Jos joku ei ole vielä huomannut, niin meillä on käsillä yksi vuoden parhaista ajoista! Aika, joka on pyhitetty piparin tuoksulle ja auvoiselle antamiselle. Mutta tässä tahtoisin kaikille kanssasisarille muistuttaa asian, jonka kanssa ei tietenkään kannata pelleillä. Pukki nimittäin tietää, missä tuhmat tytöt asuvat. Jotenka nyt kannattaa vähän skarpata. Itse taidan ensitöikseni pestä suuni saippualla.
Olen jouluihmisiä henkeen ja vereen. Päässäni käy melkoinen TipTap-suhina tähän aikaan vuodesta. Toki sama suhina nostaa päätään ihan keskikesälläkin juhannusjuhlia järjestäessä. Se tuntuu olevan sisäänrakennettua joulua rakastavalle tyypille. Ja tiedän, etten ole ainoa. Sillä lapsi tulee puolet kummiinsa, ja tässä kohtaa syyttävä sormi osoittaa Jussin Baarin jouluintoisimpaan kokkiin. Se, jos joku suhina on käsinkosketeltava, ja todella näkyy ja kuuluu.
Olen myös miettinyt, uskaltaisiko sitä tällaisena jouluhössönä lähteä viettämään joulua esimerkiksi aurinkorannoille, koska mitä jos käykin niin, että joulupukki shortseissaan on liian eksoottinen näky, ja vuoden kohokohta meneekin pilalle? Ja siinä tapauksessa seuraavaa joulua joutuisi odottamaan kokonaisen vuoden. Kiitos ei. Tähän en vielä ole valmis, mutta ehkä jonakin päivänä astun mukavuusalueeni ulkopuolelle ja lähden katsomaan tämänkin kortin.
En myöskään pidä kovinkaan hanakasti kiinni perinteistä, jotka aiheuttavat tunteen, että kellon kanssa juostaan kilpaa. Sitä meidän perheessä kun tehdään muutoinkin koko vuosi.
Ostimme oman talon syyskuussa 2008. Tarkoitus oli silloin päästä jouluksi omaan kotiin. Toisin kävi, ja joulu vietettiin muuttolaatikoiden keskellä vanhassa kodissa, juosten vielä molempien vanhempien ruokapöydissä.
Tämän kyseisen joulun jälkeen, päätimme, että nyt on meidän juoksut juostu ja alamme rakentamaan omannäköisiä jouluja. Toki edelleen haluamme olla lähellä näitä tärkeitä tyyppejä, mutta ilman takakireää suorittamisen tunnetta.
Siitä on vuosia, kun tähän ”älä suunnittele mitään” -jouluun tuli paine ihan toisaalta. Ensimmäisen kerran se oli 2013. Silloin paine todella tuntui. Masussa kölli meidän ihana esikoisemme. Jännityksellä odotimme, syödäänkö jouluruoka synnytyssairaalassa. Mutta pikkumies nautti yksiöstään joulun yli, ja täydellinen poikavauva, kaikkien aikojen paras joululahja, saatiin syliin uudeksi vuodeksi.
Seuraavan kerran jarrupoljinta jouduttiin painamaan niin että lumi pöllysi, kun eläinlääkäri ilmoitti, että lisäaika, jota rakkaalle koiruudelle annettiin 10 kuukautta aiemmin, olikin loppusuoralla. Sinä jouluna mennä rötvättiin pitkin lattioita koirankarvoilla vuorattuina. Viimeisistä päivistä, tunneista ja minuuteista otettiin kaikki ilo irti, kiireettömästi.
Mikä joulussa on tärkeintä? Lapsilta kysyttäessä vastaus on aika selvä. Ja kyllähän se nyt onnellisia tunteita aiheuttaa väkisinkin, kun paketista tulee jotakin isosti toivottua. Tästä hyvänä esimerkkinä meidän Kusti , joka kolmen vanhana toivoi hartaasti BabyBorn-nukkea ja rattaita. Harras toive toteutui, ja kuinka paljon iloa toikaan kaikille se, kun suurisilmäinen poika työnsi nukenvaunuja pitkin huushollia koko joulun.
Mutta kumpi parempi, pehmeät vai kovat paketit?
Erään kerran aviomies Mäkinen sai kovalla paketilla rouvansa kyyneliin asti. Kun se oli vielä niin isokin! Paketista paljastui rouvan kauan toivoma kylpyamme. Huh huh! Selvästi sinä vuonna oltiin oltu erittäin kilttiä tyttöä.
En tietenkään kiellä, ettenkö olisi joka vuosi tullut iloiseksi myös uusista, lämpöisistä ja pehmeistä villasukista.
Mietitäänpä hetkiä, kun paketista ei tullutkaan ihan ykköstoiveita, tai jos ne eivät olleet edes ajatuksen tasolla toiveissa. Miten näihin pitäisi suhtautua? Odottakaapa, kerron. Itku, se on aina hyvä. Kokemusasiantuntijana olen tässä malliesimerkki.
Isoveljistäni vanhin päätti antaa pikkusiskolleen, joka silloin oli alle 10-vuotias, huulirasvan. Kyllä, sain vaaleanpunaisen Labello-merkkisen huulirasvan. Tätä en satavarmasti unohda ikinä. Ja olen pitänyt huolen, että isovelje-nikään ei tule tätä ikinä unohtamaan.
Pari vuotta aiemminkin harjoittelin tätä epämieluisien lahjojen vastaanottoa, kun isäni antoi pojille astetta paremmat taskulaput, ja ainoalle tytölle korvakorut. Ei ollut tasapuolista, sillä olisinhan minäkin halunnut niin hienon taskulampun. Seuraavana vuonna isäni paikkasi tätä ja saimme kaikki samanlaiset traktorit. Mitä ihmettä! Ei kukaan tyttö nyt traktoria halua, oli mielipiteeni. Siinä oli joulu viittävaille pilalla, mutta mummovainaa paikkasi poikalapsensa tekemän suuren virheen erittäin kauniilla parilla kissakorviksia. Niitä tytöt haluavat, sehän nyt olisi pitänyt olla selvää. Miten saattoikaan isi näin töpeksiä.
Niin kuin näette, ei se naistenkaan elämä helppoa ole, kun mieli nyt vaan sattuu muuttumaan, välillä valonnopeuden tahdilla. Ja sille ei voi yksinkertaisesti mitään.
Mutta, ei muuta kuin jaksuhalit kaikille niille miehille, joilla on rakkaan puolison, tyttären tai jonkun muun tärkeän naishenkilön lahjahankinnat hyppysissä. Ei ole helppoa teillä.
On joulussa sitten tärkeintä mikä kenellekin, on TipTap-suhinaa tai ei, nauttii perinteistä tai ei, niin yhden erittäin valovoimaisen ja pirskahtelevan, melko tuoreen rouvan sanoja lainatakseni: ”Ollaan rauhallisii”. Ollaan ja nautitaan joulusta kukin tyylillämme, sieltä se tulee tavalla tai toisella!
Iloista Joulun aikaa!
Heidi Mäkinen
yrittäjä