
Lentopallon B-tyttöjen valtakunnallisissa sarjoissa siirryttiin viime viikonloppuna niin sanottuun poolivaiheeseen. Someron Pallo aloitti tämän vaiheen turnaukset Orivedeltä.
Kovatasoisessa lohkossa SoPa ja Oriveden Ponnistus olivat edellisen tasoturnauksen lohkovoittajia Lounais-Suomen alueelta, samoin kuin kaksi muutakin osanottajaa, eli Maskun Kataja ja LP Kangasala.
SoPa aloitti Oriveden peleihin suurimpana ennakkosuosikkina lähtenyttä Katajaa vastaan. Pienen alkukangertelun jälkeen SoPa äityi avauserässä parhaimmilleen ja pääsi käsiksi kolmeen eräpalloon. Maskulaiset selvittivät nuo kaikki ja ratkaisivat ensimmäisellä omalla eräpallollaan tiukan taistelun 27–25 voitokseen.
Toisessa erässä Kataja karkasi heti omille teilleen ja sinetöi 2–0 voittonsa eräpistein 25–14.
LP Kangasalaa vastaan SoPa koki taas avauserässä täpärän tappion jatkopisteillä (25–27), mutta sai pelinsä oikeisiin uomiin kakkoserässä ja otti tasoittavan erävoiton pistein 25–18. Otteluvoiton ratkaissut kolmas erä meni Kangasalan tytöille (15–9), joten kahden pelin jälkeen somerolaisten voittotili oli edelleen avaamatta.
Päätösottelussa SoPa sai vastaansa takavuosien somerolaisen liigapelaajan Saara Puputin luotsaaman OrPon. Avauserästä muodostui edellisten kierrosten tapaan tiukka voittotaistelu, jonka kotijoukkue selvitti edukseen pistein 25–23.
Toisessa, eli päivän seitsemännessä erässä sopalaisten paukut olivat jo vähissä ja OrPo sinetöi turnauksen kakkossijan nimiinsä 2–0 (25–23, 25–10) voitolla.
SoPa vei turnauksen lävitse yhdentoista pelaajan kokoonpanolla. Siiri Salo ja Anni Pettersson olivat hyökkäyspelissä joukkueen tehokkaimmat.
Selkeät voitot kakkossarjasta
Huomenna Orivedelle matkustaa vuorostaan turnaamaan SoPan A-tyttöjen joukkue, tämän ikäluokan ensimmäiseen kuluvan kauden pooliturnaukseen.
Pääosin juuri kyseisistä A-junioreista koostuva SoPan naisten kakkossarjajoukkue on jatkanut syyskauden toisella kierroksella tulleen kotitappion jälkeen pelejään voitokkaasti.
Viiden joukkueen muodostaman kakkossarjan B-lohkon tyveen juuttuneen Paimion Yrityksen SoPa kellisti tämän kotikentällä selvin luvuin 3–0 (25–11, 25–13, 25–12).
Lähes yhtä helpolla täydet kolme sarjapistettä irtosivat viime sunnuntaina Somerolla vierailleelta Kaarinan Uralta. SoPa voitti ottelun 3–0 (25–11, 25–23, 25–10) ja jatkaa Maskun Katajan vanavedessä lohkokakkosena.
Kolmossarjalaisilla kovat vastustajat
Kolmossarjassa, Lounais-Suomen alueen lohkossa numero 2, SoPan naisten toinen joukkue selvitti syksyn neljä ensimmäistä pelikierrosta voitokkaasti. Neljännen voittonsa somerolaiset hakivat eräluvuin 3–2 Perniön Sisun kotiareenalta.
Viime lauantaina SoPa käväisi viiden voiton putkessa etenevän Sauvon Urheilijoiden vieraana. Toisessa erässä somerolaisjoukkue kamppaili tiukasti voitosta, mutta joutui kuitenkin taipumaan 0–3 (18–25, 25–27, 18–25) tappioon.
Tiistaina SoPa emännöi Kiiruun koulun peliareenalla maksimipistein lohkokärkenä etenevää Perniön Urheilijoita. SoPa laittoi perniöläiset lujille, ottaen erävoiton ja venyttämällä kahden muunkin erän ratkaisut jatkopisteille.
PeU kuitenkin selvitti karikot, voitti nelieräisen ottelun 3–1 (25–19, 17–25, 28–26, 29–27) ja jatkaa ilman pistemenetyksiä lohkon kärjessä. Neljä peliä voittanut ja kaksi hävinnyt SoPa on kolmantena.