Meliina Reunanen uurastaa maatilallaan
Somerolainen Meliina Reunanen haaveili pikkutyttönä, että hänellä olisi aikuisena ympärillään paljon eläimiä, hän hoitaisi niitä ja tekisi omalla tilallaan maataloustöitä, joista tykkää.
45-vuotias Reunanen on ollut maatalousyrittäjä vähän yli parikymppisestä. Nyt hänellä on Niittylän tilalla vajaa 40 000 munituskanaa, parisataa liharotuista lammasta, kissoja ja koira. Lampaiden määrää on tarkoitus kasvattaa. Maksimissaan uuhia ja karitsoita voisi olla noin 420. Siinä olisi mukana myös siitospässit.
– Kyllä minä varmaan vieläkin ryhtyisin eläimiä hoitamaan, jos pitäisi valita uudestaan ammattinsa. Tämä on paras työ minulle. Saan hoitaa eläimiä, saan määrätä työympäristöni ja -aikani. Ulkoapäin on vaan tullut niin paljon asioita, joihin ei itse pysty vaikuttamaan, pohtii Meliina Reunanen.
– Vaikka monesta asiasta joutuu luopumaan ja vyötä kiristämään, niin yhdestä asiasta en. Eläimet ovat etusijalla. Ne täytyy hoitaa kunnolla ja rakkaudella. Eläinten hyvinvoinnista en tingi.
Reunanen astelee lampolassa, kanalassa, pakkaamossa ja tilan rakennusten väliä yli parinkymmenentuhannen askeleen verran vuorokaudessa. Liikuntaa tulee kuin huippu-urheilijalle.
Yksin yrittävän on mentävä. Kun yhdestä askareesta pääsee, niin toinen jo kutsuu. Meliina näkee tekemätöntä työtä ympärillään, esimerkiksi rakennusten kunnostamista.
– Töitä on niin kauan kuin hereillä on. Joskus tuntuu, että pitäisi jakautua 10:een eri paikkaan. Jos voittaisin lotossa, niin palkkaisin 10 työntekijää tilalle töihin.
Eläimiä ei voi laittaa lomalle.
– Sitä ei moni ymmärrä, että eläimiä pitää hoitaa jokaisena vuoden 365 päivänä aamuin, illoin, päivällä ja joskus yölläkin. Niille täytyy hankkia ja valmistaa syötävää ja pitää olosuhteet hyvinä.
Reunanen ei alinomaan mieti työpäiviensä pituutta, niiden raskautta tai kuormittavuutta. Työ, eläinten hoito on hänelle elämäntapa.
– Mutta ei siitäkään pääse mihinkään, että minä olen työhullu.
Reunanen lähtee ani varhain kanalaan luomaan lantaa ja lämpökeskukseen katsomaan, että puuhaketta on tarpeeksi. Hän käy vaihtamassa paalit lampolaan ja varmistaa, että oljet ovat kuivia. Hän haluaa, että lampaiden villat ovat kunnossa.
Aamuseitsemältä hän ryhtyy keräämään lattiamunia kanalasta. Käy välillä syömässä itsekin jotain. Ja sitten lähtee pakkaamaan munia.
– Siitä olen pyrkinyt pitämään huolen, että syön päivän aikana pari kunnon ateriaa, muuten en jaksa. Virta loppuu omasta koneesta.
Joskus Meliina Reunanen haaveilee repäisevänsä puolikkaan vapaapäivän.
– Onneksi läheiset poikkeavat tänne tilalle minua katsomaan. Kummityttö kävi ennen joulua kyläilemässä. Hän valmistuu lääkäriksi kesällä, kertoo kummitäti ylpeänä.
Niittylän tilalla riittäisi kokopäiväisesti töitä 4–5 tekijälle, mutta ansiota siitä ei saisi samalle joukolle.
Isälleen Hannu Reunaselle tytär Meliina lähettää tuhannet miljoonat kiitokset. Isä on autellut paljon sekä Sakari Laine.
– Hyväkän perheen pojat ovat myös auttaneet erilaisissa töissä. Enoni Reino Aaltonen pitää hyvää huolta; aina toisinaan hän poikkeaa tilalla tai soittaa ja kysyy kuulumisia.
Nyt Niittylän tilalla on töissä yksi lomittaja pitkin vuotta 2–3 päivää kerralla ja apuna on kaksi ukrainalaista työntekijää, Olena Hulinska ja Dmitro Zheremenko.
– Meliina tekee ihan hirveästi töitä. Aamulla, päivällä, illalla, yöllä. Hyvä, että hän on palkannut apuvoimia. Ei yksi ihminen kaikkea kestä, jaksa eikä ehdi, sanoo nykyinen lomittaja Jane Saul.
Saul pitää siitä, että Niittylän tilalla saa tehdä monenlaisia hommia, kuten hoitaa ja ruokkia kanoja ja lampaita, kerätä munia, lykkiä lantaa ja pakata munia.
– Saa liikkua työpisteestä toiseen, eikä tarvitse olla koko aikaa yhtä ja samaa tekemässä. Pidän siitä, että työtunteja on koko työpäiväksi. Esimerkiksi lehmätilalla menisin aamuksi lypsämään, sitten palaisin kotiin ja taas iltapäivällä lähtisin uudestaan lypsylle, toteaa Saul.
Toissa viikolla Niittylän tilalla tehtiin mainoskampanja Sinustako lomittaja. Siitä tulee versio sosiaaliseen mediaan sekä rekrytointiesite. Kampanjassa on mukana myös muita tiloja.
Lomitustoimisto ei ole pitkän aikaan sijainnut enää Somerolla. Se siirtyi ensin Ypäjälle ja nyt se on Sysmässä, jonne Somerolta harvoin vain piipahdetaan asioille. Yhteydenpito hoituu netin, sähköpostin ja puhelimen välityksellä.
Viime keväänä Meliina Reunanen laajensi kanalaa. Vanhoja rakennuksia remontoitiin ja uudistettiin. Syksyllä yksi kanalarakennus muutettiin lampolaksi. Kanalakäyttöön jäi isompi kanala, jossa kanat saavat ulkoilla. Lattiakanala oli rakennettu 2006.
– Kanat saavat kopsottaa mahdollisimman luonnollisesti.
Tilan kananmunat matkaavat Kiekuun Loimaalle, josta ne lähtevät pakattuina kauppoihin. Meliina Reunanen valitsi yhteistyökumppanin muun muassa sen moderniuden ja eläinten hyvinvoinnin takia.
– Kieku on tarkka yhteistyökumppaniensa kanaloiden siisteydestä, lavoista, välitasoista, kennoista, peruslinjastoista. Tautiriskejä ei oteta.
Meliina Reunanen uskoo yhteistyöhön ja vertaistukeen.
– Paljon olen saanut apua muilta tuottajilta. Esimerkiksi Ilpo Pavelan kanssa meillä riittää juteltavaa. Kun hän tuo untuvikkoja tai kananuorikoita, niin samalla vaihdetaan kuulumiset ja parannetaan maailmaa.
Naapurin Nanan kolme alpakkaa ovat tulossa lähiaikoina vieroitushoitoon Niittylän tilalle pariksi viikoksi.
15 vuotta sitten Reunasen piti ottaa alpakoita, ihan vaan terapiaeläimiksi. Se jäi.
Lampaita Reunanen hankki vuonna 2018.
– Ajattelin 10 lammasta, sitten tulikin 30. Neuvoivat, että olisi parempi ottaa sen verran, että yksi iso paali menisi ruokinnassa.
Sitten samana vuonna joulun alla tuli lisää. Nyt lampolassa on noin 200 Texel-rotuista lammasta. Rotu on lihaksikas, vähärasvainen ja nopeakasvuinen.
Sen villa on tiheää, karkeaa ja lyhytkuituista. Villa ei ole niin pehmeää tai rasvaista kuin suomenlampaan, ja sen villaa käytetäänkin etupäässä sekoitteena muiden rotujen villan joukossa antamaan langalle kestävyyttä.
Reunasella odottaa kolmen kerintäkerran villat viemistä Paimioon jatkojalostettavaksi.
Lampolassa kiireisin aika on maaliskuun lopulla, huhtikuun alussa, kun karitsointi käynnistyy.
– Järkevämpää olisi keskittyä yhteen tuotantosuuntaan, mutta ihminen ei aina tee, sitä mikä on järkevintä, toteaa Reunanen.
Kun hän aloitti alalla, niin naista pidettiin vielä outolintuna maatalousyrittäjänä.
– Ei niinkään Somerolla, vaan muualla. Maatalouskaupoilla kohtelu oli joskus aliarvioivaa tyyliin, ettei nainen voi osata eikä pysty pyörittämään tilaa.
Reunanen sanoo viime vuoden olleen haastava, kriittinenkin maatalousyrittäjille. Sodan myötä ongelmat lisääntyivät ja kustannukset revähtivät entisestään.
Hän menetti melkein yöunensa, kun mietti, riittävätkö rahkeet ja rahat.
– Loppuvuodesta halpa sähkösopimus loppui, joulukuu meni pörssisähkön varassa. Uusi sopimus koituikin kalliimmaksi, kuin pörssihinta olisi ollut tällä hetkellä. Rehujen hinnat olivat viime vuonna tähtitieteellisen korkealla. Polttoöljyn hinta oli noin 2 euroa litralta. Oli suuret remonttilainat niskassa. Eikä kananmunasta maksettu kovinkaan suurta hintaa varsinkaan vuosi sitten, kun suhteutti kustannuksia tuloihin nähden.
Rahanmenojen lisäykset olivat itsestä riippumattomia.
– Laskin, mahtaako tästä selvitä. Aika taikuri on oltava, että pystyy pitämään langat käsissä ja hermot kurissa.
– Maatalousyrittäjän täytyy uskoa tulevaisuuteen. Elää tätä hetkeä täysillä, mutta ajatella kauaskantoisesti pitemmällä aikavälillä. Oltava jalat maassa ja järki päässä.
Siitä Reunanen on tyytyväinen, että ihmiset ovat pikku hiljaa alkaneet ymmärtää, miten tärkeää omavaraisuus ja huoltovarmuus meille kaikille on.
– Toivon, että suomalaista ruokaa ruvettaisiin arvostamaan ja syömään enemmän.
Reunanen sanoo, ettei hän saa oltua paikoillaan.
– Tykkään tehdä käytännön hommia; maatalousyrittäjällä on valitettavan paljon paperiasioitakin hoidettavana.
– Kyllähän elämässä pääsisi helpommallakin. Senkin olen huomannut, että jos ei mitään yritä, niin ei mitään saakaan, tuumaa maatalousyrittäjä.
