Somerolainen Pertti Hagelberg on kirjoittanut kirjan Waldemarin lapsuudesta ja kasvusta nuoruuteen. Tähtitaivas kotikujan yllä perustuu Hagelbergin muistoihin omasta lapsuudesta ja nuoruudesta Somerolla; ensin Kivisojalla, sitten Heikintiellä. Keskikoulun jälkeen hän lähti Espooseen, jonne isä ja äiti nuorempien lastensa kanssa olivat muuttaneet 1962.
– Kaikki asiat ja kokemukset, jotka kirjaan on tallennettu, ovat tapahtuneet minulle. Kirjoitin ne, siten kuin ne muistan. Ainoastaan syntymäni on muiden minulle kertomaa. Liiasta kalanmaksaöljyn ottamisestakin on vahva muistijälki, lähinnä mausta ja pahoinvoinnista. Äidin kertomaa on, kun menin tajuttomaksi, selvittää Hagelberg.
Hän on kerännyt kirjaan tärkeitä tapahtumia; sellaisia, joiden arvelee vaikuttaneen siihen, millainen hänestä on tullut.
Mieleen on painunut hetki, kun hän katseli tähtitaivasta isän sylissä kolmivuotiaana.
– Ehkä se on siksi niin tärkeä, että me olimme kaksin, niin lähekkäin, enkä usein ollut isän sylissä. Hän oli lähellä ja kaunis tähtitaivas yllä.
Hän kokee eläneensä turvallisen lapsuuden. Oli isä ja äiti. Isän vanhemmat asuivat 300 metrin päässä 10 vuotta elämästä, nuorin setä ja täti myös. Tukijoukko oli lähellä.
Hagelberg uskoo, että ihminen muistaa hyviä ja onnellisia tapahtumia siksi paremmin, että niitä hän ajattelee useammin ja siksi ne muistot vahvistuvat.
– Miksi kantaa synkkiä asioita taakkana. Siitä ei ole hyötyä kenellekään.
Hän patistaa tallettamaan muistojaan muuallekin kuin pääkoppaan; vaikka kirjoittamaan niitä ylös.
– Kaikkien muistot ovat tärkeitä ihmiskunnan kannalta, ei ainoastaan presidenttien ja julkisuuden henkilöiden.
Hagelberg on pohtinut myös sitä, oliko hänen lapsuutensa 1950-luvulla onnellisempi, kuin tämän älypuhelinajan lasten.
– Tänään lapsilla on tietokoneet, vempeleet ja mahdollisuudet. Meillä esimerkiksi autoja esittivät laudanpalat ja sopivan muotoiset kivet, sekä monenlaiset kotoa löydetyt tavarat, jotka esittivät mainiosti jotain muuta leikkeihin sopivaa juttua. Jokainen sukupolvi elää ja lähtee kasvuun sillä senhetkisellä tietämyksellä ja niistä lähtökohdista, millainen ympärillä oleva yhteiskunta on.
Kirjaa kootessaan hän on myös haaveillut.
– Voi, kun olisi mukavaa olla nuori uudestaan. Kaikki olisi edessä.
Hagelberg sanoo, että eletty elämä kerryttää muistoja tapahtumista ja asioista. Näistä muistojen palasista muodostuu se, mitä ihmisinä olemme.
– Ilman muistoja elämämme olisi tyhjää, merkityksetöntä. Mikä minä olisin ilman niitä: ei taustaa, historiaa, siitä mikä olen. Muistoista koostuu elämä.
Tekisikö hän jotain toisin?
– Miksi piti lähteä Down Walkers -yhtyeestä 18-vuotiaana? Ehkä olisi pitänyt vaan vaihtaa basisti, pohdiskelee Hagelberg mennyttä.
Näihin aatoksiin hänet vei viime syksynä Blues News -lehdestä luettu parin sivun artikkeli Down Walkers -yhtyeestä.
– Sitä lukiessa ajattelin, että mehän oltiin kovia. Ehdimme aika paljon: puolessatoista vuodessa tehtiin melkein sata keikkaa. Mutta näillä mennään.
Sitäkin hän on pohtinut, miksi teki kirjan.
– En tiedä. Mihin onnelliseen olotilaan oikein tavoittelen. Ystäväni Arto Koskinen totesi, että jos sinun vaan piti tehdä. Istua ja kirjoittaa, kuin hänen säveltää.
– Unelmat kantavat. Unelmia pitää olla meillä vanhoillakin, vaikka vaikeaa se on, kun vuodet alkavat olla vähissä.
Vuonna 1947 syntynyt muistelija on käynyt Hirsjärven kansakoulua yhdessä Rauli Somerjoen ja Someron Yhteiskoulua Arto Koskisen kanssa. Koskisesta tuli hänen ystävänsä ja jazziin tutustuttajansa.
Hagelbergille riittää, kun on yksi, kaksi kaveria, joiden puhe kiinnostaa. Heidän kanssaan voi puhua muusta kuin säästä ja sairauksista.
Yhteiskouluaikaisilla muutamalla luokkatoverilla on tapana kokoontua kerran vuodessa Someron Seurahuoneelle syömään, juttelemaan ja muistelemaan menneitä. Syyskuun toinen keskiviikko on varattu tuolle tapaamiselle.
Hagelberg on paluumuuttaja.
– Kaikki Somerolla oli muuttunut. En tuntenut enää ketään eikä kukaan tuntenut minua, mutta erakkoluonteelle se riitti, että tunsi kuuluvansa tänne.
– Eihän tämä aivan huono paikka ollut, kun palasin tänne takaisin, naurahtaa Hagelberg, joka muutti Somerolle rivitaloon Pärnämäelle 2017 vaimonsa Hannelen kanssa.
Aiemmin Pertti Hagelberg on kirjoittanut jälkipolvilleen elämänkertansa sekä julkaissut omakustanteen Sanoitettuja kuvia – kuvitettuja sanoja. Siinä yhdistyivät runot ja valokuvat.
75-vuotias sanoo kirjoittavansa ehkä seuraavaksi runokirjan, mutta sitä saadaan vielä hetki odottaa.
Muistoissa tähtitaivaan alla
Pertti Hagelbergin Tähtitaivas kotikujan yllä on lämminhenkinen romaani pojan kasvusta nuoreksi mieheksi.
Turvallisessa ympäristössä ja ihmisten keskellä varttunut poika haaveilee ja kerää tietämättään alustaa, josta ponnistaa ja rakentaa maailmankuvaa. Mammo ja pappa, sedät ja tädit sekä isä ja äiti ovat sanoillaan ja teoillaan tärkeä osa kasvua.
Hagelberg soljuttaa tapahtumia lukijan silmien eteen rauhallisesti. Kirja on lepohetki hektisestä nykyajasta.
Miten tärkeää nuorukaiselle olivatkaan kirjat ja musiikki. Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija ja Pentti Saarikosken runot tekivät häneen lähtemättömän vaikutuksen, samoin kuin jazzin Charlie Parker, John Coltrane, rockin Rolling Stones.
Ohessa viilettää myös somerolaisia henkilöitä, maisemia, rakennuksia ja tapahtumia vuosilta 1947–1962. Esimerkiksi oman kylän pojan Pentti Nikulan maailmaennätyshyppy 494 Kauhavalla 1962. Tuo hetki oli ikimuistoinen nuorelle myös Ämyrin tanssilavalla vietetyn juhannuksen vuoksi.
Myös pääkaupungin valot, ihmeellisyys ja mahdollisuudet tulevat esiin. Miten elokuva West Side Story oli nähtävä useaan kertaan.
Hagelberg on kerännyt myös listaa, mitä Suomessa ja maailmalla on noina vuosina tapahtunut. Faktat sitovat muistoja ja tarinaa yhteen aikakauteen, joka ympärillä silloin vallitsi.
Kirjaa lukiessa alkaa miettiä omaa lapsuuttaan. Mitä muistan, mitkä asiat ja hetket olivat minulle silloin tärkeitä, millaisista ihmisistä pidin, mikä tuotti iloa, mikä surua.
Muistoissa on mukava viivähtää tovi.
Merja Ryhtä