Olen vuosikaudet pitänyt yhteyttä kolmen lapsuudenajan ystäväni, joista tuli nuoruuden ja aikuisuuden tovereita, kanssa. Olemme pyrkineet tapaamaan ainakin kerran vuodessa.
Teatteri on kuulunut yhteisiin intohimoihimme. Tapaamiseen on liittynyt ruokailu, jonka ääressä olemme ruotineet näkemämme kappaleen, mutta myös lähiaikojen tapahtumat henkilökohtaisessa elämässä. Pälpätys on laajennut milloin mihinkin sfääriin saakka. Enpä usko, että mikään aihealue olisi tabu tässä seurassa.
Kuukausien, vuosien erilläololla ei ole väliä. Juttu alkaa hetimmiten ilman vieraskoreutta. Kun erkanemme tahoillemme, niin mielen valtaa haikeus. Onneksi tapaamisten välillä soitellaan ja rupatellaan puhelimessa.
Korona-aika aiheutti taukoa koko nelikon tapaamisiin. Viikko sitten olimme pitkästä aikaa koko konkkaronkka yhdessä. Kävimme katsomassa Momentum 1900:n Tampereen Työväen Teatterissa.
Tykästyimme tähän Sirkku Peltolan, Heikki Salon ja Eeva Konnun kirjoittamaan spektaakkeliin. Se on kunnianosoitus suomalaiselle kulttuurille ja itsenäisyydelle. Viesti on hyvin ajankohtainen tänä Ukrainan sodan aikana. Maailmannäyttelyn aikaan Venäjä löi kapuloita rattaisiin ja uhkaili Suomea, nyt Ukrainaa.
Kun näin taitavien ammattilaisten aikaansaannoksen ja kuulin musiikki-ilottelun, niin tuntui, että pitäisi pian itsekin päästä ääneen. Olisi hetimmiten laulettava iloa ja valoa, jota näytelmässä toistettiin. Tuli olo, että olisi kiva aloittaa lauluharrastus, mutta ennen kaikkea tehdä jotain yhdessä, kuten ammattilaistiimi meidän katsojien edessä.
Mikä voima taiteella ja yleensäkin yhdessä tekemisellä on. Sillä, että meillä on sama intohimo, tavoite ja pyrkimys. Ihanaa tehdä asioita yhdessä sellaisten ihmisten kanssa, joilla on sama näky ja kiilto silmissä yhteisen jutun vuoksi. TTT näytti sen. Samalla Momentum 1900 varmaankin loi jotain uutta. Mitä se on, en tiedä vielä.
Muistelimme neljän naisen voimin omia näytelmien tekoviritelmiämme kouluajoilta. Meillä oli alakoulussa kerran viikossa luokan yhteinen tunti. Siellä saimme esittää runoja, lauluja, sketsejä ja näytelmiä. Alaluokilla opettaja myös luki meille satuja tuolla tunnilla.
Olimme muistaakseni ensimmäisellä luokalla, kun päätimme Helenan kanssa esittää Irwinin kappaleen St. Pauli ja Reeperbahn. Muutaman vuoden meitä vanhempi sukulaistyttö etsi sanat ja kirjoitti ne meille paperille. Harjoittelimme vimmatusti välituntisin.
Ennen yhtä oppituntia opettajamme pyysi minut ja Helenan eteiseen. Pelästyimme, mitä olemme tehneet. Hän sanoi, ettemme voi laulaa tuota laulua. Kiltteinä tyttöinä tottelimme. Kotimatkalla revin laulunsanat ja heitin jokeen kellumaan.
Jälkeenpäin luin alakoulumme juhlakirjasta, että tuo opettaja ei antanut kenenkään laulaa iskelmiä koulussa. Hänestä oli olemassa niin paljon muita kauniita lauluja, joita esittää.
Silti hän olisi voinut selittää meille lapsille, miksi näin teki. Eiväthän laulun sanat sopineet lapsen suuhun. Mutta kappale oli tuolloin suosittu ja kuului radiossa harva se päivä. Tuolloin emme Helenan kanssa ymmärtäneet, mistä laulussa oli kyse. Rallatimme vain.
Nelikkomme Leenan kanssa saimme joulujuhlaan osat Tiernapoikiin, minä Herodeksen ja Leena Murjaanien kuninkaan. Olemme laulaneet yhdessä kirkossa keskikoulun joulujuhlassa ylempien luokkien poikien soittaessa trumpettia ja pasuunaa. Tammelan kirkko soi Heinillä härkien -laulun sävelistä. Tai Linikkalan lukion sali raikasi itsenäisyyspäivän juhlassa Suomen laulusta ”Kuule, hongat huokaileepi”.
Juhlan synnyttäminen, ideoiminen ja harjoittelu on hyvin usein paljon innostavampaa ja hauskempaa kuin itse h-hetki.
Emäntäkoulussa meitä oli neljä nuorta naista, jotka pitivät laulamisesta. Koululle oli tulossa juhla. Teimme sinne potpurin. Päätimme teemaksi rakkauden. Laitoimme lauluja peräkkäin; otimme yhden lauseen sieltä ja toisen laulun lauseella jatkettiin. Apuna oli kasa Toivelaulukirjoja. Sikermä alkoi Pepe Willbergin Aamulla ”Kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin”. Vilahti siellä Tapani Kansan R-A- K-A-S -kappalekin.
Joukostamme Marika tykkäsi kirjoittaa käsikirjoituksia. Minä laitoin lusikkaa soppaan. Keskikoulussa luokanvalvojamme Tuula Kämi antoi meille mahdollisuuden esittää näytelmiämme erilaisissa koulun tilaisuuksissa. Voi kuinka hauskaa oli miettiä puvustusta, rekvisiittaa, lauluja ja niin edelleen.
Jatkoimme momentum-iltaa Helenan luona aamuyöhön. Lauloimme 1970- ja 80-luvun suosikkejamme. Suomalaisista luikautettiin ainakin Kasevaa, Hurriganesia, Eppuja, Hassisen Konetta ja Juicea. Kuunneltiin muun muassa Led Zeppeliniä, Jethro Tullia, Sladea, Queenia, Dire Straitsia, David Bowieta, Elton Johnia, Michael Jacksonia, Eloa, Genessistä ja Phil Collinsia. Tanssijalkaakin vipatti.
Oi, niitä aikoja ja tulevia.
Merja Ryhtä
toimittaja