Miten säästät sähköä?

0
Päivi Hakamaa, Sulo-koira ja Rauno Hentilä.

Päivi Hakamaa sanoo olleensa aina sähköpihi. Valoista ovat päällä vain tarpeelliset, ajastukset ovat käytössä.

– Olen yrittänyt olla lutraamatta veden kanssa. En ole vielä säätänyt lämpöpattereista asteita alhaisemmalle, selvittää Hakamaa sylissään Sulo-koiransa.

– En ole lämmittänyt saunaa aikoihin. Kiuas on sähkösyöppö. Pieni lamppu, kohdevalaisin on päällä tarvittaessa. Kaukolämpö on hyvä ratkaisu, toteaa Rauno Hentilä.

Marja Rissanen.

– Lämmitämme mökkiä puilla. On varaava takka, joka pitää talon pitkään lämpimänä. Olimme kaukoviisaita; hankimme polttopuut ajoissa, kertoo Marja Rissanen.

Markku Vartiainen.

– Kuluttamalla vähemmän. Turhat valot pois päältä. Takkaa käytämme nyt enemmän. Ei tälle maailmantilanteelle voi mitään. Ei se parkumalla parane; siihen on vain sopeuduttava, tokaisee Markku Vartiainen.

Susanna Huovila.

– Pyykki- ja astianpesukoneeseen vain täysiä koneellisia. Ei pitkiä haudutuksia uunissa eikä hellalla. Kun lapset vielä ymmärtäisivät, ettei tarvitse olla kaikki valot päällä yhtä aikaa, luettelee Susanna Huovila.

– Sähkösopimuksen kanssa kävi tuuri. Kun vanha oli päättymässä, niin pakkomyivät jatkon entiseen hintaan kahdeksi vuodeksi.