Someron peruskristityt korostavat, että kirkolla on pitkät, arvokkaat perinteet ja he haluavat olla osa tätä perinnettä, juuriaan arvostaen.
– Meillä on rohkeutta tarttua epäkohtiin, jos niitä havaitaan, vakuuttavat seurakuntavaalien kolme ehdokasta Janne Nurmi, Harri Känkänen ja Pirkko Kuu-Karkku .
Kirkon pitäisi ryhmän mukaan keskittyä enemmän kristinuskon perusasioille: evankeliumin julistukselle, kasteelle ja siihen liittyvään opetukseen.
– Rohkeasti voisi esimerkiksi konfirmaatiotilaisuuksia viettää ympäri vuoden, eikä lykätä niitä yhteen mylläkkään juhannuksen tienoille. Samalla nuoret voisi sitoa pitemmäksi ajaksi seurakuntaan.
Yhteistyö erilaisten kristillisten yhteisöjen kanssa voisi olla kolmikon mukaan tiiviimpää.
Tärkeitä asioita ovat myös lasten ja nuorten tukeminen ja auttaminen sekä syrjäytymisen estäminen, kuten myös vanhusten tukeminen, muun muassa harrastustoiminnan kautta yksinäisyyden ehkäiseminen.
Peruskristityt korostavat myös vähäosaisten auttamista ja Svenssonin lähimmäispalvelukeskuksen toiminnan turvaamista.