Meska urakoi ”Monarin” parketilla

0
Meskan tehotrio tamperelaispuolustuksen kiusana: Seve Korpijärvi (lähinnä palloa), Luukas Kyyrä (vas.) ja Pyry Laine (48) olivat jälleen hyvässä heittovireessä.

Teksti Juha Laakso, kuva Kari Eerikäinen

MesucaArska-Basketin koripallojoukkueilla oli tiivistahtinen putki kahdessa eri sarjassa. Kolmesta kamppailusta salolais-somerolaisen ”Meskan” juniorit kirjauttivat tililleen kaksi voittoa.
Alle 16-vuotiaiden ikäluokassa, Läntisen alueen kakkosdivisioonassa, Meska hankki ensin kauden ensimmäisen voittonsa: Someron monitoimitalossa pelatussa ottelussa Turun NMKY kukistui kovan taistelun jälkeen pistein 70–66 (37–35).
Kotijoukkueen pelaajista Aatu Nikander hääri ahkerimpana pistenikkarina (29 pistettä). Myös Ronnie Pollari pelasi jälleen pirteästi ja hyvällä asenteella.
Sama sarja jatkui seuraavana päivänä samalla areenalla, mutta selvästi kovempaa joukkuetta vastaan. Kaarinan Ura Basketin 07-joukkue kävi ryöpyttämässä Meskan poikia koriluvuin 118–39 (66–29). Uralla oli riveissään muutamia 2007-syntyneiden ikäluokan maajoukkuepelaajia, joiden johdolla vieraat vääjäämättä jyräsivät voittoon nuoremmista vastustajistaan.

Meskalaisten pisteet kahdessa kotiottelussa: Ronnie Pollari 19, Aatu Nikander 29, Arttu Hakamäki 8, Olli Miskala 13, Eemeli Hall 4, Miika Aaltonen 16, Viljami Laine 10, Drin Rrustani 3 ja Vili Laine 7.

Meska ryöpytti RPC:ssä Raholaa

Puolilta päivin Monarin parketille astelivat Meskan ja tamperelaisen Raholan Pyrkivän yhdistelmät kamppailemaan alle viisitoistavuotiaiden Suomen mestaruussarjan, eli Robert Petersen Cupin pisteistä.
Meskan voittokulku tässä sarjassa sai jatkoa selkein loppuluvuin 83–51 (45–19). Kotijoukkue aloitti terävästi, karkasi heti selvään johtoon ja onnistui pitämään intensiteetin yllä loppuun asti.
– Meska on kehittynyt viime aikoina joukkueen kommunikointitaidoissa molemmissa päissä kenttää. Mitä korkeammalle tasolle koripallossa edetään, sitä tärkeämmässä osassa nämä ”puhetaidot” ovat. Joukkue on pystynyt myös lisäämään intensiteettiä puolustuksessa, Meskan RPC-joukkueen päävalmentaja Jani Mäenpää taustoitti menestyksen saloja.
Meska on voittanut RPC:n kaikki neljä alkukauden otteluaan, vieläpä selkein piste-eroin. Tulevana sunnuntaina yhteistyöjoukkue isännöi Monarilla toista tappiotonta ryhmää, Tampereen Pyrintöä, ja joulukuun alkupuolella vastaan asettuvat vielä espoolaisjoukkueet Tapiolan Honka sekä Leppävaaran Pyrintö.
Polvileikkauksen vuoksi pitkään sivussa ollut Sami Miskala on tehnyt vahvaa paluuta pelikentille. Raholaa vastaan Miskala (10 pistettä) upotti pelitilanneheittonsa sadan prosentin tarkkuudella. Luukas Kyyrä (20) ja Seve Korpijärvi (22) pelasivat myös vahvan ottelun.

Kolme poikaa yhä maajoukkueleirityksessä

Valmentaja Mäenpään mukaan meskalaisten viimeaikaiset osallistumiset yläkoulu- ja maajoukkueleirityksiin ovat nostaneet joukkueen tasoa. Maajoukkueen neljännessä leiritysvaiheessa Meskalta on parhaillaan mukana kolme pelaajaa: Kyyrä, Korpijärvi ja Pyry Laine . Trio nakutteli sunnuntain kotipelissä yhteensä 59 pistettä.
Somerolta ei ole aiemmin yksikään pelaaja edennyt maajoukkueen neljänteen leiritysvaiheeseen asti. Nyt Luukas Kyyrä on jo hyvin lähellä paikkaa ikäluokkansa (2008 syntyneet) varsinaisessa maajoukkueryhmässä. Myös Johannes Mäenpää olisi ollut samassa vaiheessa mukana, mutta hän joutui jättämään leikin kesken selässä todetun rasitusmurtuman takia.

Meskalaisten pisteet RP Cupin ottelussa: Pyry Laine 17, Renne Kivinen 2, Oliver Enbacka 7, Oskar Enbacka 5, Sami Miskala 10, Seve Korpijärvi 22 ja Luukas Kyyrä 20.