Somero-lehti 12.10.2012
Teksti Eija Komu
Kaari Utrio valaisi kiintoisasti ja eloisasti niin Eevan tyttärien työprosessia, kustannuspoliittisia kiemuroita kuin vastaanottoakin.
– Oli paljon sellaista sanottavaa, jota en voinut mahduttaa historiallisiin romaaneihini. Niiden kirjoittajanahan asemani oli jo vakiintunut, mutta romaanissa tietoaineksesta ja valtavasta lähdetyöstä on näkyvissä ehkä kymmenen prosenttia. Historiallisen romaanin olemus on sellainen.
Kaari Utrio oli kirjaimellisesti syntynyt Tammen siimekseen. Siitä ja siihenastisesta menestyksekkäästä romaanituotannosta ei ollut kuitenkaan mitään etua syksyllä 1983, kun hän istui neuvottelemassa Tammen johdon kanssa Eevan tyttärien julkaisemisesta.
– Naisten historia? Kuka siitä voisi olla kiinnostunut? kysyttiin.
Sattumoisin Kaari Utrio tiesi, että kiinnostusta oli. Teokselle oli suorastaan sosiaalinen tilaus. Sen valmistumisesta kyseltiin häneltä turuilla ja toreilla.
Reprokamera saunakamarissa
Lopulta Tammi suostui julkaisijaksi, mutta reunaehdot eivät olleet vaatimattomat: kuvitus piti hankkia itse, ja koko teoksen tekninen tuotanto jäi omien voimien varaan. Pelkkä käsikirjoitus kattoi 500 sivua, kuvia oli niin ikään 500, ja kuvatekstejä oli 150 sivua. Pariskunta Kaari Utrio ja Kai Linnilä ryhtyi työhön.
– Se oli saksitaiton aikaa leikkaamisineen ja liimaamisineen. Meillä oli reprokamera vanhassa saunakamarissa. Kutsun tätä työprosessia somerniemeläiseksi sankaritarinaksi, sillä pieni yksikkö pystyi uskomattomaan suoritukseen. En suinkaan omi kunniaa itselleni. Meitä auttoi ensiksikin Kristiina Ojanen, joka oli silloin nuori merkanttityttö ja ainoa palkollisemme. Hän oppi latomaan, reprokuvaamaan ja asemoimaan. Vanha äitini ja seitsenvuotias poikamme auttoivat missä voivat, ja sekin oli paljon.
Eevan tyttäret painettiin Italiassa, jossa tehtiin hyvää ja halpaa työtä. Kai Linnilä rahtasi aineiston Veronaan ja valvoi painatusta äärestä viereen.16 000:n kappaleen painos myytiin loppuun yhdessä hujauksessa. Aikansa kirjakaupat myivät ”ei oota”, mutta tilanne korjautui vähitellen.
Maallikkosaarnaaja piilukirveen alla
Kaari Utrio analysoi esitelmässään terävästi suomalaista kirjallista julkisuutta. Hän tunsi kokeneena romaanikirjailijana pelin hengen ja tuli samaan johtopäätökseen kuin Erno Paasilinna Finlandia-palkinnon voitettuaan: se, joka ylennetään, alennetaan ennemmin tai myöhemmin. Mitä korkeammalle on kohotettu, sitä alemmaksi pudotetaan.
– Osasin odottaa, että suopeus jatkuu nelisen kuukautta. Laskin tästä jopa leikkiä mieheni kanssa. Sitten piilukirveet putoavat. Myöhemmin huomasin, että tämä ajoitus piti paikkansa.
– Suomessa minulla oli valtavasti esiintymisiä. Puhuin kuin maallikkosaarnaaja satojen henkien yleisölle, signeerasin satoja kirjoja. Muistan, että noissa tilaisuuksissa yhteisöllisyyden tunne oli erittäin vahva. Eevan tyttäret oli esillä Frankfurtin kirjamessuilla, ja kaiken matkustelun ja työtehtävien lisäksi minulla oli myös luottamustoimia, niin kirjallisia kuin kunnallisiakin. Pyörin julkisuudessa kuin pesukoneessa, mutta samalla tiesin, että näin massiivista julkisuutta kirjailija kohtaa harvoin.
Rohkeasti eteenpäin
Ensiksi älähtivät, kuinka ollakaan, naispuoliset historiantutkijat. He eivät hyväksyneet historian popularisointia. Sekalainen jälkijoukko peesasi. Keskustelua seuratessaan Kaari Utrio oli ymmällään
– Olin toivonut keskustelua ja perusteltua kritiikkiä, mutta en saanut sitä. Tällaista ei näköjään olisi saanut kirjoittaa. Joidenkin mielestä Eevan tyttäret oli liian feministinen, joidenkin mielestä liian vähän feministinen. ”Rahanhimossa tehty kupla”, jyrähti lopulta Aamulehden Erkka Lehtola.
SAK:n palkinnon saadessaan Kaari Utrio oli iloinnut myös työläisnaisten puolesta, mutta tätäkin kädenojennusta epäiltiin masinoiduksi.
Silloisessa Länsi-Saksassa Kaari Utrio sai tunnustusta nimenomaan akateemisilta piireiltä, vaikka Eevan tyttäristä ei tullutkaan siellä suuren yleisön kirjaa, siis päinvastoin kuin Suomessa. Die Zeit julkaisi Eevan tyttäristä kiittävän arvostelun, ja Kaari Utrio sai myös erittäin merkittävän saksalaisen tiedekirjapalkinnon.
– Kun kirjailija rikkoo sääntöjä ja murtaa sanomattomia sopimuksia, häntä paheksutaan. Mutta paljon on menty eteenpäin. Onneksi Suomeen on saatu naispappeus, tasa-arvolaki ja sukunimilaki, päätti Kaari Utrio inspiroivan esitelmänsä.