Olimme jokin aika sitten puolisoni kanssa Fuengirolan seurakuntokodin messussa. Sunnuntai-iltana paikka oli lähes täynnä, ehkäpä noin 80 kuulijaa. Messu noudatti perinteistä kaavaa, saarna oli valaiseva ja vertauskuvallinen teemalla: ”katsokaa Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin”. Loppupuolella oli kolehdin keruun vuoro, joka jäi myös mieliimme. Pappi nimittäin kertoi, että seurakuntakodin keittiön uuni vetelee viimeisiään ja kolehti kerätään uuden uunin rahoittamiseksi. Samalla hän palautti mieliimme kuinka hyvää pullaa heiltä saa. Siellä toimii siis myös kahvila ja kirjasto. Vaikka emme mitenkään erityisesti seuranneet kolehdin keruuta, niin kuulimme kyllä, että tuskinpa yhtään kolikkoa tipautettiin haaviin. Todennäköisesti kaikki antoivat setelirahan.
Majapaikkaamme kävellessämme olimme varmoja, että tuon kolehdin tuotolla seurakuntakoti sai uuden uunin ja vielä saattoi jäädä rahaa pullatarpeisiinkin. Keräyksen tavoite oli selkeä, konkreettinen ja hyvin lähellä jokaista kuulijaa. Siinä yhdistyivät ihmisten keskinäinen yhteenkuuluvuuden tunne. Koettiin olevamme osa yhteisöä ja samassa veneessä sekä ymmärrettiin hyvän tekemisen vaikutus koko seurakuntaan. Yhteisöllisyys tarvitsee siis tavoitteen, mielellään yhteisen ja yhteisesti sovitun, jotta siihen voivat kaikki tai ainakin suurin osa sitoutua ja jotta yhteisöllisyys voi ylipäätään toteutua.
Otsikon mukainen teema sopii myös ihmisten johtamiseen. Itsetuntemus, itsetunto ja itseluottamus ovat keskeisessä roolissa johtajuudessa, toki myös johdettavana olemisessa. Toista ihmistä voi olla vaikea kohdata, jos itse on kovin keskeneräinen ja omaa heikon itsetunnon. Myös toisen lähellä oleminen on hankalaa, jos ajatukset pyörivät liikaa oman navan ympärillä.
Toisaalta esihenkilön työtä on helppo osoittaa syyttävällä sormella joskus jopa syyttä suotta. Nimittäin työntekijä saattaa olla sellaisessa työpaikassa, jossa hän ei pääse käyttämään vahvuuksiaan ja toinen taas voi uupua siitä, kun siviiliasiat ovat huonolla tolalla.
Näissäkin tilanteissa, kuten kaikissa muissakin, asialle on eduksi läsnä oleva ja kuunteleva esihenkilö sekä toimiva vuorovaikutussuhde heidän välillään. On nimittäin elämänmittainen matka oppia johtamaan niin, että joku haluaa olla johdettavana ja olla johdettavana niin, että joku haluaa johtaa.
Kaikkein tärkeintä on kuitenkin jatkuva halu kehittyä niin ammatillisesti kuin ihmisenä, olipa asema mikä tahansa. Toki tämä päätee myös harrastuksiin ja sosiaalisiin kohtaamisiin, kuten muihinkin arjen asioihin.
Myös korona-aika on tarkoittanut monelle läheisyyden puutetta ja yksinäisyyttä. Työpaikoilla etätyöt ja itseohjautuvampi johtaminen ovat aiheuttaneet työyhteisöstä erkaantumista.
Monet ovat kokeneet päätteen takana yksin oloa ja yhteisöllisyyden puutetta, työkaverin eleitä ja ilmeitä ei ole pystynyt havaitsemaan ja tärkeät yhteiset kahvihetket ovat olleet poissa. On kaivattu työkavereiden kanssa jutustelua. Samoin tuen ja palautteen saaminen ovat jääneet perin vajavaisiksi.
Henkilökohtaisesti koin hallitusten teams– ja zoom-kokoukset epäsosiaalisina ja ajoittain ahdistavinakin tapahtumina. Jatkossa en tahtoisi tuijottaa lähes tyhjää ruutua, vaan keskustella ennen kokousta maailman menosta kollegoiden kanssa ja kuulla jokaisen kuulumiset kasvokkain kokoushuoneessa. En halua vanhentua enkä erakoitua, vaan kasvaa ja kehittyä sekä olla lähellä ja läsnä.
Aulis Kankare
yrittäjä