Ämyri on valittu Vuoden 2022 Tanssilavaksi. Valinta julkistettiin Tanssin Tähdet -gaalassa Viking Gracella yleisöäänten perusteella.
Somerniemen vapaapalokunnan omistama Ämyri vietti tänä vuonna 70-vuotisjuhliaan. Ensimmäiset tanssit tanssittiin 22. kesäkuuta 1952.
Toiseksi eniten arvostusta sai Valasrannan tanssilava ja kolmanneksi Naapurinvaaran Huvikeskus.
Gaalassa palkittiin vuoden tanssinopettajaksi Anniina Koivuniemi vuoden tanssiorkesteriksi Komiat vuoden miesartistiksi Antti Ahopelto ja vuoden naisartistiksi Saija Tuupanen
Ämyri sai kunniaa myös syyskuussa, kun SuomiViihde-lehden lukijat äänestivät sen vuoden kauneimmaksi kesälavaksi. Ämyri on saanut vastaavan tittelin myös vuosina 2015 ja 2020.
Myös Someron Esakallio pärjäsi siinä kisassa sijoittumalla 18. sijalle.