”Yritysten ja yhteisöjen parhaat strategiat syntyvät kuilun partaalla.” Tämän mietelauseen olen ensimmäisen kerran kuullut Mika Kamenskyltä. Kamensky on arvostettu, pitkän uran tehnyt, konsultti, joka on muun muassa kirjoittanut klassikkoteoksen Strateginen johtaminen.
Ex-pankkiirin silmin ja korvin olen katsellut ja kuunnellut isänmaamme velkaantumisen vauhtia. Orastava kauhu on valtaamassa mieleni. Suomi on jo lähes rotkon reunalla, Italian tiellä. Suomen talous uhrataan ideologioiden toteutuksen alttarille. Velan kasvavista hoitomenoista ja kasvutrendistä ei välitetä, kunhan omaa ideologiaa päästään toteuttamaan. Velkaantumisen pysäyttäminen vaatiikin mielestäni parlamentaarisen konsensuksen, strategisen tavoitteen. Nurkan takana vaanivaa kurjuutta ei ratkaista sen tasaisella jakamisella, vaan paluulla perusasioihin.
Polarisaatio on Suomen ja lähes koko maailman suuri ongelma. Polarisaatiolla tarkoitetaan muun muassa asioiden ja ilmiöiden ajautumista vastakkainasetteluun, mikä aiheuttaa jännitteitä.
Yksi polarisaatiota lisäävä kehitys näkyy selvästi Suomessa. Nimittäin hyvinvointi ja pahoinvointi lisääntyvät samaan aikaan. Kun hyvin pärjäävien kansalaisten joukko kasvaa, niin samoin käy myös heikoimmassa asemassa olevien ihmisten määrässä. Polarisaatiota kasvattaa yhteisten tavoitteiden puuttuminen yhteiskunnassa. Todellisuudessa sitä jopa lisätään tietoisesti muun muassa vastustajan mollaamisella ja asiattomalla kielenkäytöllä. Pahimmillaan tämän tyyppinen kehitys vaarantaa sisäistä yhteiskuntarauhaa. Todellisuudessa polarisaatio ei etsikään konsensusta, vaan sellaiset keskustelut koetaan uhaksi omille joukoille ja omalle kannatukselle. Jokaiselle poliittiselle ideologialle on paikkansa, mutta puolueiden välinen keskustelu pitäisi olla rakentavaa ja toisia kunnioittavaa, jossa tavoitteena olisi syytä olla ratkaisukeskeinen dialogi, ei aggressiivinen monologi.
Yhä monimutkaistuvassa maailmassa asioihin ei ole yksinkertaisia ratkaisuja. Riippuvuussuhteet ovat erittäin moninaiset. Houkutus yksinkertaistamiseen on kuitenkin suuri ja joskus niissä saattaa olla paremman kehityksen siemen.
Olin jokin aika sitten palaverissa, jossa keskusteltiin tulevaisuuden hiljaisista ja vähän äänekkäimmistäkin signaaleista. Puhuttiin myös sote-menoista ja niiden kasvusta. Eräs kommentti oli varsin yksinkertainen ja sen kaikki allekirjoittivat. Jos liikkuisimme enemmän, söisimme terveellisemmin ja käyttäisimme päihteitä vähemmän, niin sote-menot alentuisivat dramaattisesti. Sairaala-nimen tilalle on ehdotettu terveelä -nimeä. Toki ihmisillä on myös vakavia sairauksia, joita pitää hoitaa sairaalassa. Paranemisessa ja kuntoutuksessa voisi sitten siirtyä terveelän puolelle. Kyllähän näistä puhutaan, mutta joskus tuntuu, että meillä on suoraan puhumisen vaikeus ja rohkeuden puute. Totuuden puhuja saa sellaista sote-raivoa niskaansa, että ymmärrettävästi se hiljentää.
Yhteiskuntamme moninaisia tukimuotoja pitäisi tarkastella kriittisesti ja kohdentaa niitä yhä enemmän heikossa asemassa olevien lapsiperheiden tukemiseen. Varoja menee liiaksi muualle kuin omien kansalaisten hyväksi. Verotuksen lapsivähennys on poistettu, samoin asuntolainan korkovähennys ja lapsilisän reaaliarvo on laskenut dramaattisesti. Näitä tukia pitäisi suunnata niitä eniten tarvitseville.
Toki yhteiskunnassa on paljon hyvää ja meidän jokaisen pitää omalta osaltamme pitää huolta siitä, että kaikki vallitseva hyvä ei jää pahan alle. Positiivinen ajattelu on joka tapauksessa myös terveelän tärkein ohje ja resepti. Jään odottamaan innostavaa Suomi -strategiaa kansalaisten parhaaksi.
Aulis Kankare
yrittäjä