Somero jäi jumbosijoille kaupunkikeskustojen vertailussa

0
Someron keskusta ei pärjännyt kaupunkivertailussa.

Somero jää peräti sijalle 169, kun Ramboll Oy pani indeksivertailussa kaupunkien keskustat paremmuusjärjestykseen. Somero sai vertailussa 61,4 pistettä, kun esimerkiksi vertailun voittaja Kuopio keräsi 94,7 pistettä.
Mukana vertailussa oli 226 keskustaa ympäri Suomea.
Livcy-elävyysindeksivertailussa keskustaympäristöt pisteytettiin sen mukaan, miten ne tarjoavat erilaisia arjen palveluita keskustassa asuville ja muille palveluiden käyttäjille.
Arvioita tehtiin kaupasta ja palveluista, koulutus- ja terveyspalveluista, liikenteestä ja liikkumisesta, viheralueista, liikuntapalveluista ja kulttuurista.
Keskusta-alueeksi määriteltiin keskipisteestä vartin kävelyn sisällä oleva alue, eli 1 200 metrin säde esimerkiksi torilta.
Esimerkiksi Helsinki nousi ykköseksi monessa vertailukohteessa. Kaupungin keskustassa on keskimäärin 2,5 minuutin kävelymatka lähimpään päivittäistavarakauppaan ja koulut, liikunta-, kulttuuri- ja terveyspalvelut ovat keskimäärin muutaman minuutin kävelyn päässä kaikille.
Raisio oli ykkönen viher- ja virkistysosiossa.
Lähikaupungeistamme Salo oli sijalla 28 ja Forssa sijalla 40.

Livcy-elävyysindeksin parhaat

1. Kuopio 94,7

2. Helsinki 94,0

3. Turku 93,3

4. Pori 93,1

5. Jyväskylä 93,0

6. Lahti 92,7

7. Mikkeli 92,4

8. Tampere 92,4

9. Tapiola 92,1

10. Rovaniemi 92,0

11. Myyrmäki 91,9

12. Vaasa 91,9

13. Tikkurila 91,9

14. Kotka 91,5

15. Oulu 91,1

16. Hämeenlinna 90,8

17. Porvoo 90,7

18. Leppävaara 90,6

19. Lappeenranta 90,6

20. Joensuu 90,3

169. Somero 61,4