Valtuusto merkitsi loppuun käsitellyiksi aloitteen eläkeläisliikuntakortista ja maksuttomista uimahalli- ja kuntosalivuoroista yli 70-vuotiaille.

Eläkeläisliikuntakortti otetaan käyttöön kokeiluna ensi vuoden alusta. Kortti oikeuttaa sisäänpääsyyn uimahalli Loiskeeseen, mutta ei ohjattuja liikuntaryhmiä.

Kortin hinta on 35 euroa kautta kohden, eli alkuvuodesta kesään 35 ja sitten taas 35 euroa syksystä vuodenvaihteeseen.

Kortin käyttöä seurataan, miten se vaikuttaa eläkeläisten liikunta-aktiivisuuteen ja lisääkö kortti henkilömääräisesti eläkeläisten uimahallissa käyntejä. Eläkeläisliikuntakortin jatkosta päätetään vuoden 2023 lopussa.

Valtuutetut kysyivät, onko eläkeläisliikuntakorttia tarkoitus markkinoida. Sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm vastasi, että marras-, joulukuussa näin on tarkoitus tehdä.

Ismo Valve (sd.) muistutti, että uimahallin rannekkeeseen pitäisi saada tieto eläkeläiskortista. Näin onnistuisi sisäänpääsy silloinkin, kun kassa ei ole paikalla.

Valtuutettu Laura Nuotio (kok.) totesi liikuntakortin tulon olevan hieno asia.

– Liikunta on kaikkien ilo. Vastaavanlaisia kortteja tulisi olla työikäisillekin. Se viestii, että meillä Somerolla panostetaan työikäisiin. Muitakin etuisuuksia voisi olla, esimerkiksi nuorille. Hyvä, että muistetaan eläkeläisiä, mutta jos halutaan työikäistä väestöä ja lisää lapsiperheitä paikkakunnalle, niin liikunta-aktiviteeteilla ja etuisuuksilla voisi markkinoida Someroa.

Riitta Lehtinen (sd.) heitti Nuotiolle, että kannattaa tehdä aloite aiheesta.

Jaakko Salo (ps.) muistutti valtuutettuja Someron monitoimitalon kuntosalin käytön edullisuudesta, varsinkin kymppikortilla.

Myös varhaiskasvatuksen henkilökunnan vaaterahan nostoa koskeva aloite naputeltiin päätökseen. Sivistyslautakunta on päättänyt, että vaateraha korotetaan 50 eurosta 150 euroon.

Kumpikin päätökseen saatu aloite on lähtenyt aikoinaan sosiaalidemokraateilta.