Someron Autocenterissä tulipalo

0
Tuli saatiin sammutetuksi maanantaina iltapäivällä. Palon jälkivartioinnista huolehti sen jälkeen kiinteistön omistaja. Kuva Simo Päivärinta.

Autokorjaamon tiloissa Someron Autocenterissä Joensuuntiellä syttyi tulipalo tänään maanantaina 5.12. iltapäivällä. Kukaan ei loukkaantunut palossa eikä irtainta vahingoittunut, mutta rakennuksen ulkoseinä vaurioitui nurkasta noin kymmenenen neliömetrin alalta.

Uhkaava tilanne saatiin ripeästi hallintaan, sillä tilojen käyttäjät autokorjaamon puolella havaitsivat tulipalon jo alkuvaiheessa. He myös osallistuivat alkusammutukseen lumen kanssa aina siihen asti, kun pelastuslaitoksen yksiköt hälytyksen kello 13.50 saatuaan, nopeasti saapuivat paikalle.

Yksiköitä saapui sekä Kanta-Hämeen että Varsinais-Suomen pelastuslaitoksista. Isommilta vahingolta selvittiin nopean toiminnan ansiosta.

Sammutustyöt saatiin päätökseen samana päivänä kello 15. Palon jälkivartiointi jäi kiinteistön omistajalle.