Ensi talven uhkakuvia ovat; lämmitys katkeaa, pankkiautomaatit ja pankit ovat kiinni, huoltoasemalta ei saa polttoainetta, ruokakaupat sulkevat ovensa, puhelin- ja nettiyhteydet ovat poikki. Ja kaikki tämä vain siksi, että ei ole sähköä. Sähkövirtaa opittiin hyödyntämään monissa laitteissa jo 1800-luvun lopulla, mutta Somerolle sähköä saatiin vasta noin sata vuotta sitten. Herää kysymys, miten ihmeessä sitä ennen tultiin toimeen?
Someron ja Somerniemen kunnat kiinnostuivat sähköstä vuonna 1918. Someron kuntakokous päätti tilata Hankkijalta maatilanomistajain kustannuksella kartan ja suunnitelman koko kunnan sähköistämiseksi. Somerniemen kunnan aikomuksena oli ostaa Kopilan koski omaa sähkölaitosta varten. Molemmat hankkeet jäivät toteutumatta ja tämän jälkeen yksityishenkilöt ryhtyivät viemään hankkeita eteenpäin.
Lounais-Suomen Sähkö Oy:n voimalaitokselta Tarvasjoelta vedettiin sähköjohdot ensin Långsjön kartanoon ja sieltä Åvikiin ja Rautelan Knaapille. Someron keskustaan sähkö saatiin vuonna 1920 neljäntoista yksityisen henkilön toimesta. Omat muuntopiirit perustettiin Joensuuhun ja Jaatilaan.
Forssan Lehdessä oli syksyllä 1921 uutinen, jossa kerrottiin, että Lounais-Suomen Sähkö Oy:n sähköjohdot oli kohta vedetty Pajulaan ja Hirsjärven Vanhalaan; ”siis pitäjän kaukaisemmille rajoille asti”. Kerrottiin myös, että sähkövalo pitäisi mainituissa paikoissa saataman näinä viikkoina ja vielä syksyn kuluessa oli tarkoitus vetää johdot Palikaisiin Somerniemen puolelle.
Ennen vesivoimalla toimivia sähköturbiineja sähköä tuotettiin höyrykoneella. Syksyllä 1918 Rauhankallion tilalle Oinasjärvelle ostettiin sähkökone, joka kehitti 15 hv, 240 volttia, 55 ampeeria ja oli 1 000 iskuinen. Vulkanoitua kaapelia ostettiin 3 200 metriä ja 341 kiloa rautalankaa. Koneen ja ulkolinjan sekä 43 lampun asentamisen suoritti Valdemar Kabailo 3 535 markan hinnasta. Sähkölampuista kaksi oli 400-kynttiläisiä ja muut 10–16 -kynttiläisiä. Myös naapurit saivat sähkövirtaa Rauhankallion sähkölaitoksesta.
Joukko somerniemeläisiä osti Kopilan kosken vuonna 1922 ja perusti Somerniemen Sähkö Oy:n. Gabriel Strömberg sekä Tampereen Pellavatehtaan insinöörit kävivät tutustumassa koskeen, mutta voimalaitoksen rakentaminen oli niin kallis hanke, että sen toteuttaminen siirtyi 1920-luvun loppuun. Oma sähkölaitos toimitti virtaa vuoden 1929 alusta lähtien lähes jokaiseen Somerniemen kylään. Kaskisto, Suojoki ja Mäyrämäki saivat sähkön vasta keväällä 1948 ja Salkolan kylä vuonna 1956.
Lounais-Suomen Sähkön toimittama virransaanti Somerolle oli paljon vakaammalla pohjalla kuin Somerniemellä, jossa kuivina kausina vesivoimasta oli pulaa ja sähkönjakelulle asetettiin rajoituksia. Osakkaat saivat käyttää sähköä lämmitykseen ja veden keittämiseen, mutta siihen piti hankkia erikoismittari.
Ilman kilowattimittaria olevilta perittiin yhdestä tai kahdesta lampusta 60 markkaa ja radion käytöstä 150 markkaa vuodessa. Alkuvuosina virran jakelu loppui illalla kello 22.30 ja alkoi aamulla kello 4.30. Talvisodan aikana sähkölaitoksen käyntiaikoja supistettiin ja eri kylien muuntopiireihin virtaa jaettiin eri viikonpäivinä. Voimavirran käyttö illalla oli ankarasti kielletty. Tilanne helpottui vasta kun Nummen Leppäkorvesta tulevan sähkölinjan kautta saatiin Imatran Voiman sähköä.
Somerniemen Sähkö Oy:n toiminnan päättymisestä on kulunut viisikymmentä vuotta. Voimalaitoksen konehuone on edelleen Kopilan kosken partaalla ja sen sisällä on yksi 110 kilowatin kaksoisvesiturbiini sekä yksi ASEA:n 3-vaihegeneraattori kojeineen. On lohdullista tietää, että meillä on oma varavoimalaitos, jos energiamarkkinoiden poikkeustila aiheuttaa valtakunnallisen sähköpulan.
Manu Kärki