Vuonna 1994 Halikko, Pertteli ja Salon kaupunki aloittivat koepumppaukset Hyyppärän harjualueella. Pumppausmäärät olivat varsinkin alkuvaiheessa mittavia, sillä pumppaajien tavoitteena oli turvata itselleen rajoittamattomat raakaveden hankintamäärät Somerolta ja Kiikalasta.
Lupaehtoja alettiin rikkoa heti alussa. Ympäristöihmiset ja alueen väestö sekä loma-asukkaat olivat kauhuissaan. Someron ympäristölautakunta totesi vedenoton tarkkailusuunnitelmasta, että hakija ei ota lupaehtoja vakavasti. Kannanotto pumppauksista lähti EU-komissioon asti, josta tuli vahva tuomio.
Hyyppärän harjualueen luonto on valtakunnallisestikin ainutlaatuinen ja arvokas luontoalue sekä monimuotoisuuskeskittymä, josta osa on Natura2000-suojeluverkostoa. Vettä pumpattiin Kaskistonnummesta ja Kalattoman notkosta vuosina 1994–2018. Vedenottamot ja suurin osa vedenoton vaikutusalueesta olivat Naturaan kuuluvalla harjualueella.
Pudotusta oli metrikaupalla
Kuntaliitosten jälkeen pumppaajana oli Salo, joka imi vettä lähes pelkästään Someron maaperästä, sillä ottamot sijaitsivat joko Somerolla tai aivan Someron rajoilla. Hyyppäränharjun Natura2000-alueesta on Someroa valtaosa, 53 prosenttia eli 1 317 hehtaaria.
Vedenpinta putosi Pitkustoilla noin 1,5 metriä ja Kalattoman järvellä jopa yli 2 metriä. Noin 35 metriä syvällä Vähä-Pitkustan järvellä vallinnut, valtakunnallisesti erittäin harvinainen meromiktia hävisi tyystin, ja auringon säteen ylsivät kirkasvetisessä järvessä monin paikoin pohjaan asti. Pohjakasvien yhteyttäminen käynnistyi ja alkoi rehevöityminen.
Nyt, kun pumppausten päättymisestä on kulunut 4 vuotta, voidaan nähdä luonnon toipumista. Valonian vesi- ja luontoasiantuntija Janne Tolonen kävi Kalattomalla tänä syksynä ja ilostui näkemästään vedenpinnan noususta.
– Näin lähellä rantoja paljon nuoria mäntyjä, jotka kasvoivat vedessä! Ja koska mänty ei ole mikään vesikasvi, ei ole muuta johtopäätöstä, kuin että vedet ovat lähteneet selvästi nousemaan.
Valonia on Varsinais-Suomen kuntien yhteinen puolueeton kestävän kehityksen asiantuntijaorganisaatio.
Mutta tilanteen muuttuminen on nähty ja tunnustetaan Tolosen lisäksi myös paikallisesti.
– Pitkustan vesi on noussut ainakin sellaiset 50 prosenttia pumppausten päättymisen jälkeen, josta olemme tosiaankin iloisia, Ison Pitkustan Kalastusalueen puheenjohtaja Mirva Aaltonen arvioi syksyn tilannetta.
On mahdollista, ettei meromiktia ikinä palaa
Vuonna 2016 Someron silloinen ympäristösihteeri Timo Klemelä huomautti, ettei Vähä-Pitkustalla aiemmin vallinnutta meromiktiaa oltu havaittu enää kolmeen vuoteen (Somero-lehti 9.12.2016).
Meromiktia oli somerolaisittain ainutlaatuinen ilmiö. Suomessakin sitä on havaittu ainoastaan noin kahdessatoista järvessä.
Meromiktisessä järvessä alusvesi ei osallistu lainkaan vesimassat sekoittaviin syys- eikä kevätkiertoihin. Näin muodostunut sekoittumaton, alempi vesikerros on runsasravinteinen ja täysin hapeton.
Tämän tilan Salon vedenotto hävitti.
Vesi pakeni 17 metriä
Hans Vogt on noin 20 vuotta eläkkeellä ollut limnologi, joka kuitenkin Klemelän pyynnöstä tutki Hyyppärän järviä vielä eläkkeellä ollessaan. Vogtin ennuste meromiktian palaamisesta on epävarma.
– Jos satoja vuosia järvellä vallinnut asiaintila muuttuu ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta, on vaikea luvata sen äkillistä palaamista. Paluuseen voi vaikuttaa vedenpintojen nousun ohella niin moni muukin asia, kuten esimerkiksi metsien hakkuut, ojien kaivuut ja ilmasto, Hans Vogt epäilee.
Sementtivalimon yrittäjä Hannu Lindén muistaa Iso-Pitkustan mökin olleen heillä 44 vuotta. Vedenlasku oli tuntuva muutos.
– Meidän tontti on järven lähes ainoita matalia rantoja, jossa vesi pakeni pois noin 17 metriä! Nyt järvi on elpynyt, mutta ei ihan siihen, mistä se lähti putoamaan, Lindén pohtii.
Ison Pitkustan Kalastusyhdistys aikoo jatkossakin oma-aloitteisesti, aika ajoin, seurata veden tilaa ja laatua sekä tutkituttaa sitä.
– Veden tilasta emme voi vielä olla varmoja, mitä kaikkea tuo pumppaus on aiheuttanut järvelle, mutta me seuraamme. Totta kai me haluamme saada järvemme samaan tilaan ja yhtä hyvinvoivaksi kuin se oli ennen pumppauksia.
– Mutta asiat näkee ajan kanssa. Nyt ollaan tosi tyytyväisiä, että vesi on nousussa, kalastusyhdistyksen puheenjohtaja Mirva Aaltonen punnitsee.
Miten joku saa pumpata vedet pois!
Kanadalaiskanootin kanssa melontakisoihin edelleen harjoitteleva, Vähä-Pitkustalla mökkeilevä Jukka Hämäläinen, 69, on kovasti murehtinut pakenevaa vettä.
Harjoittelumahdollisuuksiensa kannalta tärkeä Vähä- ja Iso-Pitkustan välinen kanava kuivui kokoon pumppausten seurauksena, eikä isommalle järvelle päässyt käymään vuosiin.
– Nyt siitä pääsee sujuvasti yli jopa soutuveneellä, Hämäläinen sanoo.
Hän mittasi, että Vähä-Pitkustan vesi oli pahimmillaan 1,45 metriä alempana. Vesijättömaat laajenivat. Nyt ollaan noin 80 sentissä. Paluuta on alle puolet, mutta silti.
Vuosi sitten Pitkustoilta lähti Aluehallintovirastoon joukkokanne sekä -korvaushakemukset. Hakijoita oli 23. Päätöstä ei ole vielä tullut.
– Tavoitteenamme on, että kaikki tuhot ja vedenottoa seuranneet virkistysarvojen muutokset, laiturien korjaukset, sammaloituneet ja kaisloittuneet rannat ja niin edelleen, tutkitaan. Eli millä tavalla meille ranta-asukkaille korvataan ne kaikki menetykset ja haitat.
Hämäläinen hämmästelee, että luvanhakijana Salon Vesi ei viimeistä lupaa 2017 hakiessaan kokenut mitään omantunnon tuskaa, että toistuvasti yrittivät ja valittivat pumppausluvastaan.
– Meillä järven matalimmassa rannassa tilanne oli melko katastrofaalinen. Ei voi olla niin, että jos sä hankit lomamökin järven rannalta, niin joku jopa lupien kanssa pumppaa sieltä vedet pois!
– Lisäksi rapukanta hävisi läpi tyystin. Kalakannat kärsivät myös. Monet mökkiläiset ovat osallistuneet ahkerasti kalastukseen aina istutuksia myöten.
Arvovaltojen taistoa
Salon veden pumppauksia vastustanut Kalle Alhoranta kävi pitkän ja monipolvisen taistelun luonnon ja kaikkien maanomistajien oikeuksien puolesta. Häntä voi moni kiittää siitä, että viimeisimpänä Korkein hallinto-oikeus kesäkuussa 2021 epäsi Salon Veden hakemuksen.
Alhoranta on suuresti tyytyväinen, että tilanne on nyt lähtenyt paranemaan järvillä, vaikka ehti jo luopua mökkikiinteistöstään Pitkustalla.
Katselmuksissa aikanaan mukana ollut varatuomari Pirjo-Riitta Oinaala osuvasti totesi pumppausten olleen hakijoille enemmänkin arvovalta- ja asennekysymys. Virkamiehet olivat lupia myöntäessään tehneet vääriä ratkaisuja, joiden jälkeen heidän oli vaikea muuttaa suuntaansa.
Toisaalta toisella puolella, lupaviranomaisilla, oli voimakas tarve saada jostakin aikaan valtakunnallinen ennakkopäätös, jonka mahdollisuuden he näkivät tuolloin olevan Somerolla.
Toisin kävi.