Mikko Mäkeläinen konsertoi 6-vuotiaan tyttärensä kanssa

0
Emilia ja Mikko Mäkeläinen konsertoivat Somern kirkossa 4. joulukuuta.

Näin sydämeeni joulun teen -joulukonsertit ovat olleet Mikko Mäkeläisen joka jouluinen perinne jo noin 20 vuoden ajan.

Joulukonserttiohjelmisto koostuu tunnetuista, suomalaisten rakastamista joululauluista, mutta mukana on myös uudempaakin joulumusiikkia muun muassa Ääni taivaasta, jonka Mäkeläinen on tehnyt oman äitinsä muistolle.

Tänä vuonna joulukonserteissa on erityinen tunnelma, sillä Mäkeläinen konsertoi yhdessä 6-vuotiaan tyttärensä Emelia Mäkeläisen kanssa. Molemmilla on omia soolonumeroita ja isä ja tytär laulavat myös yhdessä.

– Emelia on odottanut konsertteja jo kesästä asti ja kalenterista on laskettu yhdessä päiviä ensimmäiseen konserttiin. Tänä vuonna täytyy muistaa ottaa nenäliina mukaan, sillä oman lapsen laulu herkistää, tuumii Mäkeläinen.

Säestäjänä konsertissa on Samuli Jokinen (piano, harmonikka).

Isä ja tytär kävivät syksyllä myös levyttämässä joululaulun studiossa. Kappale on tunnelmallinen Jukka Kuoppamäen klassikko Aavistus.

– Ajatus laulun levytykseen lähti laulun tekstistä, sillä se kertoo lapsen ja vanhemman vuoropuheluna siitä, millaisia kysymyksiä joulunaika voi herättää.

Laulu levytettiin toisestakin syystä. Se on Emelia Mäkeläisen lempijoululaulu.

Oman esikoistyttären kanssa joululaulun levyttäminen oli Mäkeläiselle ikimuistoinen ja tärkeä hetki.

– Oli ihana seurata vierestä, miten intoa täynnä ja silmät kirkkaana loistaen hän iloitsi pitkän harjoittelun tuloksesta. Harjoittelu ei aina ollut kovin helppoa tai mielekästä, mutta sinnikkyys palkittiin, isä-Mäkeläinen sanoo.

Mäkeläiset saapuvat Someron kirkkoon sunnuntaina 4.12.

Konsertti

 

Näin sydämeeni joulun teen

laulu ja kitara Mikko Mäkeläinen

laulu Emilia Mäkeläinen

piano, harmonikka Samuli Jokinen