
Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Someron Pallo/Lentopallon C-juniorityttöjen ykkösjoukkue pelasi kauden ensimmäisen poolivaiheen turnauksen kotikentällään voitokkaasti ja jatkaa seuraavalla kierroksella valtakunnallisessa kärkinelikossa.
Joensuun koulun liikuntasalissa pelattuun turnaukseen osallistui ainoastaan edellisen kierroksen, eli alueellisen tasoturnauksen lohkovoittajia. Tämänkin kvartetin sisällä joukkueiden väliset tasoerot osoittautuivat silti varsin selviksi.
SoPa aloitti helpolla 2–0 (25–7, 25–15) voitolla Hämeenlinnan Lentopallokerhosta. Oriveden Ponnistukselta oli odotettavissa vähän tiukempaa vastusta, mutta toisin kävi. SoPa murjoi OrPon nurin todella tylyin 2–0 (25–3, 25–12) lukemin.
Vielä LP Kangasalaakin vastaan SoPa rallatteli avauserän voittoon pistein 25–13. Turnauksessa toiseksi vakuuttavinta peliä esittänyt Kangasala näytti kakkoserässä, ettei se sentään mikään heittopussi somerolaisjoukkueen rinnalla ole. SoPan kovasta loppunoususta huolimatta tasoittava erävoitto meni LPK:lle numeroin 28–26.
Kolmannen erän panoksena oli turnausvoitto ja pääsy seuraavan kierroksen kovimpaan lohkoon. Tosipaikan tullen SoPa terästäytyi jälleen parhaimmilleen, karkasi heti 11–0 johtoon ja sinetöi lopulta 2–1 otteluvoittonsa eräpistein 15–5.
Aseina syötöt ja tasaisuus
– Joukkueemme syöttöpeli toimi nyt todella hyvin. Kenttäpelissä tasaisuus oli jälleen meidän valttimme; joukkueesta ei erottunut suuria tähtiä, mutta ei myöskään yhtään heikkoa lenkkiä, SoPan C-ykkösen päävalmentaja Janne Lehtonen totesi tyytyväisenä.
Pelipäivän monista myönteisistä asioista yhtenä valmentaja piti loukkaantumisen vuoksi pitkään peleistä sivussa olleen Siiri Puotsaaren paluuta pelaavaan kokoonpanoon. Hän suoriutui omista peliosuuksistaan hyvin, onnistuen pisteiden teossakin kaikissa otteluissa.
Eniten pinnoja SoPan sarakkeeseen latoivat Emma Lehtonen ja Anni Luoto . Peliaikaa jakoivat edellä mainittujen ohella Olivia Lehtonen, Anni Pettersson, Riia Juselius, Lotta Känkänen, Amanda Juselius ja Amalia Tuomola .
Parin viikon kuluttua SoPa on mukana kakkosvaiheen pooliturnauksen A-lohkossa, jossa aletaan jo sovittelemaan ennakkosuosikin viittaa kauden vahvimpien Suomen mestaruusmitalisuosikkien harteille. Tässä vaiheessa kovimpaan nelikkoon ovat somerolaisten ohella paikkansa lunastaneet turnausjärjestäjä Nurmon Jymy, Pieksämäen Tsemppi ja helsinkiläinen PuMa-Volley.
C-kakkoselle kaksi voittoa
Onnistuneen ykköspooliturnauksen pelasi myös SoPan nuoremmista C-tytöistä koostuva kakkosjoukkue. Se hävisi Vesilahdella pelatussa turnauksessa vain kotijoukkue Visalle (18–25, 22–25) ja otti voitot sekä Säkylän Urheilijoiden (25–15, 25–15) että Raision Loimun (21–25, 25–23, 16–14) kakkosjoukkueista.
SoPa pelasi Vesilahdella joukkueella, jossa olivat mukana Aada Luoto, Henni Talonen, Angela Luongo, Hertta Ahlfors, Sylvia Suvila, Magdalena Mäntymaa, Iida Korpihuhta ja Tiitu Haavisto.