Tiedättekö sen fiiliksen, kun tulee antaneeksi helkutin hyviä neuvoja ystävilleen, joita ei sitten itse noudata? Siis parhaimmillani mun neuvot on niin nerokkaita ja kivoja, että niitä noudattamalla mullakin ois siedettävää olla.
Kun ystävilläni on suhdehuolia, painotan avoimen kommunikoinnin tärkeyttä. ”Puhukaa tunteistanne!”. Kun ystäväni valittelevat väsymystään, kehotan lepäämään. Ystävieni sättiessä itseään lähes vaadin heitä olemaan armollisempia itseään kohtaan.
Onkin ironista, että itselläni on juurikin ongelmia avoimessa kommunikoimisessa, lepäämisessä ja armollisuudessa itseäni kohtaan.
Olen ennen kaikkea kuullut, kuinka ystäväni puhuvat hyvin rumasti itsestään. ”Olen niin kelvoton, kun en saa tehdyksi tätä”. ”Olen niin typerä, kun ajattelen näin”. Olen toitottanut: ”Älkää puhuko itsestänne noin rumasti!”.
Tapa ajatella ja puhua itsestämme säteilee kaikkeen meidän toiminnassamme. Jos pidämme itseämme jatkuvasti turhakkeina, niin ei ihmekään, että elämä ei maistu. Voisi kuvitella, että näiden viisaiden sanojeni myötä osaisin puhua itsestäni kauniisti.
No, arvatkaas, miten puhuin itsestäni ensimmäisellä terapeutin tutustumiskäynnillä?
Latelin jo neljännessä virkkeessäni tällaista settiä: ”Olen ihan hirveä ihmispaska ja aivan turha tapaus”. Mahdollinen tuleva terapeuttini käänteli ja väänteli tuolissaan minun solvatessani itseäni. Enpä taaskaan elä niin kuin ystävilleni saarnaan.
Päivittelinkin tätä huvittuneena terapeutille, johon hän tokaisi silmiä avaavasti: ”Mitäpä, jos olisit ensiksi itsesi paras ystävä?” Tätähän minäkin olen ystävilleni toitottanut, mutten noin iskevästi muotoiltuna.
Terapeutin innostamana koitankin tänä ystävänpäivänä ja tässä kolumnissa olla itseni paras ystävä. Yritän nyt puhua itsestäni kauniisti. Wish me luck!
Hei, sinä kaljuuntuva rokkari. Hiusrajasi alati perääntyvä rintama ilmentää hienosti pilviä hipovia testosteronitasojasi.
Olet inspiroivasti kuunnellut omaa ääntäsi jättäytyessäsi pois koulusta keskittyäksesi omaan musiikkiuraasi. Vaikka ura on junnannut paikallaan jo lähes puoli vuosikymmentä ja olet ollut passivoitunut kotiröhnöttäjä, on rohkeutesi olla kuuntelematta ihmisten kouluttamisen tärkeyttä painottavia neuvoja ollut suorastaan ihailtavan omapäistä.
Olet kauniisti muotoiltuna jalosti retkahtanut tupakoimaan toimiaksesi varoittavana esimerkkinä läheisillesi ja ympäröivälle maailmalle. Yskiessäsi limaa bussissa suorastaan huudat: ”Älkää polttako tupakkaa!” Kun sinusta aika jättää, vaurioituneet keuhkosi toimivat silmiä avaavana lääketieteellisenä dokumenttina tupakoinnin vaaroista.
Kun tiputit jo viidettä kertaa taas yhden kämppiksesi laseista, työllistit jälleen rikkaharjaa ja -lapiota, ja myös annoit kanssaeläjillesi tärkeän opetuksen elämän rajallisuudesta. ”Milloin vain saattaa lasi tipahtaa, ja joskus sinä saatat olla lasin tilalla.”
Kun kenkiä solmiessasi pyllistät niin, että vako vilkkuu, muistutat ympäristöäsi vyön kätevyydestä.
Et ollut lainkaan hölmö ottaessasi rahaa tuttavaltasi vastaan. Se, että Kela koki sen perusteeksi olla antamatta sulle tukea, on toki harmillista sinulle, mutta jääpä sitä rahaa sitten enemmän muiden käyttöön.
Se, kuinka säälittävästi yrität puhua kauniisti itsestäsi Somero-lehden kolumnissa, saattaa osoittaa lukijoille, kuinka hankalaa itsensä kehuminen on.
Kaiken kukkuraksi ilmennät, kuinka ikävänkuuloista on, kun itseään mollaa. Tämä saattaa parhaimmassa tapauksessa hetkellisesti, ehkäpä noin aamukahvin nauttimisen ajaksi, saada lukijan miettimään, kuinka tärkeää on yrittää puhua itsestään kauniisti.
Henrik Illikainen, olet upea ja mahtava! Hyvää ystävänpäivää sinulle Henrik, toivottaa Henrik.
Henrik Illikainen
muusikko