– ENSIN mennään sanomaan huomenet Tuoville ja sitten jatketaan Eevan luokse, kertovat Esko Johansson ja Veikko Sirèn.
He ovat jo useamman vuoden suunnanneet päivittäisen sauvakävelynsä Someron hautausmaalle. He kutsuvat sitä hiljaiseksi paikaksi, kun siellä liikkuvat vain he kaksi ja varikset. Mutta varsinkaan kesäisin paikka ei ole hiljainen, kun miehet jäävät suustaan kiinni hautausmaan työntekijöiden ja muiden tuttujensa kanssa.
Lamminniemessä asuva Esko Johansson, 85, noutaa 90-vuotiaan Sirénin tämän kotoa Sepäntieltä. Auto jätetään muistolehdon liki olevalle parkkipaikalle.
Mittaa reippailulle vanhan hautausmaan käytävillä tulee runsaan kilometrin verran. Kesällä reitti tuplaantuu, kun miehet menevät myös uuden hautausmaan puolelle.
– Eikös sitä sanota, että puoli tuntia liikuntaa kerralla on hyvä juttu. Sellainen runsaat puoli tuntia meillä menee kierroksessa, sanoo Johansson.
– Liikkuminen vie aina eteenpäin elämässä. Jos jää kotiin sohvalle, niin se on kuolemaksi.
Kesällä he saattavat kastella kukkia ja nyppiä muutaman rikkaruohonkin mennessään. Talvella vaihdetaan kynttilät.
ENSIN he menevät Veikon edesmenneen vaimon Tuovin haudalle, joka on hautausmaan Härkäläntien puoleisella syrjällä. Siitä edetään varaston, aitan ohi ja jatketaan Eskon vaimon Eevan haudalle.
– Tähän on haudattu myös isäni ja äitini. Siinä on myös paikka minulle, kertoo Esko Johansson, joka teki päivätyönsä lähinnä ratin takana.
Tuusulan Jokelan koulun entisellä talonmiehellä Veikko Sirénilläkin on leposija vaimonsa vieressä. Hautausmaalla lepää myös edesmennyt Anne-tytär.
– Kesällä tämä on hieno paikka. Linnut laulaa ja on vehreää.
– Oliko se viime kesänä, kun täällä oli bussiretkikunta käymässä? He kehuivat kovin Someron hautausmaata. Kyllä tämä onkin nätti kesällä, tietää Johansson.
USEIN miehet etenevät perätysten hiljaisuudessa.
– Mukavampi kulkea toisen kanssa kuin yksin, ja puhua toiselle eikä itsekseen. Jos jotain sattuu, niin toinen auttaa. On meillä ranteessa tällaiset vehkeetkin, näyttää Sirén turvapuhelinta.
Muutaman kerran Sirénin on tullut sitä vahingossa painettua.
– Pojat ovat sanoneet, että hyvä, että on kokeiltu, että toimii.
Välillä tulee puheltua. He ovat pitemmän aikaa ihmetelleet Putinin tekemisiä.
– Ei tähän maailmanaikaan tarvitsisi sotia. Luonto jo järjestää tarpeeksi sekasortoa, tuumii Sirén.
Kun kierros on saatu päätökseen, miehet lähtevät lounaalle lähimmäispalvelukeskus Svenssonille. Siellä he, Sirén ja Johansson, toisilleen vieraat aikoinaan tutustuivatkin.
– Se on mainio paikka. Siellä saa hyvää ruokaa, ja juttuseuraakin, jos haluaa.
MIEHET tekevät sauvakävelylenkkinsä viitenä päivänä viikossa.
– Sunnuntaina on lepopäivä. Perjantaina käymme vesijumpassa, silloin emme sauvakävele. Svenssonilla varaavat meille ruokaa, kun tulemme vesijumpasta aterialle vasta 11.30–12 jälkeen. Kyllä siellä on hyvä palvelu.
Kun on reippailtu ja käyty syömässä, niin lähdetään kotiin.
– Uni alkaa jo maittaa, kun on ulkoillut ja maha on täynnä. Katselen suomalaisia elokuvia. Välillä katson silmät kiinni, hymyilee Johansson.
