
Jaatilan Rakennus aloitti kuntotarkastukset
– Ennen asuntokauppaa on tärkeää tehdä kohteen kuntotarkastus, jotta ostaja tietää, mitä on ostamassa ja myyjä, mitä myymässä, toteaa Tuomo Lehtinen Jaatilan Rakennus Oy:stä.
Yritys perusti toiminimen Jaatilan Rakennustarkastus- ja arviointi. Toiminta alkoi lokakuun alussa.
– Meille on tullut paljon kyselyjä kuntotarkastusten teosta. Somerolla ei ole juurikaan sen tekijöitä. Kuntotarkastukset oli sopiva liittää rakennusalan yritykseen, kertoo Tuomo Lehtinen vuonna 1998 perustetusta Jaatilan Rakennus Oy:stä.
– Rahoitusyhtiöt suosittavat ja usein pitävät kuntotarkastusta yhtenä ehtona kaupalle, joissa ovat mukana. Asuntoa myydessä sellainen on hyvä olla tehtynä, jatkaa Lehtinen.
Tarkastuksessa käydään läpi, missä kunnossa rakennus on
Kuntotarkastuksessa käydään läpi esimerkiksi rakennuksen perustukset, ala- ja yläpohjat, vesikatto, rännit ja pesutilat sekä löytyykö lämpö- ja vesivuotoja.
– Talon koosta riippuen rakennuksen läpikäymisessä menee 2–5 tuntia. Teemme tarkastuksen kaksissa miehin. Siihen päälle paperityöt, raportin laatiminen, niin se on liki 20 tunnin homma, kertoo rakennusmestari Akseli Frankberg, joka kokoaa aineiston.
– Kuntotarkastuksessa selvitellään sananmukaisesti, missä kunnossa talo on, jatkaa Aleksi Frankberg, joka on Jaatilan Rakennuksen toimitusjohtaja.
– Kuntotarkastus ja korjaussuunnitelma ovat kaksi eri asiaa. Niitä ei pidä sekoittaa keskenään, eikä kuntotarkastusta voi eikä saa käyttää korjaussuunnitelmana.
Kerro ongelmat, piilottelu on turhaa
Tuomo Lehtinen arvioi, että pesutiloista löytyy eniten puutteita.
– Niiden remontointi on tarkkaa puuhaa. Riippuu niin paljolti, kuka on tehnyt rempan, millä materiaaleilla, millä hopulla ja niin edelleen.
Hän neuvoo rakennuksen omistajaa olemaan rehellinen.
– Piilottelu on turhaa touhua. Sanoo vaan suoraan, jos jossain on ongelmia, esimerkiksi on ollut joskus vesivahinko tai vuoto. Kannattaa mainita asioista. Se on reilu peli kaikkia kohtaan; niin myyjää, ostajaa kuin asukkaita kohtaan.
Lehtinen muistuttaa myös vastuista.
– Pitää muistaa, että myyjällä on vastuu. Vastuut ylettyvät pitkälle. Jos pimittää tietoja, niin maksut voivat nousta huikeiksi. Yritys ja talo voi mennä alta, asukkaan terveys.
Huoltokirja käyttöön
Lehtinen ja Frankbergit kehottavat asunnon omistajaa pitämään huoltokirjaa, mitä rakennukselle vuosien varrella tehdään ja kuka hommat hoitaa. Kirjaan voi laittaa ylös esimerkiksi, milloin tehtiin kylpyhuoneremontti, kuka sen hoiti, kuka asensi lämpöpumpun, minkä merkkisen ja mikä firma sen laittoi paikalleen, milloin rännit uusittiin ja milloin ne viimeksi puhdistettiin, koska on laitettu eristeitä lisää ja niin edelleen.
– Huoltokirja helpottaa asioiden seuraamista. Ja jos tulee reklamoitavaa, niin tekee sen heti.
Aleksi Frankberg muistuttaa, että taloa täytyy huoltaa ja käyttää taiten. Jos tulee korjattavaa, niin tekee sen mahdollisimman pian, etteivät ongelmat kasaannu ja etene suuremmiksi.
– Huoltokirjan tärkeyttä ei voi liikaa mainostaa. Sen avulla säästää varmuudella ainakin aikaa ja useimmiten myös rahaa, toteaa Lehtinen.
Jaatilan Rakennuksen työmaat ovat pitkin Etelä- ja Länsi-Suomea. Työn alla ovat kasvihuoneen runkotyöt, omakotitalon remontointi, Lamminniemen Hyvinvointikeskuksesta yhden osan remontointi uuteen käyttöön sekä kuntotarkastuksia.
Yritys työllistää nelisen henkeä.
Rakennuksen kuntotarkastuksessa käydään läpi
– alapohja ja ulkoseinien alaosat
– rakennuksen vierusta
– ikkunat ja ulko-ovet
– vesikatto ja yläpohja
– märkätilat
– keittiö ja WC
– lämpö-, vesi-, ilma- ja sähköjärjestelmät päälisin puolin; esimerkiksi jos vaikka pääkeskuksesta puuttuu sulakkeiden kohdilta merkinnät, niistä voidaan mainita raportissa