Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen
Futsal-Liigan maaottelutauko on ohitse ja pelit jatkuvat viikonlopun aikana eri paikkakunnilla. Someron Voima Futsal isännöi sunnuntaina FC Kemiä Someron monitoimitalossa.
SoVo ja viime keväänä liigapronssille yltänyt FC Kemi ovat kahden kierroksen jälkeen liigataulukon sijoilla viisi ja kuusi. Kummallakin on tilillään voitto ja tappio ja joukkueiden maalierotkin ovat miltei identtiset (SoVo 10–9, Kemi 9–9).
Kemiläiset pääsevät verestelemään pelituntumaa jo lauantaina, kun he vierailevat Turun Pallokerhon kotiareenalla. SoVolla sitä vastoin tulee pyhänä kuluneeksi kaksi viikkoa edellisestä ottelutapahtumasta
Flunssa-aalto on viime viikkoina kiertänyt somerolaisjoukkueessa ja se saattaa pitää jonkun pelaajan, pahimmassa tapauksessa useampiakin, Kemi-ottelun kokoonpanon ulkopuolella. Kauden avauspelissä kaksi maalia viimeistellyt Blend Doroci on puolestaan sivussa matkaesteen vuoksi.
Jalkapallokauden päätyttyä SoVo on tällä viikolla saanut monivuotisen tehopelaajansa Gezim Vocan taas harjoitusryhmäänsä. Toiveissa on, että sunnuntaina mies nähdään jo pelaavassa kokoonpanossakin.
Dorocin tavoin avauskierroksella säväyttänyt tulokaspelaaja Hanad Mohamed on yhden kierroksen huilin jälkeen tekemässä paluuta SoVon kokoonpanoon. Ensimmäistä kertaa kotiyleisön eteen on puolestaan astelemassa edellisen kierroksen vieraspelissä onnistuneen liigadebyytin tehnyt Oskari Hietanen.