
Teksti Juha Laakso, kuvat Kari Eerikäinen
Nousuvireinen Someron Voima Futsal kaatoi Somerolla pelatussa Futsal-Liigan kamppailussa Tornion Palloveikot maalein 7–2 (3–0).
SoVon konkaripelaajat nousivat iltapäivän aikana isoon rooliin kentällä ja sen laidalla. Ennen aloituspotkua Voima palkitsi kaksisataa ottelua seuran riveissä pelanneet Arber Istrefin ja Valdrin Seferin . Pelin jälkeen huomioitujen joukkoon liittyi kuusi edellistä kautta somerolaisseuraa edustanut, nyt vierasjoukkueen parhaana pelaajana palkittu Mergim Bushi.
Alkukauden kolmesta kotiottelustaan SoVo oli voittanut vain yhden, mutta torniolaisia vastaan voitontahto huokui sovolaisista alusta loppuun. Joukkue oli päättänyt voittaa tämän kamppailun ja sen eteen jokainen pelaaja paiski hommia riittävän kovalla intensiteetillä.
Jo ensimmäisessä vaihdossa Vilho Ståhlström siirsi Istrefin esityöstä kotijoukkueen 1–0 johtoon. Sen jälkeen edettiin runsas varttitunti maaleitta, kunnes vähän ennen taukoa Istrefi iski nopeaan tahtiin kahdesti ja SoVo oli kolmen maalin karkumatkalla.
Toisen pelijakson alussa Bushi väläytti Someron ajoiltaan tuttua laukaisutaitoaan ja avasi Palloveikkojen maalitilin. Kymmenen minuuttia myöhemmin vanhassa kotisalissaan erinomaisesti viihtynyt Bushi iski toistamiseen, jolloin isäntien johto oli kaventunut yhdeksi maaliksi.
Istrefi johti tulitusta
Sovolaiset eivät tiukaksi menneestä tilanteesta häkeltyneet, vaan pitivät niin hermonsa kuin pelipakettinsa kasassa ratkaisuun asti. Istrefi ja Gezim Voca täräyttivät kolme vapauttavaa osumaa puoleentoista minuuttiin ja päättivät torniolaisten pyristelyn neljä minuuttia ennen loppuvihellystä.
Vocan maalit syntyivät lähes identtisillä laukauksilla vasemmalta laidalta. Niistä jälkimmäinen hipaisi sen verran vastapuolen pelaajaa, että erotuomarit saivat aiheen kirjauttaa kuudennen somerolaisosuman vastustajan ”omasi maaliksi”.
Istrefi saalisti juhlapelissään viisi (4+1) tehopistettä, kasvattaen johtonsa liigan pistepörssin kärjessä neljäksi pisteeksi. Kotijoukkueen toinen juhlakalu, pelaajavalmentaja Seferi, ei nyt osallistunut pelitoimiin, vaan piti vaihtoalueella huolen siitä, että joukkue toteutti laadittua pelisuunnitelmaa tinkimättä loppuun asti.
”Parempaan suuntaan olemme menossa”
Tehomiesten ja maalivahti Nevzat Mustafan ohella SoVosta nousivat vahvoin henkilökohtaisin panoksin esiin Ståhlström ja Pyry-Ville Korhonen .
Ståhlström joutui jättämään pelin kesken hieman ennen loppua, saatuaan pallon kovalla voimalla kasvoilleen. Loppuvihellyksen jälkeen nuorukainen oli kuitenkin jo mukana kättelyrivistössä, hyvän päivätyön tehneenä.
– Oma peli on alkanut viime kierroksilla kulkemaan ihan mukavasti ja koko ajan parempaan suuntaan olemme joukkueenakin menossa, juoksuvoimaisena pelaajana SoVon niin sanotusta ykköskentällisestä paikkansa lunastanut Ståhlström sanoi.
SoVon liigapelit kotiareenalla jatkuvat taas torstaina, jolloin vastustajaksi saapuu Turun Pallokerho. Myös TPK otti viikonloppuna täydet pisteet ToPV:lta, jättäen samalla liigataulukon jumbosijan Alastaron Urheilijoiden haltuun.
SoVo tehosaldot:
Arber Istrefi 4+1 (+7/-2=+5)
Vilho Ståhlström 1+1 (+4/-2=+2)
Gezim Voca 1+0=1 (+7/-2=+5)
Valmir Seferi 0+1=1 (+5/-2=+3)
Blend Doroci 0+1=1 (+2/-0=+2)
Rinor Karaqa 0+1=1 (+1/-0=+1)
Pyry-Ville Korhonen (+1/-0=+1)
Antti Korhonen (+1/-0=+1)
Guri Qerimi (+0/-0=0)
Jasper Joosela (+0/-0=0)
(Vaihdossa: Valdrin Seferi, Niko Rikkilä)
Maalivahti: Nevzat Mustafa; peliaika 40.00, 0+1 (+7/-2)
Palkitut
Arber Isterefin (33 v.) ja Valdrin Seferin (34 v.) SoVo-historia:
Istefi: Kausilla 2014-2022(-2023) 200 ottelua, joista 189 Futsal-Liigassa. Maaleja 291, joista 274 liigassa ja 17 muissa sarjoissa.
Seferi: Kausilla 2015-2022(-2023) 201 ottelua, joista 184 Futsal-Liigassa. Maaleja 33, joista 28 liigassa ja 5 muissa sarjoissa.