Naisvallasta, Somero-sarjasta, suolauksesta…

0
Someron Laulumiehet

Tsemppiä, Olli uuden alkuun. Tarpeestahan se Mieskvartettikin aikoinaan syntyi (Eerot Helkiö ja Suutela, Matti Immonen, Ensio Nurminen), perinteikkään Someron Laulumiesten edeltäjä. Feniks-lintukin tuhkasta nousi.

Lassi Kantola

Mediaanipalkka on Suomessa 2850 euroa kuukaudessa. Eli joka toinen ansiotuloja saava suomalainen saa vähemmän. Arviolta neljännes saa alle 2000 euroa kuukaudessa.

Pienituloisia

Tekstaajalle Vaativa homma! Minusta menee juuri noin, naisvalta, ja naisenemmistö näyttää olevan kävijöissäkin. Mitäs jos vahvat naiset näyttävätkin ”kyntensä”, ja kirkko saa uutta ”uskoa”. Saisi taas muuallakin kuin kirkossa puhua ääneen Taivaan Isästä, siitä kenenkään suuttumatta. Ei minusta ollenkaan paha. Olen kuullut pahempiakin asioita puhuttavan.

Miehet mukaan kirkkoon

Ihan ”mukavaa” oli lukea taas Someron kaupungin markkinointikuluista. Paljonko viimeisestä Somero-sarjasta jäi käteen? Kuinkahan- paljon siitä opittiin? Ei mitään. Toivon järkeä yhteisten kulujen jakamiseen.

Somero – Suomen suurin hölmölä

Kuvitelmia. Mutta ihmisiin ne uppoavat kuin saapas saveen.

Oppi ja ikä

Suolaa, enemmän suolaa…vähemmän järkeä! Pienikin lumimäärä suolataan, sen sijaan että autot itse pöllyttäisivät lumen syrjään. Nyt loska jäi tielle haitaksi. Risteysalueet tarpeen mukaan on eri juttu! Ojien risusavottaan ei löydy varoja…Ely?

Pohjavesi

Mikä järki on pystyttää kojuja invapaikoille, joita on muutenkin vähän?

Invalidi

Kiitos Eija Komulle hyvästä Badding-kolumnista! Eija on Someron erinomainen Badding- ja kulttuurilähettiläs!

Muista hyviä aikoja

Parempi, että Yle hoitaisi yksin jalkapallokisat. MTV:llä mainoksia joka välissä.

Penkkiurheilija

Eriarvoisuutta tämä Suomen hallitus on ainakin lisännyt ja lisää. Joulukuussa lapsiperheet saavat ylimääräisen lapsilisän ja tiedossa on korotuksia pienituloisille lapsiperheille. Mutta muut pienituloiset voivat vain haistella joulukinkun tuoksuja (se kun on ilmaista). Eriarvoisuus ainakin kukoistaa. Mutta porvarit ovat vaaliteemakseen ilmoittaneet, että leikkaavat tukia, jos voittavat vaalit ja ajavat Suomea jenkkimäiseen yhteiskuntaan, mikä sekin vaarallista.

Vastuu ja valta