Miten varautua 72 tuntia erilaisia häiriötilanteita varten ja mitä kaikkea kotona olisi hyvä olla varalla ja mitä kaikkea jokaisen pitäisi osata erilaisissa häiriötilanteissa?
Suomen Punaisen Ristin 72 tuntia kouluttaja Jaana Paasosen kertoo aiheesta ensi perjantaina 21.10. Eläkeliiton iltapäivätilaisuudessa.
Esimerkiksi pitkittynyt sähkökatko voi aiheuttaa tilanteen, jonka takia yhteiskunnan tarjoamat palvelut häiriintyvät tai jopa keskeytyvät.
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Olisi hyvä, jos kotoa löytyisi esimerkiksi vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä. Olisi myös tärkeää tuntea varautumisen perusteet eli tietää esimerkiksi, mistä saa oikeaa tietoa häiriötilanteessa ja miten pärjätä kylmenevässä asunnossa.
Kotitalouksien varautumisen merkitys on suuri apu yhteiskunnalle ja ennen kaikkea ihmiselle itselleen. Siksi jokaisen kannattaa varautua häiriötilanteisiin.
Kotitalouksien varautumisen ja 72 tuntia -varautumissuosituksen taustalla on laaja verkosto viranomaisia ja järjestöjä. Teemaan liittyvän koulutusjärjestelmän ja materiaalit on luonut Huoltovarmuusorganisaatioon kuuluva Kotitalouksien omatoimisen varautumisen järjestötoimikunta, jonka työtä koordinoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö. Lisäksi monet kunnat ja pelastuslaitokset ovat aktiivisesti mukana 72 tunnin varautumissuosituksen edistämisessä.
Tilaisuus on avoin kaikille. Järjestelyissä on mukana myös SPR Someron Osasto.