Teksti Jaana Kekki
Tarinointiin lähdin mukaan syksyllä – paikallishistoriaa hauskalla tavalla tarjoava Tarinoita Somerolta -kurssi tutustuttaa uuden asukkaan niin seutukuntaan kuin ihmisiinkin. En arvannut vielä silloin, että saatoin liittää mukaan omankin tarinani, tai oikeammin isotätini tarinan.
Luulin muuttaneeni Somerolle ihan vain uimahallin vetämänä, tulin tutustumaan taas uuteen kotimaan kauniiseen kolkkaan, jonne minulla ei ollut mitään siteitä. Veljeni kuitenkin tuli maininneeksi, että äitimme olisi polkenut tänne sodan aikana, turvaan täällä asuneen tätinsä luokse rintaman murruttua 1944. Kiinnostus asiaa kohtaan heräsi: missä tämä Saima Nikkinen, oman äidinäitini Helmin sisar, oli asunut ja mitä hän oli täällä tehnyt. En ollut osannut lapsena kysellä. Vanhempi veljeni muisti hämärästi Saiman ja Aku -sedän, jotka olivat käyneet kesäkylässä Luumäellä meidän ollessamme mummolassa, ja varsinkin hän muisti Akun komean auton. Aku oli hänen mukaansa ollut taksiautoilija.
Lähtötiedot olivat hiukan hatarat. Onneksi siskoni oli toimittanut äitimme muistiinpanoista pienimuotoisen tutkimuksen, jossa äidinäidin sukujuuria valoteltiin. Saimasta (s. 28.7.1893) ja sisaristaan Helmistä (s. 1896) ja Siiristä (s. 1892) löytyi perustietoja. Sisarukset olivat syntyneet Mäntyharjun Kuortissa, missä heidän isänsä Taneli Nikkinen omisti kestikievarin. Isä koki kuitenkin konkurssin, joutui myymään kaiken ja asui loppuikänsä mäkitupalaisena. Tyttärille ei kotoa herunut paljoa. Mutta pelastukseksi koitui Helsingissä asunut varakas täti sekä Matilda-serkku, joka oli kauppias ja piti myös Suomenlinnan kahvilaa. Heidän luonaan sisarukset saivat vuorotellen turvapaikan, koulutusta ja työkokemusta.
Saima oli käynyt Kuortin kansakoulua kahdeksan lukukautta, ja suoritti oppimäärän täydellisesti. Rippikoulun hän kävi jo Helsingissä, mistä sai todistuksen 16-vuotiaana 1909. Aurora-täti innosti Saiman opiskelemaan, ja hän sai Helsingin yksityisestä kauppakoulusta johtaja Carl E. Lithenin allekirjoittaman todistuksen kaksinkertaisen italialaisen kirjapidon kurssista ja tyydyttävästä taidosta luvunlaskussa ja kaunokirjoituksessa. Saima oli silloin 20-vuotias.
Saiman siskon, Helmi-mummuni vaiheista oli ymmärrettävästi eniten tietoa, mutta sisaruksistaan vain avioitumisajat ja kumppanit. Siiri-sisko meni naimisiin jo 20-vuotiaana, mutta Saima avioitui vasta 43-vuotiaana 33-vuotiaan August Kustaanpoika Saarisen kanssa 26.12.1936.
Minkälainen oli Saiman elämä, josta ei löytynyt muuta tietoa kauppakoulun suorittamisen jälkeen? Muutama kuva oli tallentunut kopioituna sukututkimukseen. Niissä Saima oli vakavailmeisenä ja jotenkin raskasmielisen näköisenä mustassa puvussa, noin kolme-neljäkymmenvuotiaana. Nuorena tyttönä hän oli siskojensa kanssa valkoisessa puserossa ja mustassa pitkässä hameessa helsinkiläisessä studiossa ryhmäkuvassa.
Heräsi ajatus kysellä tarinakurssilaisilta, josko he tietäisivät jotain Saimasta ja Akusta. Kukaan ei kuitenkaan muistanut mitään autoilija Saarista, saati Saimaa. Ajatus jäi kuitenkin muhimaan.
Syysretken yhteydessä Eeva antoi minulle tervetulleen tiedon. Hän oli löytänyt Somero-lehden viimeisestä numerosta vuodelta 1936 vihki-ilmoituksen: vihitty kaupanhoitaja Saima Nikkinen ja autoilija August Saarinen Pitkäjärvellä 26.12.1936. Heräsi kysymys, tuliko pappi kaiken joulukiireen keskellä vihkimään tämän parin, vai olisiko silloin järjestetty jokin kirkollinen tilaisuus Pitkäjärvellä, jonka yhteydessä vihkiminen oli voitu suorittaa.
Nyt siis löytyi jo Saiman ammatti ja kotikylä. Ja edelleen Eeva vinkkasi minua lainaamaan Leeni Tiirakarin tietokirjan Someron kaupoista. Siellä voisi olla tietoa Saimastakin.
Kirjasto palvelee aina. Paksu opus repussa palasin ja lähdin alusta asti tutustumaan Someron kauppahistoriaan. Keskustan alueen, Joensuun kylän, liikkeenharjoittajista löytyi mielenkiintoinen kohta. Nahkuri Kustaa Fredrik Saarinen oli aloittanut ammatin harjoittamisen Somerolla 1885 ja ostanut 1887 Yli-Aukustin talon. Somero-joki oli vieressä ja takasi nahkurin tarvitseman veden. Minkähänlainen aromi oli leijaillutkaan jokirannassa silloin… Hän oli kuitenkin joutunut myymään talon melko pian kauppias Svenssonille, ja sillä nimellä rakennus tunnetaan edelleen.
Nahkurin myöhemmistä vaiheista on vain arvailuja, mutta Humppilassa syntyi August Kustaanpoika Saarinen 3.6.1903. Nimensä hän oli saanut menetetyn talon mukaan? Sukututkimuksen ainoassa kuvassa Augustista hän on nuorena miehenä sotilasasussa, määrätietoisen näköisenä ja tiukkailmeisenä kaverina.
Siirryin Pitkäjärven kauppahistoriaan. Kylässä oli 1930-luvulla peräti neljä kauppaa: Oras, turkulaisen osuusliike Kehityksen sivuliike, Kyrön osuuskaupan sivuliike (perustettu 1936) ja vielä yksityinen kauppa. Kaupanhoitaja-Saimasta ei ollut erikseen mainintaa.
Tässä vaiheessa totesin, että tiedon saannissa pitää turvautua kirkonkirjoihin. Kävin kirkkoherranvirastossa kysymässä, löytyisikö heiltä arkistoja tuolta ajalta. Minua neuvottiin tekemään sukututkimushakemus kirkon aluekeskusrekisterille Turkuun, jonne tiedot on siirretty. Tein niin: saamani painetun kaavakkeen oheen kirjasin ne tiedot, jotka olin löytänyt. Tein rajauksen ja halusin tietoja vain Saiman vaiheista Somerolla. Yllättävän pian sainkin postitse yhden A-nelosarkin.
Saima oli muuttanut Karinaisten seurakunnasta 19.10.1936 Someron seurakuntaan, ja edelleen Someron seurakunnasta 18.2.1938 Humppilan seurakuntaan. Veljeni oli väärässä, Saima ei ollut asunut enää sodan aikana täällä. Osoitetiedot täydensivät aukkoja. Kylä oli siis Pitkäjärvi, tila Kökkö, torppa Puistola. Avioliitto Augustin kanssa oli lapseton – Saima oli miestään kymmenen vuotta vanhempi – ja August oli merkitty kirjoille Humppilaan.
Sattumalta samana päivänä, postin tuotua selvityksen itsenäisyyspäivän aattona, minulle tuli kylään vanha ystävä. Hän oli asunut koko ikänsä seutukunnalla ja tiesi Karinaisen, joka oli Turun radan varrella ja jossa edelleen oli Kyrön osuuskauppa. Nyt alkoi tarina saada lihaa luitten ympärille.
Saima oli ollut Kyrön osuuskaupassa Karinaisissa töissä, itsellinen, koko ikänsä itsensä elättänyt nainen. Siiri-sisarkin asui lähellä, Turussa, jonne oli miehineen muuttanut Lahden seudulta. Saman radan varrella Humppilassa asui myös Aku, ja jossakin Saima ja Aku olivat tavanneet ja tutustuneet ennen Pitkäjärven kautta. Riiuureissut onnistuivat vaikka junalla? Saima oli sitten muuttanut Pitkäjärvelle 1936 perustetun sivuliikkeen hoitajaksi, ehkä komennettuna, ehkä omasta halustaan.
Kökkön tilasta tiesin sen verran, että se on nykyään matkailutila. Ystäväni suostui oitis ajelemaan Pitkäjärvelle etsimään Saiman kotipaikkaa. Kökköltä ajattelin kysellä, josko siellä tiedettäisiin/muistettaisiin Puistola-niminen torppa.
Koputellessani Kökkön vanhan päärakennuksen ovea, en tiennyt, kuka tilan omistaa. Enkä tiennyt vielä sittenkään, kun hyvin luontevasti eteiseen tullut isäntä tarttui asiaan. Kyllä hän tiesi Puistolan, se oli tilan entisiä maita, aivan lähellä, hän voi opastaa tien sinne. Puistola on nykyään mökkinä, vain kesäkäytössä.
Valitettavasti isäntä ei tiennyt Saimasta ja Akusta, oli sen verran nuorempi. Isännän isä oli aikoinaan ostanut tilan. Kyrön osuuskaupan vanhan kaupparakennuksen hän kyllä tiesi, se oli noin kilometrin päässä Turuntien varrella, isomman tien risteyksessä. Talo oli ollut omakotikäytössä, nyt jopa myytävänä. ”Osta pois!”, tokaisi isäntä.
Kiitin tiedoista, jotka Kökkön isäntäkin merkitsi itselleen muistiin, lisänä tilan historiaan. Ystäväni kyyditsi minut Puistolan pakeille, kapean pikkutien varrelle. Pihalla oli täysin luhistunut rakennus, ehkä sauna, liiteri, parin elikon navetta? Itse torppaa oli ilmeisesti pikkuisen laajennettu, alunperin se oli ollut varmaan vain keittiön ja kamarin asumus. Isolta kuistilta oli sisäänkäynti.
Ulkoasu oli vanha, pieni-ikkunainen, punamultainen, nurkkapielet valkoiset. Pihalla kasvoi pari todella suurta, iäkästä vaahteraa. Niistäkö nimi Puistola? Otin kuvia jo hämärtyvässä talvi-illassa.
Kyrön osuuskaupan vanha rakennuskin löytyi helposti. Sivusiivessä oli ollut varastoja, tontti oli iso. Otin kuvia siitäkin, ja mietin, miten Saima oli kulkenut työmatkansa kesät talvet tuon reilun kilometrin matkan. Ja ihmettelin, miksei hänelle ollut annettu työsuhdeasuntoa ison kaupparakennuksen yläkerrasta. Ehkä Saima halusi olla rauhassa vähän syrjemmällä, August kun kävi varmaan usein kylässä.
August oli merkitty virkatodistuksessa kirjoille Humppilaan, eikä hän siis silloin vielä asunut vakituisesti Saiman kanssa. Ymmärrän hyvin jo ikääntynyttä, hiljaista elämää viettänyttä Saimaa, joka varmaan halusi totutella uuteen siviilisäätyyn rauhassa. Ja arvailua on tämäkin, kun ajattelen, että Saima muutti Humppilaan Akun luokse vasta sitten, kun tämä oli saanut kotitalonsa haltuunsa, ehkä isän kuoleman jälkeen. Humppilassa molemmat kuolivat, Saima 10.2.1982.
Isoäitini, Helmi-mummu kirjoitti säännöllisesti äidilleni hänen avioiduttuaan ja meidän lastenlasten synnyttyä, ja myöhemmin myös isosiskolleni, joka laati kirjeistä nidotun koosteen. Niissä on mainintoja Saima-tädistä, jonka kanssa mummulla oli myös vilkas kirjeenvaihto. Maaliskuulta 1959 on merkintä: ”Saimalta tuli paketti, jossa oli kahvia ja neljänlaisia vitamiineja. Hän kirjoitti, että hän sekä Aku ovat syöneet niitä vitamiinipillereitä ja huomanneet ne erittäin tehokkaiksi.” Lokakuulla samana vuonna Saima kirjoitti, että Aku on kunnostanut pihaa, kun ei ole ollut töitä auton kanssa. Ja samalta vuodelta 1963 mummu kirjoittaa tiedon: ”Saima-täti on Loimaan seudun sairaalassa, jalka poikki.”
Näitä Saiman ja Akun vaiheita selvitellessäni mietin, miten tärkeää olisikaan muistaa kysyä kaikesta jo ajallaan, vanhempien kaikkien vanhojen sukulaisten vielä eläessä. Omasta puolestani olen pitänyt huolen siitä, että elämäni vaiheista kiinnostuneet löytävät tiedot päiväkirja- ja kirjemuodossa aikajärjestykseen mapitettuina – ja mappeja on muutama hyllymetri. Lisänä ovat vielä valokuvat, ja nimenomaan paperiversiot. Pilvitiedon säilymiseen en usko… Elävää pienen ihmisen historiaa!
Voi vain arvailla ja päätellä, miten ovat ennen eläneet ja ajatelleet
Teksti Merja Ryhtä
Jaana Kekki katsoo isoäitinsä sisaren Saima Nikkisen kuvaa.
– Hän näyttää hieman pidättyväiseltä, harkitsevaiselta ja ehkä alistuneelta osaansa. Toisaalta aika lempeän ja tyytyväisenkin näköinen hän on.
– Ei Saimalla mikään helppo elämä ollut.
Isä köyhtyi konkurssissa eikä lapsille ollut antaa paljon maallista. Suvusta löytyi tukijoita, jotta pääsi kipuamaan omalle elämän oksalle. Sisarukset pitivät yhtä.
Saima Nikkinen löysi itselleen kumppanin, August Saarisen, jonka kanssa elää.
– Luulenpa, että he elivät Akun kanssa hyvän elämän kaksistaan.
Jaana Kekki on pohtinut, miten vähän sitä lopulta tietää sukunsa henkilöistä. Omasta perheestään, isästä, äidistä ja sisaruksistaan kyllä, isoäideistään ja -isistään ehkä vielä, mutta ei sitten kauemmista sukulaisista.
