Teksti Aulis Tiensuu, kuva Ari-Matti Ruuska/TS
Someron Esaa kuusi vuotta edustanut ja yhdeksän SM-mitalia tänä aikana voittanut Marika Virtanen vaihtaa seuraa siirtyen Turun Urheiluliittoon. Virtasen mitaleista neljä on ollut kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Viime kesänä Virtanen pääsi edustamaan Suomea N19-sarjan Pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin ja voitti hopeaa. Hänen ennätyksensä moukarinheitossa on viime vuodelta 55,84, josta jäi tänä vuonna vain kaksi senttiä.
Marika Virtanen tekee seuraa valmentajalleen Jani Pihkaselle sekä vuosi sitten samaan seuraan siirtyneelle Silja Kososelle. Aiemmin tänä syksynä seuranvaihdosta Tammelan Ryskeeseen ilmoittivat jo Henri Liipola ja Johanna Witka sekä heidän valmentajansa Kari Pihkanen.
Someron Esa, joka on ollut viime vuosina Suomen paras alle 10 000 asukkaan paikkakunnan seura Kalevan Malja -kilpailussa, on nyt menettänyt kaikki kuusi tänä tai viime vuonna Kalevan kisoissa kisannutta urheilijaansa.
Positiivinen asia on, että Somerolla parhaillaan uusitaan urheilukenttää ja nuorten harjoitustoimintaa ollaan tehostamassa.
Marika Virtanen kertoo tähtäävänsä ensi kesänä Espoossa pidettäviin 22-sarjan EM-kisoihin, Kalevan kisoihin ja oman ikäluokkansa SM-kisoihin.
Suomen Urheiluliitto vahvistaa seurasiirrot joulukuussa ja ne tulevat voimaa vuoden 2023 alusta.