Meillä on muodostunut sellainen tapa, että vaimo huolehtii päivittäistavaroitten ostosta.
Tällaiseen menettelyyn päätyminen lienee useamman syyn seuraus. Ainakin osittain siihen varmaankin on vaikuttanut luontainen laiskuuteni, mukavuudenhaluni ja aiemmat negatiiviset kokemukset ruokaostoksistani. Lähes poikkeuksetta jotain tärkeää oli unohtunut, eivätkä yllättävät ja toistuvat herätehankintanikaan vastoin odotuksiani olleet välttämättä ilahduttaneet.
Niinpä melko luontevasti oli päädytty siihen järkevään ja molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun, että toimin vain kyytimiehenä ja jään parkkipaikalle kiltisti odottamaan vaimon mennessä asioimaan. Omilla toivomuksilla olen luonnollisesti rouvaa evästänyt ja lisäksi kautta rantain vielä vihjaillut minulle kenties tuotavista yllätyksistä.
Kaupan pihassa olen pannut merkille itselläni olevan useita samalla tavalla uhrautuneita ”virkaveljiä”. Tiedä sitten millä perusteella heidän osaltaan on päädytty vastaavaan tehtäväjakoon ja evätty pääsy ostoksille. Havaintojeni mukaan minkäänlaista katkeruutta ei heidän kasvoiltaan kuitenkaan ole kuvastunut. Pikemminkin päinvastoin. Näin nöyriä, tottelevaisia ja kuuliaisia me miehet olemme.
Tällä tavoin minusta vuosien harjoittelun myötä on kehittynyt rutinoitunut odottaja. Varsinkin pandemian aikana oli ylipäätään ihmisten ilmoille pääsy ja arkisen elämänmenon seuranta tarjonnut kaivattua vaihtelua. Samoin lienevät tunteneet sellaisetkin, joitten olen huomannut yksinään kurvanneen parkkipaikalle, seisseen siinä aikansa ja sitten koko aikana autosta poistumatta ajaneen matkoihinsa.
Parkissa istuessani olen vähin erin oivaltanut, että edessäni aukeaa nonstoppina ilmainen laaja näyttämö. Käsikirjoituksia ei ole ennakkoon laadittu eikä roolijakoja suoritettu. ”Esiintyjät” ovat täydellisen aitoja kukin omalla persoonallisella tyylillään. Olkoon sitten kyse kaupan edustalla häärivien pulla- tai kalakauppiaitten edesottamuksista tai asiakkaista. Kaikilla on oma uniikki tyylinsä, tapansa kulkea, eleensä.
Hiljattain tuli kuitenkin tilanne, jolloin minun itseni, ja vieläpä aivan yksinäni, piti astua näyttämölle eli tehdä kauppareissu. Vaimolla kun oli ylitsepääsemätön este. Ystävällisesti hän kuitenkin oli laatinut ostoslistan. Taipumukseni tuntien rouva katsoi parhaimmaksi vielä seikkaperäisesti selittää mistä hyllystä mikin tuote löytyy. Melko läheltä liippasi se mahdollisuus, että hän olisi laatinut pohjapiirroksen marketista hyllyineen ja ruksannut sekä numeroinut hankittavien tuotteiden paikat.
Näillä evästyksin astuin liikkeeseen. Työntekijät täyttivät kiireellä hyllyjä. Tuntui mukavalta, että keskellä työn touhua heiltä liikeni pieni hetki huomioida minut tervehtimällä hymynkareen kera katseensa käväistessä minussa. Mielsin, kuinka tällaisella pienellä eleellä on tärkeä merkitys asiakkaalle. Minulle jäi sellainen tuntemus, ettei sitä tehty pakonomaisesti pelkästään sen takia, että näin on jossain palaverissa käsketty tekemään. Muualta minulla on sellaisia kokemuksia, että kassa on monotonisella äänellä toivottanut hyvää päivän jatkoa katseen ja ajatuksen harhaillessa aivan muualla. Yhtä hyvin toivotus olisi voinut tulla napin painalluksella nauhalta.
Palauttelin mieleen vaimon neuvoja ja sukkuloin hyllyköstä toiseen. Korppujen sijainnin työntekijä minulle ystävällisesti neuvoi. Muilta osin selviydyin tavaroitten keräilystä yllättävän hyvin. Pitäydyin kohtalaisesti ostoslistassa.
Kassalla olin jo etukäteen päättänyt, etten käytä etukorttia, koska en tiennyt miten ja missä vaiheessa sitä jonnekin sipaistaan. Näin välttyisin paljastamasta tietämättömyyttäni. Kun kassa kuitenkin tiedusteli mahdollista etukorttia, niin en tohtinut olla sitä esille kaivamatta. Sipaisin sillä sitten lukulaitetta hieman sieltä sun täältä kunnes perin ystävällinen ja huumorintajuinen kassarouva neuvoi uran, jonka kautta kortti vetäistiin. Häneltä riitti hymyä ja luonnikasta sananvaihtoa. Sen sijaan seuraavien asiakkaiden katseissa olin havaitsevinani jotain säälinomaista.
Näin joka tapauksessa tuli kauppareissu tehtyä. Vaikkakin minulle siitä jäivät ihan mukavat tuntemukset, niin kyllä minulle taitaa sittenkin paremmin soveltua vain se kuljettajan rooli.
Pekka Alitalo
eläkkeellä oleva
ylikonstaapeli