Heti ensi kohtaamisessa hän teki minuun positiivisen vaikutuksen Kultelassa.
Halusin tutustua Someroon paremmin. Olin kuullut että Kultelan kylästä oli kirjoitettu kirja. Uteliaana menin katsomaan, mikä se sellainen Kultela on. Aika tavanomaiselta tiiviisti rakennetulta kylältä tuo näytti. Oikeastaan saman tapaista tiiveydeltään kuin Billnäsit, Fiskarssit ynnä muut vastaavat. Juttelin siinä jonkun kanssa ja ihmettelin ääneen, että kirjakin on kirjoitettu. Missähän se Jouko on, hän osaa paremmin kertoa, minulle vastattiin.
No, Joukoa ei siinä vaiheessa löytynyt, mutta sanoivat hänen kovin paljon osallistuneen teoksen kirjoittamiseen. Niinpä luulin kirjailijaksi, mutta eipä ollut, vaan monitoimi-ihminen. Varsinainen moniosaaja.
Vähitellen opin hänet tuntemaan. Toisinaan hiihtoladuilla hiihtelemässä tai latuja kunnostamassa. Luonnossa retkeilemässä. Näytelmissä esiintymässä ja kirjoittamiseen osallistumassa. Näyttelyihin kulisseja rakentamassa. Paikallista historiaa kertomassa. On ollut yrittäjänä, kuljettajana ja vaikka missä.
Naapurien auttaminen on hänen erityistä alaansa, vieläkin vaikka näkö on jo heikentynyt. En pitkään aikaan ymmärtänyt hänen näössään olevan mitään vikaa. Niin luontevasti hän suhtautuu kohtaloonsa. Ottaa asian annettuna, valittamatta. Toteaa vain, että näin on käynyt. Silti hyvän muistinsa ansiosta järjestää vaikka savipuistossa kahvitukset. Käy edelleen messuilla vaimo tarvittaessa apusilminä.
Kunnioitan hänen asennettaan suuresti. Hän on hyvä malli meille muille. Hänellä on edelleen paljon taitoa ja tietoa, mitä monella muulla ei ole, sekä vuosien tuoma kokemus. Ja se suhtautuminen ihmiseen. Hänellä on tunneälyä. Sitä millä pärjää erilaisten ihmisten kanssa, meidänkin, jotka toisinaan töksäyttelemme mitä sattuu sylki suuhun tuomaan.
Miksi kirjoitin? Hän, Jouko Palander, on kirjoitukseni ja kiitokseni ansainnut.
Arvoa antava