Vaikuttavan kokoinen jätti, ayshire-sonni Lauri ”Late” astelee ensimmäisenä vastaan Piia Anttosen kotipihalla, kun tulija saapuu portista sisään.
Anttosen kodin piha on samalla Eläinsuojelukeskus Tuulispään piha.
Laten lisäksi pihalla käyskentelee lehmiä, vuohia ja ankkoja. Viereisellä laitumella hirnahtelee hevosia ja isossa ulkotarhassa vilistää pari sinikettua ja toisessa minkkejä.
– Late tui meille 2014 eli on 8-vuotias. Sen elinikä voi olla noin 20 vuotta. Se on näin iso, kun on saanut kasvaa pitkään. Normaalistihan sonnit teurastetaan jo nuorina, kertoo Anttonen.
Miten Late päätyi Tuulipäähän?
– Eräs nainen näki autoillessaan sen syntyvän laitumelle. Hän ajoi nopeasti läheiselle tilalle kertomaan asiasta. Kun nainen kuuli, että Late tulee lähtemään lihakarjavälitykseen, hän päätti ystävänsä kanssa ostaa sen. Jonkin aikaa he etsivät Latelle paikkaa, kaupunkilaisia kun olivat, mutta sitten se päätyi meille 7-viikkoisena tuttipulloruokintaan, kertoo Anttonen lempeästä jätistä, joka puhaltelee pihalle tulleen vieraan niskaan.
Myös muut eläimet ovat sosiaalisia ja uteliaita, haluavat tehdä tuttavuutta.
Piia Anttonen muutti Somerolle 2006.
– Mulla ei ollut paikkakuntaan mitään sidettä, mutta halusin muuttaa maalle ja ottaa hevosen. Silloisen miehen myötä paikaksi valikoitui Somero, josta löytyi sopiva tilakin. Vuoden päästä tiet erkanivat ja jäin yksinäni asustamaan tätä tilaa.
Seurana Anttosella oli eläkeikäinen hevonen, koira ja kissa.
– Eräänä päivänä törmäsin nettisurffaillessani kanadalaiseen eläinten turvakotiin, ja ajatus kirkastui. Tällaisia paikkoja ei Suomessa ollut.
– Sitten näitä eläimiä alkoi tulla.
Eläinsuojelukeskus Tuulispää syntyi 2012, eli kymmenen vuotta sitten.
Anttonen johdattaa vieraansa, jota lauma eläimiä seuraa perässä, yhden ulkorakennuksen sisään. Pahnoilla röhnöttää neljä valtavaa sikaa sekä Osku-villisika. Viimeksi mainittu ei viitsi edes päätään nostaa, kun vieras silittelee sen jouhimaista, todella jäykkää turkkia.
Vieressä rellottavat Siiri ja Saara, jotka tulivat Tuulispäähän 2015.
– Tämä kaksikko on messujätettä, sanoo Anttonen.
Eli siat oli viety 3-kuukautisina näytteille messuille. Niiden omistaja ei tautien pelossa halunnut niitä enää takaisin sikalaansa. Siat teurastetaan lihaksi noin puolivuotiaina, eli ne olivat siihen tarkoitukseen liian nuoria. Koti löytyi Tuulispäästä, jossa ne edelleen makoilevat. Painoa on kertynyt noin 200–300 kiloa ja elinvuosia jäljellä ehkä jopa kahdeksan.
Sen lisäksi, että Tuulispäässä tarjotaan turvapaikkoja eläimille, lisätään samalla ihmisten tietoisuutta eläinten käyttäytymisestä ja tarpeista.
Anttonen korostaa, että Tuulispää ei ole kotieläinpiha, jossa eläimiä voi käydä rapsuttelemassa. Siellä kyllä järjestetään kesällä vierailupäiviä, jolloin ihmiset voivat käydä tutustumassa eläimiin ja samalla heille kerrotaan eläinten lajityypillisestä käyttäytymisestä. Myös koululuokat käyvät vierailuilla.
Toiveena on, että Tuulispää voisi esimerkillään muokata ihmisen ja eläimen välistä suhdetta.
– Taustalla on idealistinen ajatus siitä, että maailma voisi olla toisenlainenkin.
– Haluaisin, että pääsisimme irti ihmisen ja eläimen hyötysuhteesta, jossa eläin on hyödyllinen vain silloin, kun se tuottaa jotain. Eläimiin ei saisi suhtautua hyödykkeinä, vaan tovereina ja kanssakulkijoina. Eläinten näkeminen yksilöinä toivottavasti auttaa avaamaan ovia eläinystävällisempiin kulutusvalintoihin. Ravinnon voi saada muutenkin kuin eläimistä, Anttonen sanoo.
– Yritän Tuulispään kautta tuoda oman siivuni keskusteluun tästä aiheesta.
– Tuntuu pahalta, että ihminen päättää niin isoista asioista, että se vie toiselta hengen.
Anttonen näkee jokaisen eläimen yksilönä, persoonana, jolla on omat tapansa ja mielialansa.
– Minusta yksilön vapaus on jopa tärkeämpää kuin lajien säilyminen.
Toiminnan mahdollistavat lahjoitukset, eläinten kummit, verkkokauppa ja erilaiset tukitapahtumat. Puhumattakaan vapaaehtoisten työpanoksesta.
Vuosibudjetti on noin puoli miljoonaa. Sillä katetaan eläinten päivittäiset tarpeet, ihmisten palkat, rakennusten ja kuljetuskaluston ylläpito, eläinlääkärikulut, lainanlyhennykset ynnä muuta. Esimerkiksi lisämaita on hankittu lainarahalla.
– Olen nöyrän kiitollinen kaikille lahjoittajille.
Vaikka Anttonen aloitti yksin, pyörittää toimintaa nykyään Eläinsuojeluyhdistys Tuulispää ry, jonka palkkalistoilla Anttonenkin on. Vakituisia työntekijöitä on hänen lisäkseen 6 ja osa-aikaisia 3.
Lisäksi apuna on vapaaehtoisia. Joku voi olla viikon, joku käydä silloin tällöin, tai miten vain.
– Jos vapaaehtoistyö kiinnostaa, niin ottakaa rohkeasti yhteyttä.
Piia Anttosen kiinnostus eläimiin heräsi nuoruudessa talleilla. Hän kuitenkin kertoo, että jossain vaiheessa harrastuksessa jokin alkoi mättää.
– Tuntui pahalta laittaa metallisia kuolaimia upean eläimen suuhun tai kiristää satulavyötä, hän kertoo rapsutellessaan viereen tupsahtanutta ”Tarkkia” eli Dark Night Staria.
Tarkki todettiin noin 5-vuotiaana vaaralliseksi sekä ratsu- että ajokäyttöön.
– Sille tuli vain aina paniikki, kun sitä yritettiin pakottaa johonkin. Se nousi pystyyn ja kaatui selälleen, kertoo Anttonen hevosen tarinaa, kun tämä on jo siirtynyt tutkimaan löytyisikö mukana tulleen vieraan kameralaukusta jotakin.
Anttosen ratsastusharrastus muuttui eläinten hoitamiseksi, katseluksi ja niiden kanssa seurusteluksi.
– Täällä meillä onkin loistava tilaisuus päästä seuraamaan eläinten lajityypillistä käyttäytymistä ja myös laumakäyttäytymistä.
Paikalle tepastelee huomiota herättävän komea kukko Rudolf, jota omistaja ei halunnut pitää, koska se hyökkäili ihmisten jalkoihin. Nyt se viihtyy ankkalaumassa ja odottelee pääsyä kukkoporukkaan, jossa on jo 25 yksilöä.
Tuulispäässä ei varmaankaan nukuta pommiin.
Eläimiä tarjotaan Tuulispäähän lähes päivittäin. Tyypillisesti taustalla on esimerkiksi omistajan sairastuminen, kuolema, huono taloudellinen tilanne, yleiset pitovaikeudet ja eläinsuojelutapaukset.
– Olemme joutuneet sanomaan todella paljon ei, koska meillä ei ole ollut tiloja ottaa eläimiä edes hätämajoitukseen. On ollut tapauksia, joissa joukko eläimiä on jäänyt omistajan kuoltua omaisille, jotka eivät tiedä eläinten hoitamisesta mitään. Tai henkilö on ollut huolissaan iäkkään sukulaisen jaksamisesta, eikä haluaisi tehdä eläinsuojeluilmoitusta.
Tällä hetkellä yhdistyksen vakituisessa huomassa on satakunta eläintä.
Pääosa eläimistä tulee Tuulispäähän asuakseen siellä loppuelämänsä, mutta jonkin verran on kodinetsijöitäkin. Esimerkiksi tällä hetkellä ankkoja.
Yksi paljon julkisuutta saanut kodinetsijä oli miniatyyrihevonen Rocky. Se ei ehtinyt olla kovin pitkään edellisellä omistajallaan, ennen kuin tämä pyysi apua Tuulispäästä. Elämä Rockyn kanssa oli käynyt hankalaksi.
– Se on vastuullista ja hienoa, että pyydetään ajoissa apua, sanoo Anttonen.
Kiinnostuneita oli todella paljon, ja Rocky pääsi toisen pienen hevosen kaveriksi.
Tänä vuonna Tuulispäässä on kymmenvuotisjuhlavuosi. Virallinen syntymäpäivä on joulukuun ensimmäinen.
Piia Anttonen johdattaa vieraansa komean, rakenteilla olevan koulutuskeskuksen ohi työntekijöitten taukotilaan, jossa tuoksuu kahvi.
– Aluksi vapaaehtoiset majoittuivat kotiini, ja sekin oli kivaa aikaa. Mutta nyt on onneksi tämä taukopaikka, jossa on myös sisävessa.
Seinällä on juhlavuoden juliste, jossa komeilee Tuulispään tilukset kiertäneelle tuttua porukkaa: Late-sonni, Osku-villisika, Mikko-minkki, Viima-kettu, Amanda-pupu…
Sama jengi, ja muutama muukin eläin, somistavat myös verkkokaupasta löytyviä tuotteita.
Juhlavuoden kunniaksi Piia Anttosta on pyydetty pitämään puheita esimerkiksi pääkaupunkiseudulle ja Tuulispää näkyy myös isommissa kaupungeissa messuilla ja joulutapahtumissa.
– Someron Ruokavaankin on ajateltu tulla myymään vegaanisia kuppikakkuja, mutta katsotaan sitä keväällä.
Tulossa on myös lastenkirja ja verkkohuutokauppa, jonne taiteilijat, kuten esimerkiksi Katariina Souri, ovat lahjoittaneet eläinaiheisia töitään. Suunnitelmissa on kiertävä valokuvanäyttely ja vaikka mitä.
Somerolainen Eläinsuojelukeskus Tuulispää on saanut Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinnon. Se jaetaan henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan tuonut esiin epäkohtia eläinten oloissa tai edistänyt merkittävällä tavalla eläinten hyvinvointia.
Piia Anttonen elää selvästi unelmaansa kulkiessaan eläinkeskuksen tiluksilla rikkinäisessä takissa ja kuraisissa saappaissaan.
– Olen osa-aikamaalainen ja osa-aikakaupunkilainen. Nykyään voin jo pitää vapaapäiviä ja pääsen lomillekin. Voin paremmin, kun saan välillä irtautua tästä työstä, kertoo 44-vuotias lapseton sinkku, joka harrastaa tanssimista, juoksemista ja vaeltamista.
– Puhun työstä, mutta elämäntapahan tämä on.
Jo nyt Anttonen on antanut omistamansa rakennukset Tuulispään käyttöön, mutta aikoo tulevaisuudessa myös lahjoittaa ne kokonaan yhdistykselle.
– Toiveena olisi tehdä itsestäni jossain vaiheessa tarpeeton, sanoo Anttonen ja selittää, että hän haluaa saattaa paikan sellaiseen kuntoon, että sen toiminta pystyisi jatkumaan ilman häntäkin.
– Toisaalta pitkällä tähtäimellä tavoite olisi tehdä tällaiset paikat kokonaan tarpeettomiksi, sanoo eläintensuojelukeskuksen sielu, joka uskoo, että pala palalta eläinten asemaa voi muokata ja parantaa.
Hän on tyytyväinen siihen, että yhteiskunta on jo pikkuisen muuttunutkin ja eläinten asioista puhutaan yhä enemmän.
– On ihanaa katsella vapaita eläimiä. Se on kauneinta, mitä tiedän.
Eläinsuojelukeskus Tuulispää
- perustettu 2012
- maatila- ja tuotantoeläinten vanhain- ja turvakoti
- tällä hetkellä asukkaina noin 100 eläintä
- toimintaa pyörittää yhdistys, jonka toiminnanjohtaja on Piia Anttonen
- vuosibudjetti noin puoli miljoonaa, toimii mm. lahjoitusten, kummitoiminnan ja verkkokaupan turvin
- 6 työntekijää ja 3 osa-aikaista sekä vapaaehtoisia
- pihapiirissä asuinrakennus, useita ulkorakennuksia, rakenteilla oleva koulutuskeskus, yli 20 hehtaaria maata
- saanut Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinnon
