin lapsia. Niinalla on kolme poikaa Juho (s. 1993), Benjamin (1995) ja Luukas (2002), joka on nuorin lastenlapsemme.
Reijo jäi 46 työvuoden jälkeen eläkkeelle 2009. Hän oli mennyt töihin Lounais-Suomen Sähkölle, mutta jäi eläkkeelle Fortumilta. Maijalla oli lahjatavarakauppa Rostinkulmassa. Sieltä hän jäi eläkkeelle 2002, mutta autteli sen jälkeen siellä sun täällä.
Elämä on nyt tasaista, muttei tasapaksua.
– Täytyy laitaa kädet ristiin, kun meillä on ollut niin hyvin. Ollaan saatu olla terveinä. Olemme säästyneet suurilta tragedioilta. Paikkoja on operoitu, muttei mitään suurta, kertoo aviopari.
Aamuisin Maija lähtee lenkille. Sillä aikaa Reijo syö vaimonsa valmistaman puuron ja lukee lehden.
– Se on minun hetkeni. Kun Maija tulee lenkiltä, niin juodaan yhdessä kahvit.
– Minun lenkkini kestää aika kauan, kun sen varrella tulee jäätyä jutustelemaan vastaantulijoiden kanssa, sanoo Maija.
Kun radiosta tai televisiosta tulee hyvää musiikkia, niin mennään toista liki ja ryhdytään tanssimaan.
Joka keskiviikko- ja lauantai-ilta Reijo lämmittää saunan.
– En halua mennä yksin saunaan. Tarvitsen tukan- ja selänpesijän, ja Maija kans, hymyilee mies.
Maijan valmistaman pienen iltapalan kanssa nautitaan saunomisen jälkeen lasillinen hyvää juomaa.
– Nuoruus oli hienoa aikaa, mutta on tämä nytkin, toteaa Maija.
– Kyllä se paranee vaan, jatkaa Reijo.
Ja sitten taas nauretaan yhdessä.
