Teksti Timo Kalenius
Mynämäellä syntynyt mutta lapsuutensa Kosken kunnassa viettänyt Someron nykyinen kaupunginjohtaja Sami Suikkanen jatkaa suvun perinteitä, sillä hänen isänsä oli pitkään Kosken kunnanjohtajana. Suikkasen perheeseen kuuluivat myös kolme vuotta nuorempi pikkuveli ja kotitalousopettajana toiminut äiti.
– Lukioon asti kävin kouluni Koskella, jonka jälkeen kävin armeijan ja sieltä päästyäni suoritin Yo-ATK-merkonomin tutkinnon Loimaan ammatti-instituutissa. Tuon parin vuoden opiskelun jälkeen suuntasin Tampereen yliopistoon, jossa pääaineenani oli aluetiede ja sieltä valmistuinkin hallintotieteiden maisteriksi 2002, kertoo Sami Suikkanen.
Työura urkeni julkisella puolella melko nopeasti jo opiskelun aikana, vaikka varsinaisesti mitään suunnitelmaa hakeutua juuri julkisen puolen tehtäviin ei Suikkasella ollutkaan. Kaikki alkoi työskentelystä Loimaan seutukunnan kehittämiskeskuksessa, josta muutaman vuoden työskentelyn jälkeen Suikkanen siirtyi Loimaan kaupungin kehittämisjohtajaksi määräaikaiseen virkaan.
– Loimaan jälkeen, ennen Somerolle saapumista, ehdin olla vielä joitakin vuosia ensin Sauvon hallintojohtajana sekä Pöytyän kehitysjohtajana, jonka jälkeen tulin valituksi nykyiseen virkaani Someron kaupunginjohtajaksi, jossa olenkin viihtynyt jo yhdeksän vuoden ajan, toteaa Suikkanen.
– Millään tavalla suunnitelmallista en koe menneiden työtehtävieni olleen, vaan enemmänkin olen ajautunut tehtävästä toiseen sen hetkisen tilanteen mukaan, vaikka onhan se tietenkin myös jonkinlaista oma-aloitteellisuuttakin vaatinut. Ehkä tähän nykyiseen virkaan hakiessani olin elämäntilanteessa, jossa etsin tai halusin uudenlaista roolia myös työelämässä.
– Hyvin olen Somerolla viihtynyt, vaikka työni onkin aikaa vievää ja välillä melko raskasta ja epäsäännöllistäkin, kun normaalien töiden ja kokousten lisäksi on melko paljon myös viikonloppuisin edustamiseen liittyviä työtehtäviä. Toisaalta ne myös tuovat erilaista sisältöä ja uusia näkökulmia omaan työnkuvaan, jatkaa Sami Suikkanen.

Vapaa-ajalla kalaan, kiekko-otteluun ja musiikkia kuuntelemaan
Sami Suikkanen tunnustautuu intohimoiseksi vapaa-ajan kalastajaksi. Harrastus sai alkunsa jo lapsena ja on säilynyt hänen pääasiallisena harrastuksenaan tähän päivään asti.
– Kalastuksen lisäksi jääkiekko ja Rauma Lukon kannustaminen ovat lähellä sydäntäni.
– Kalastan paljon Somerolla ja myös perheen vapaa-ajan asunnoilla Vehmaalla ja Sastamalassa, etenkin syksyisin, sekä nykyään myös pohjoisessa, jonne teen kalareissuja vuosittain. Virvelillä lähinnä kalastan ja katiskat ja verkot olen jättänyt muiden huoleksi, toteaa Suikkanen.

– Rauman Lukon pelejä Turussa on isän kanssa käyty katsomassa pienestä pitäen ja ehkä fanittamiseen on vaikuttanut myös Vakka-Suomessa asuvat sukulaiset, jotka ovat aina kannattaneet Lukkoa. Yleensä TPS murskasi Lukon melko pahasti ja siinä silloin ehkä helposti kääntyi altavastaajan puolelle ja siitä varmaankin se fanittaminen sai alkunsa, muistelee Suikkanen.

Musiikissa David Bowie on ollut hänelle ykkönen jo 1990-luvun alusta asti, jolloin hän törmäsi Bowien kokoelmalevyyn Changes Bowie. Levy avasi portin syvemmälle Bowien tuotantoon ja Suikkasesta tuli lopullisesti Bowie-fani.
– Olin tykännyt jo pidempään David Bowien musiikista ja hänen äänestään, mutta kyllä se viimeinen herätys tuli tuossa 1990-luvun alussa, jonka jälkeen sitten levyhyllyyn onkin kertynyt melkeinpä kaikki saatavilla oleva Bowie-materiaali ja uusia tulossa olevia boxsejakin olen jo tilannut, kertoo Sami Suikkanen.

– Konserteissa olen käynyt useissa, niin Suomessa kuin ulkomaillakin, ja tämän hiljattain elokuvateattereihin tulleen David Bowiesta kertovan elokuvan olen ehtinyt nähdä jo useamman kerran. Elokuvasta kaipaamaan jäin siinä näytettyjä hienoja pätkiä vielä julkaisemattomasta vuoden 1978 livetaltioinnista, jota itsellä aikoinaan ei ole ollut mahdollista päästä näkemään, mutta ehkä tässäkin vielä kärsivällisyys palkitaan, toivoo tänä vuonna 50 vuotta täyttänyt kaupunginjohtaja Sami Suikkanen.

Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen
- syntynyt 23. kesäkuuta 1972 Mynämäellä, muutti puolivuotiaana Koskelle
- toiminut Someron kaupunginjohtajana syksystä 2013 saakka
- perheeseen kuuluu toimittajavaimo ja kolme koiraa
- työskenteli ennen Someroa Pöytyän kehitysjohtajana, Sauvon hallintojohtajana ja Loimaan kehittämisjohtajana
- fanittaa David Bowieta, jonka keikalla on ollut kahdeksan kertaa
- kannattaa Rauman Lukkoa
- lenkkeilee, ui, kalastaa ja pitää kaupunkilomista
- Motto: Elä ja anna toisten elää.
