Monarilta lähdetään matkalle maailman ympäri

0
Matkalla maailman ympäri kuljetaan Somerolla 27. tammikuuta.

Viime keväänä Someron Syke järjesti somerolaisille koko perheen teatteriesityksen Mysteeri Maatilalla yhteistyössä Ideateatterin kanssa.
– Esitys oli todella suosittu, joten kun Suomen Kiertueteatterilta tällä kertaa ehdotettiin yhteistyötä, päätettiin tarttua ehdotukseen, kertoo Mari Laine Sykkeestä.
Esityksenä on koko perheen klassikko, Jules Vernen tunnettuun kirjaan perustuva Maailman ympäri 80 päivässä, josta nähdään Monitoimitalolla uusi näyttämösovitus.
Esityksessä kuin taikaiskusta roolista toiseen vaihtelee television lastenohjelmista tuttu Jaakko Loukkola. Ohjauksesta vastaa Janne Jämsä, audiovisuaalisesta suunnittelusta Kalle Tulander ja puvustuksesta somerolainen Piritta Kämi-Conway.
Kaikista rooleista vastaa vain yksi livenäyttelijä. Kaikkiaan esityksessä on 11 roolia, kaksi jättiscreeniä ja 50 minuutin esityksessä 140 minuuttia videomateriaalia.
Tarina kertoo lontoolaisesta rikkaasta herra Phileas Foggista. Salaperäisen Foggin varallisuudesta liikkuu monenlaisia huhuja ja toisinaan herra Fogg jopa katoaa. Eräänä päivänä Fogg tulee lyöneeksi vetoa siitä, että maailman pystyy kiertämään 80 päivässä.
Suorastaan mahdotonta tehtävää lähtee Foggin kanssa suorittamaan hänen hieman sählä, mutta aina yhtä uskollinen palvelijansa Passepartout, joka kaikista mieluiten lokottelisi nojatuolissa ja nauttisi kupposen teetä.
Samaan aikaan Lontoossa tapahtuu epämääräinen pankkiryöstöjen sarja, jonka päätekijä muistuttaa erehdyttävän paljon herra Foggia. Tästä syystä kutsumattomaksi matkaseuraksi liittyy salapoliisi Wilbur Fix, joka vannoo nimensä kautta nappaavansa Foggin alta aika-ero-yksikön.
Alkaa seikkailu ja takaa-ajo, joka vie esimerkiksi Intian norsusafarille, Pääsiäissaarille, Afrikkaan ja Loimaalle.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän