Luottamushenkilöt ja työntekijät saivat siunauksen

0
Uudet kirkkovaltuutetut siunattiin tehtäväänsä.

Teksti ja kuvat Olli Salomäenpää

Viime marraskuussa pidettyjen seurakuntavaalien pohjalta valittu uusi kirkkovaltuusto aloitti toimintansa tämän vuoden alussa. Tammikuun 4. päivä pidetyssä valtuuston kokouksessa valittiin kirkkoneuvoston sekä Somerniemen kappelineuvoston jäsenet. Nyt vakiintuneen kirkollisen tavan mukaan uudet luottamushenkilöt siunattiin messussa tehtäviinsä.

Uudet työntekijät Eveliina Puhakka, Anne Leppälä ja Mervi Virta siunattiin myös tehtäviinsä.

Samassa yhteydessä siunattiin toimiinsa myös seurakunnan uusia työntekijöitä. Näistä Eveliina Puhakka on toiminut vakinaisena suntiona seurakunnassa viime toukokuusta lähtien, Anne Leppälä työskentelee Katri Tuorin sijaisena diakonian ja kasvatuksen virassa sekä Mervi Virta varhaiskasvatuksen ohjaajana Asta Haukiojan sijaisena.
Luottamushenkilöiden ja työntekijöiden siunaamisen suorittivat kirkkoherra Jaakko Knuutila , seurakuntapastori Kira Knuutila sekä kappalainen Lilli-Irmeli Hintsa , joka myös saarnasi. Saarnassaan hän toi samarialaisen naisen ja Jeesuksen kaivolla kohtaamisen pohjalta esille erään näkökulman seurakunnan merkityksestä: ”Seurakunta on sitä varten, että yksin kaivolla hiipineet saisivat kohdata hyväksynnän, että elämän kuormittaneet eivät jäisi yksin, ettei toivo sammuisi vaan välittyisi Jumalan rakkaus”.
Yhdessä vietetyn messun jälkeen vastavalitut luottamushenkilöt sekä seurakunnan työntekijät kokoontuivat vielä seurakuntakeskukselle pohtimaan seurakunnan työntekijöiden ja luottamushenkilöiden roolijakoa sekä tulevaisuuden näköaloja, haasteita ja tavoitteita niin paikallisesti kuin myös koko kirkon tasolla.

Siunauksen suorittivat Kira Knuutila, Jaakko Knuutila ja Lilli-Irmeli Hintsa.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän