Oiva Paloheimo (1910–1973) lasketaan Suomen kirjallisuudessa kuuluvaksi niin sanottuun välipolveen, jonka tuotannon perustaa muovasivat koetut sodat. Silti hänen proosansa ja lyriikkansa teemat ovat alusta saakka yhteneväisiä. Lapsimotiivi kytkeytyy usein orpouden teemaan. Lapsirunot saattavat olla humoristisia ( Auttamaton Pekka ) tai vavahduttavan traagisia ( Jeesuslapsen veistotyöt ). Huumori ja tragiikka olivat laajemminkin hänen tyylikeinojaan.
Oiva Paloheimon persoonallisesti käsittelemä, usein antikirkollinen uskonnollinen problematiikka saa radikaaleja muotoja. Hänen etiikassaan hyvä ja paha eivät ole vastakohtia, vaan ne pyrkivät tasapainoon. Kristuksen rakkaus on niin käsittämättömän suurta, että se sulkee piiriinsä myös itse paholaisen: ”Ja Kristus nousee – / sylissään se suurin rikkomus. / Kuin eksynyttä karitsaa / hän kantaa mustaa jumalaa.”
Keskiviikkona 2.11. kuullaan Someron kirjastossa esitelmä Äitiä etsimässä. Oiva Paloheimon elämästä ja runoudesta . Filosofian tohtori Eija Komu esitelmöi, lausuja Mirja Honkanen esittää Oiva Paloheimon runoja ja laulaja Kimmo Hovila tulkitsee Oiva Paloheimon sävelletyistä runoista kenties rakastetuimmat: Tapio Rautavaaran säveltämän Ontuvan Erikssonin (runonimeltään Kerjäläislegenda ) ja Ilmo Häkkisen säveltämän Lähtevien laivojen sataman . Lisäksi cd:ltä kuullaan Pirjo Koskenperän sävellys ja esitys Hämäläisäidin iltalaulu .
Eija Komu on lisensiaatintyössään (1992) käsitellyt Oiva Paloheimon uskonnollista problematiikkaa tämän proosatuotannossa vuodesta 1945, mutta tässä esitelmässä pitäydytään aikarajaussyistä lyriikkaan.
Tilaisuuden järjestää Someron kirjasto, ja siihen on vapaa pääsy. Kolmikko matkustaa 9.11. pitämään esitelmäänsä Vesilahden kirjaston kutsumana Vesilahdelle, jossa Oiva Paloheimo asui 1946–1952.