On tahoja, jotka jaksavat järjestää vuodesta toiseen hyväntekeväisyyskampanjoita ja tapahtumia.
– Meidän tarkoitus on tuottaa hyvää mieltä ja saada porukat liikkeelle. Samalla tilaisuuden tuotolla autetaan heitä, joilla on avun tarve, kertoo Hovimäki Campingin isäntä Marko Rantala Joulupolusta, jota tuottamassa on joukko somerolaisia yhdistyksiä ja yrityksiä.
– Se palkitsee erityisesti, kun näkee lapsen iloisen ilmeen. Kun hän hämmästyy ja nauraa. Lapsen ilo tarttuu aikuiseen, jatkaa Rantala.
Hovimäen leirintäalueella on vuodesta 2017 järjestetty Joulupolku. Tänä vuonna sen aika on lauantaina 19.11.
Viime vuonna tapahtumassa oli peräti 700 henkeä.
Puurot, glögit ja onginnat ovat yleisölle ilmaisia; annoksia on rajallinen määrä. Nyt osallistuja saa myös heijastimen. Nähdään seimi, joulupukin paja, lyhtyjä ja tuikkuja.
– Jätetään päivän hektisyys. Rauhoitutaan Hovimäen päällä, maalailee Rantala.