Arvostelu: Badding Rockers on täällä taas

0

Teksti Eija Komu

Kun Marko Haavisto perusti Badding Rockersin 1980-luvun puolivälissä, hänen koulupoikaihailunsa kohde Rauli Badding Somerjoki (1947–1987) varoitti, että bändi saa vielä kuulla Baddingin nimellä ratsastamisesta. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Badding Rockers lunasti oman tonttinsa aitoudellaan ja vilpittömyydellään.

Nyt he ovat täällä taas huisin pitkän tauon jälkeen: Marko Haavisto (laulu ja bassokitara), Mika Rokka ja Ville Uljas (kitarat) sekä Kuja Salmi (rummut ja taustalaulu). Uusi levy Rock`n roll ja kiitos hei (Emsalö Music) on taattua beatia, iskelmää ja rautalankaa. Marko Haaviston laulusoundi ja äänenmuodostus pokkaavat pikemminkin Topi Sorsakoskelle (1952–2011) kuin Baddingille, ja laulajana hän on hieman vaihtelematon. Säveltäjänä hän on parhaimmillaan menobiiseissä kuten nimikappaleessa ja Mä lähden menee , joissa on notkeaa irrottelua.

Levyn aloitusbiisi Maitolaiturilla julkaistiin viime vuonna singlenä. Se on nimeään myöten nostalginen, ja sen biitti kulkee kuin juna. Kaipaan sinua ei ole aivan luonteva kokonaisuus, vaan se lohkeilee irrallisiin osiin. Kitarasoolo ja Kuja Salmen taustalaulu pelastavat kuitenkin paljon. Kuunsirpillä on Mika Rokan mielenkiintoinen, aavistuksen verran calypsohenkinen sävellys, jossa mietiskelevät kitarat tukevat rauhallista tunnelmaa. Sydämeni kitara on kantripoljentoinen letkeä ralli, mutta sen B-osa on vaisuhko.

Timo Hirvosen säveltämä ja sanoittama Laitoin laulun maailmalle on levyn helmi: haikean kaunis kompakti laulelma ja tarinaltaan soljuvan ehjä. Rakastuneessa kurottaudutaan niinkin kauas kuin Harry Bergströmin suomiviihteeseen – mutta melkeinpä suotta. Lopputulos on lattea ja mitäänsanomaton. Jos oisit mun on melko intensiivinen kaihoisine kitaravälikkeineen.

Onnen kyyneleet on täytebiisi, ja Kuja Salmen soittama Rhodes-piano tehostaa viihteellistä vaikutelmaa. Muuten Kuja Salmen varma rumputyöskentely ansaitsee erikoismaininnan. Mika Rokan säveltämä Butcher`s Theme on silkkaa komeasti soivaa rautalankaa.

Tervetuloa takaisin, Badding Rockers! Teitä tarvitaan konemusiikin maailmassa!