– Bändin nimi on Kambäk, koska se perustettiinkin palaamaan aina uudestaan ja uudestaan, naurahtaa rumpujen takaa Juho Pettersson esitellessään noin kuuden vuoden tauon jälkeen comebackin tekevää yhtyettä.
Somerolaisautotalliin on kokoontunut tuttuja muusikkoja, jotka tosin rumpalia lukuun ottamatta asuvat nykyään muualla.
Kitarat valmiina tanassa seisovat veljekset Henrik ”Tiisu” Illikainen ja Riku Rauhaniemi. Basson varresta löytyy Pekka Virtanen.
Nyt mennään eikä meinata!
Soittolistalta löytyy kotimaisia covereita: Kikkaa, Apulantaa, Lauri Tähkää, Baddingia, Uniklubia, Monosta…
Tuttuja kappaleita sovitettuna kambäkiläisittäin biletettäviksi biiseiksi.
– Me ollaan tämmöisiä karaoke-esilaulajia, toteaa Illikainen.
– Eli kaikki biisit ovat sellaisia, että ihmiset osaavat taatusti laulaa mukana, jatkaa Pettersson.
Kampäk syntyi kahdesta somerolaisbändistä. Vuosituhannen alkupuolella vaikutti StyRockS -niminen yhtye, jonka riveissä rokkasivat Pettersson ja Rauhala.
2011 syntyi Kärkky, jossa musisoivat Illikainen ja Virtanen.
Kun Petterssonin vaimon 30-vuotissyntymäpäiville 2015 tarvittiin bilebändi, syntyi Kambäk.
Bilebändi heitti muutamia keikkoja. Ei sitä koskaan lopetettu, mutta muut hommat kutsuivat soittajia.
Helsingissä asuva Illikainen nousi valtakunnalliseen maineeseen Tiisu-bändillään.
– Tällä hetkelläkin teen Tiisulle biisejä. Pitäisi saada valmiiksi nelisenkymmentä, kertoo Illikainen.
Tiisu juhlii 10-vuotistaipalettaan ja laulaja-kitaristin mukaan tulossa on hieno levy.
Lounaismaan Osuuspankin asiakkuusjohtaja Juho Pettersson on keskittynyt vapaa-ajallaan futsaliin, jota on pelannut SoVon liigajoukkueessa vuoteen 2010 asti. Musiikin saralla hän on siirtänyt osaamistaan seuraavalle sukupolvelle, pojalleen Hermannille . Hän lupaa, että Somerolla on jälleen nousemassa kukoistukseensa uusi bändisukupolvi.
Vantaalla asuva Pekka Virtanen perusti Egres -yhtyeen, joka julkaisi esikoisalbuminsa tänä vuonna. – Ensi vuonna on tulossa lisää musiikkia, ehkä myös musavideo.
Virtanen myös vastasi esimerkiksi Kikka!–elokuvan tuotannossa kaikesta kuvatun ja äänitetyn materiaalin teknisestä laadusta.
Salossa asuva Riku Rauhaniemi säveltää ja sanoittaa musiikkia. On julkaissut sitä muun muassa artistinimellä Nollakulma ja tehnyt kappaleita toisillekin artisteille.
Hän on synnyttänyt omia biisejä myös Kambäk-yhtyeelle, mutta niitä ei kuulla keikoilla.
– Pitäisi kyllä itse asiassa tehdä ne loppuun asti valmiiksi, hän pohtii.
– On muuten timanttinen biisintekijä, kehuu velipuolensa vieressä.
Kambäk heräsi talviunestaan noin vuosi sitten.
– On mahtavaa, kun tässä pääsee tekemään ihan erilaista juttua, mitä muuten tekee, toteaa Virtanen.
– Yksi syy yhdistymiseen oli, että saa nimenomaan tällä porukalla tehdä yhdessä musaa, jatkaa Rauhaniemi.
– Tulikin jo ihan ikävä suhun kyllästymisen tunnetta, veistelee Illikainen ja katselee Virtasta.

Nyt on edessä uuden tulemisen ensimmäinen keikka, kun Someron Seurahuoneella pidetään 3.12. Koko Someron pikkujoulut.
Vaikka bändiläiset ovat pitäneet taukoa yhteistyöstään, on Kambäk ollut valmiina esiinmarssiin jossain soittajien aivojen takalohkoissa.
– Ensin tuntui, ettei muistanut mitään. Mutta sitten vaan: yy, kaa, koo, ja heti lähti, toteaa Illikainen.
– Ei siinä kyllä montaa tuskanhetkeä ollut, nyökyttelee Pettersson.
– Eikä me harrasteta mitään loputonta kyseenalaistamista. Luonnollisuus on arvostettavaa, sanoo Rauhaniemi.
Eli bändi on valmiina stagelle ja niin myös viesti somerolaisille ja kaikille muillekin livemusasta kiinnostuneille.
– Lähtekää mukaan Someron virallisiin pikkujouluihin!
– Ikään katsomatta, tulkaa pitämään hauskaa. Nyt kun se kerran on mahdollista!