Veera Kuula sai viime kevän kirjoitustaidon yo-kokeesta täydet 60 pistettä, mikä on jokseenkin harvinaista herkkua Someron lukiossa.
Nyt syksyllä Veera Kuula pääsi opiskelemaan kirjallisuustieteitä Turun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan.
– Opinnot ovat lähteneet käyntiin oikein hyvin ja koen ainakin tällä hetkellä opiskelevani oikeaa alaa.
– Kämppä löytyi helposti ja mukavan etäisyyden päästä yliopiston kampukselta. Turku vaikuttaa sopivan kokoiselta ja hyvältä opiskelijakaupungilta, iloitsee Kuula.
– Harrastuksia ei vielä toistaiseksi ole tullut hankittua, tällä hetkellä aikani menee yliopistoelämään ja uuteen paikkakuntaan totutellessa.
———
Veera Kuulan essee:
Monikielisyys:
Kuinka kielten yksipuolistuminen tuhosi kirjallisen monimuotoisuuden
Aina vain puhutaan siitä, kuinka luonnon biologinen monimuotoisuus tuhoutuu ihmistoiminnan seurauksena. Tärkeiden avainlajien häviäminen, sademetsien hakkuut ja uhanalaisten lajien salametsästys – kaikki näistä liittyvät siihen, kuinka ennen niin monimuotoinen luontomme kuihtuu, ja tilalle tulee peltoja, kaupunkeja ja ostoskeskusten pysäköintialueita. Huomattavasti harvempi ihminen tulee kuitenkaan ajatelleeksi erästä toista asiaa, jonka monimuotoisuutta jatkuvasti globalisoituva maailmamme heikentää sukupolvi sukupolvelta: kirjallisuus. Valtaosa maailman kirjallisuudesta on nykyään englanniksi, emmekä enää edes kyseenalaista, miksi vähemmistökielillä kirjoitettuja kirjoja ei välttämättä enää löydä kirjakauppojen hyllyiltä. Syy tähän on yksinkertainen: pienten kielten asema globaalissa maailmassa heikkenee nopeasti, ja sama asia on tapahtumassa myös kirjallisuudessa.
On totta, että osasyy englannin vahvalle asemalle maailmankirjallisuudessa on puhtaasti se, että useat kirjailijat yksinkertaisesti puhuvat englantia äidinkielenään. Nousevia, amerikkalaisia kirjailijoita ilmestyy nykyään joka nurkan takaa, ja New York Times -sanomalehti pommittaa lukijoitaan tuoreimmilla bestsellereillä jatkuvasti. Ongelmaksi muodostuu se, että siinä missä englanninkielinen kirjallisuus lisääntyy, se vie elintilaa muilta kieliltä ja heikentää niiden asemaa kirjallisuudessa. Meille suomalaisille tutuimpana esimerkkinä toimii suomenkielisen kirjallisuuden ja suomeksi käännettyjen teosten hupeneminen, mutta sama tilanne koskee satoja muitakin kieliä. Siinä missä pienten kielten häviämistä ajatellaan yleensä pelkästä kommunikaation tai vaikkapa opetuksen näkökulmasta, kirjallisuus jää monissa keskusteluissa huomattavasti vähemmälle. Vaikka lisääntyvä englannin osaaminen laajentaakin mahdollisuuksia päästä käsiksi monipuolisempaan kirjallisuuteen, jotain oleellista jää silti puuttumaan. On olemassa monia merkittäviä, vähemmistökielillä kirjoitettuja teoksia, jotka jäävät kielitaidon puutteessa teille tietämättömille. Huolimatta siitä, että mikä tahansa teos on mahdollista kääntää englanniksi suurta yleisöä varten, tuntuu surulliselta, että alkuperäinen kieli teoksen takana vaipuu unholaan. Samalla tavalla tuntuu väärältä, että monia ihmisiä pakotetaan opettelemaan englantia vain siksi, että kirjallisten teosten kääntäminen omalle kielelle on vähentynyt. Kuinka monta kertaa olenkaan katsellut rakkaita kirjahyllyjäni tajuten, että ainakin puolet kirjoista ovat englanninkielisiä, ja että suomenkieliset teokset, joiden takana on suomenkielinen kirjailija, on mahdollista laskea yhden käden sormilla.
Monikielinen maailma on lahja, jota monet ihmiset pitävät suuressa arvossa. Monikielinen kirjallisuus on puolestaan asia, jota pitäisi arvostaa enemmän. Se, että kykenee lukemaan teoksia, jotka on alun perin kirjoitettu esimerkiksi norjaksi, kreikaksi tai vaikka flaamiksi, on harvinainen kyky englannin vallatessa yhä enemmän elintilaa muilta kieliltä. Se myös supistaa käsitystämme maailmasta. Kielten opiskelu kommunikaation takia on tärkein ja suurin syy siihen, miksi monet päättävät opiskella kieliä, joiden osaamisesta on apua esimerkiksi tulevaisuuden työelämässä. Liian harvoin ajatellaan sitä, kuinka suuri ja arvokas maailma ihmiselle avautuu, jos tutustuu kielten opiskeluun myös kirjallisuuden näkökulmasta. Paitsi että kirjojen lukeminen jollain muulla kuin omalla äidinkielellä on tehokas tapa oppia uutta kieltä, se on myös keino päästä sisälle itselle tuntemattomiin kulttuureihin. On erilaista lukea kirjoja englanniksi kuin esimerkiksi saksaksi, ja juuri nuo lukemiseen liittyvät erilaiset vivahteet ovat syy sille, miksi monikielisyys kirjallisuudessa on niin tärkeää. Lisäksi tuntuu oikeudenmukaiselta ajatella, että kieli, jolla kirja on alun perin kirjoitettu, pääsee oikeuksiinsa. Jos kirja on kirjoitettu vaikkapa juuri saksaksi, tuntuisi väärältä, että valtaosa väestöstä pitäisi sitä käännöksen luettuaan englanninkielisenä teoksena.
Ei kuitenkaan ole oikein ajatella, että kirjojen kääntäminen valtakielille olisi jotenkin väärin, tai että ihmisillä, joilla ei ole mahdollisuutta opiskella uusia kieliä, ei olisi myöskään mahdollisuutta lukea vähemmistökielillä kirjoitettuja teoksia. Käännöstyö on arvokasta työtä, joka mahdollistaa kirjallisuuden globaalin leviämisen, ja mikäpä sen parempaa. Huolestuttava asia on se, kuinka ihmisten heikentynyt halu opiskella muita kieliä valtakielten lisäksi vaikuttaa kirjallisuuteen tulevaisuudessa. Suomen kieltenopettajien liiton Sukolin puheenjohtaja Outi Viikuna toteaa Maija-Leena Nissilän ja Tiina Tikkasen artikkelissa ”Kieltenopetus kuihtuu – mikä neuvoksi?” (Opettaja-lehden verkkosivut, julkaistu 28.1.2021) näin: ”Kun tarjolla ensimmäiseksi vieraaksi kieleksi eli A1-kieleksi on vaikkapa englantia, ruotsia, ranskaa, saksaa, espanjaa, kiinaa ja venäjää, vain viisi prosenttia ekaluokkalaisista valitsee muun kuin englannin.” Suuntaus on huolestuttava, etenkin, kun katselee aikaisempia lukuja; Sukolin mukaan lyhyen kielen kirjoitti lukiossa 18 000 ylioppilaskokelasta vielä vuonna 2005, kun taas vuonna 2019 kirjoittajia oli enää 3 900. Sanotaan, että nuoret ovat yhteiskuntamme tulevaisuus, ja jos vieraiden kielten opiskelu nuorten keskuudessa jatkuu samoilla linjoilla, voi vain kuvitella, millainen tulevaisuus odottaa vähemmistökielillä kirjoitettua kirjallisuutta.
Kulttuurista puhuttaessa kieli nostetaan usein esille ensimmäisten joukossa. Lähes jokaiselle kieli tarkoittaa kykyä kommunikoida ja vuorovaikuttaa kanssaihmisten kanssa; se on keino tuntea yhteenkuuluvuutta, ja liittyy usein nationalistiseen ideologiaan oman maan ja kansallisuuden korostamisesta. Eikö siksi olekin selvää, että kielten yksipuolistuminen vaikuttaa suoraan kulttuurien katoamiseen ja muuttumiseen? Myös nykyaika uusine ja yleistyvine piirteineen pitää osaltaan huolen siitä, että eri kulttuureissa ja näin ollen myös kielissä tapahtuu muutoksia jatkuvasti. Kuten Jyväskylän yliopiston kielten laitoksen emeritaprofessori Maisa Martin toteaa artikkelissaan ”Monikielisyys muutoksessa” (Kieliverkoston verkkolehti, julkaistu 12.10. 2016), ”Erikielisten ihmisten muutto Suomeen, suomalaisten työskentely ja opiskelu muissa maissa sekä kansainvälisten parisuhteiden yleistyminen ovat nostaneet monikielisyyden jokaisen tietoisuuteen.” Sekä monikielisyyden yleistymisellä että kulttuurien sekoittumisella on voimakkaita vaikutuksia kieliin ja siten myös kirjallisuuteen; onhan kieli yksi kirjallisuuden taustalla vaikuttavista vahvimmista peruspilareista. Martin toteaa myös, että monikielisyys liittyy läheisesti ihmisen identiteettiin, sillä kielen mukana kulkeutuu erilaisia ajatustapoja ja keinoja jäsentää maailmaa. Se, kuinka läheisesti identiteetti puolestaan liittyy kirjallisuuteen, on yksilöstä kiinni. Kieli on kuitenkin yhdistävä tekijä kirjallisuuden ja ihmisten välillä, jolloin oma kieli ja kulttuuri ovat väistämättä osa identiteettiä. Kielten yksipuolistuminen saattaa siis olla vahingollista identiteetille, enkä usko, että sellaiseen tilanteeseen päätyminen on millään tavalla tavoiteltavaa.
Tulevaisuuden kirjallisuus tulee siis varmasti kohtaamaan kielellisiä haasteita, jotka on selvitettävä tavalla tai toisella. Kirjallisuus on suuri osa kulttuuriamme, ja oma kielemme on perustavanlaatuinen osa sitä. Monikielinen kirjallisuus on rikkautta, jota emme saa heittää pois – sen sijaan meidän tulisi tukea sitä ja olla uteliaita, tarttua vähemmistökieliin sen sijaan, että valitsemme aina sen polun, josta on takuuvarmasti hyötyä tulevaisuudessa. Käännökset omalle kielelle ovat tärkeitä, sillä se lisää äidinkielen merkittävyyttä paitsi kirjallisuudessa, myös omassa kulttuurissa. Englanti ja muut valtakielet ovat tärkeitä maailmankieliä, mutta pienet kielet avaavat ovia paikkoihin, joista voi löytää arvaamattomia rikkauksia.
