70 vuotta juuri täyttäneen Aulis Tiensuun elämää on aina kovasti viitoittanut urheilu. Osoitus mielenkiinnon säilymisestä on, että jo vuosikymmenet kaukana Somerolta asuneena, hän edelleen kirjoittaa siitä Somero-lehteen , työhönsä sitoutuneena avustajana.
Aulis Tiensuun koti ja koulu olivat Kerkolassa. Isän äidin puolelta sukujuuret johtavat Åvikin lasitehtaassa työskennelleeseen puhaltajamestariin Johan Waltzeriin. Tämä oli isoäidin isoisän isoisä.
– Isäni kotitalo oli Häntälän kylän puolella. Hän osti Alhonkulmalta sodan jälkeen maita ja rakensi tilakeskuksen tyhjälle pellolle. Koska metsää oli vain vähän, oli rakennuspuut hankittava ulkoa, mikä siihen aikaan oli aika ”revohka”, Tiensuu luonnehtii.
Läpi notkojen
Tiensuu sai nuoresta asti kosketuksen liikunnalliseen elämään. Kolmen kilometrin koulumatka suoraan oli peltoteitä ja laidunpolkuja, johti notkojen läpi. Patikoimalla tai hiihtäen, ja jos pyöräillä halusi, matka oli tietä pitkin kuusikin kilometriä.
Siinä toteutui arkiliikunta, jonka on todettu pääosin puuttuvan nykyisin nuorisolta.
– Kun maatila oli pieni, niin töissä oltiin ihan niin pienestä kuin muistan. Noin 4-vuotiaana onnistui jo seipäiden jako pellolla, kahta seivästä perässä vetäen. Heinien lisäksi myös viljat pantiin seipäille. Myöhemmin alkoi harava pysyä kädessä ja sen jälkeen 6–7-vuotiaana pääsi Pikku-Valmetin rattiin. Hevonen oli traktorin rinnalla.
Koulun kymmenestä oppilaasta vain yksi meni oppikouluun, ei silti Somerolle, vaan hänkin Koskelle.
– Matka oli hankala. Ja kai olin vähän arka. Pelotti lähteä oppikouluun, vaikka opettajat siihen kovasti kannustivat. Se oli sitä aikaa syrjäkulmilla.
Kauppiksesta työelämään
– Kauppiksessa Salossa ollessani yksi opettaja oli siirtynyt Kuusjoelle nykyiseen Antti-teollisuuteen konttoripäälliköksi. Olin valmistumassa merkantiksi, kun hän soitti kouluun ja kysyi minua töihin, Aulis Tiensuu muistelee opiskeluaan.
Työpaikka sijaitsi sopivasti kotoa viiden kilometrin päässä, ja kesätyöksi oletettu paikka muuttui pysyväksi.
– Kävin välissä armeijan. Olin tykkimiehenä Gyltössä, minkä jälkeenkin jatkoin töissä. Maatila myytiin. Isä oli sairaalloinen ja minulla aika pahat allergiat, jotka estivät etenemisen armeijassakin. Eikä pienen tilan ylläpito oikein kannattanut.
1974 avautui paikka Someron Osuuskaupassa.
– Se työ oli sisäistä laskutusta ja vähän myös markkinointisihteerinä oloa. Maatalouspuolen myyntipäällikön sijaisena ja myymälävastaavana olin 1978–80.
Forssan Matkahuoltoa seurasi siirtyminen Lahden Matkahuoltoon, jossa työssä Tiensuu oli 25 vuotta.
Innostus urheiluun virisi
Jo 1970-luvulla Aulis Tiensuu oli ollut mukana Someron Esan urheiluelämässä. Silloin oli laaja harrastajapohja ja iso tarve talkootyöstä. Tiensuun oranssinvärinen Kupla-Volkkari tuli monille lupaaville urheilijanaluille tutuksi, kun sillä startattiin kisamatkoille eri suuntiin.
Innostus tuli lähisuvusta.
– Setäni Kaino Tiensuu oli innokas urheilunharrastaja. Hän oli aikoinaan urheillut ja niin oli isänikin pelannut aikanaan pesäpalloa. Setä oli urheillut pidempään, oli toimitsijana ja otti minut mukaan kentälle jo 60-luvun alussa katsomaan kun Pentti Nikula ja Kauko Nyström hyppäsivät.
Tiensuu itse oli urheillut Someron mestaruus- ja piirin tasolla pikajuoksussa ja hypyissä.
– Tulin armeijan jälkeen 1974 vetämään nuorisotoimintaa Esassa. Sitä jatkui noin 10 vuotta, sen ajan kuin Somerolla asuin.
Jari Pyykön ja Esko Kalliolan kanssa Tiensuu kävi kisoissa ympäri Etelä-Suomea. Ja vuoden 1980 Suurkisajoukkueessa Tampereella oli mukana peräti linja-autolastillinen kisaajia.
Kun Someron urheilukenttä 1970-luvulla oli huonossa kunnossa, eikä isompia kilpailuja enää voitu pitää, Tiensuu ehdotti Seiväskarnevaalien järjestämistä.
– Siitä se lähti alkuun, 1979 olivat ensimmäiset karnevaalit.
Nippu uutisia ja tilastoja
Ensimmäiset urheilu-uutiset lehtiin Tiensuu teki 1969. Toiminnan vetäjälle kilpailuraporttien tekeminen lankesi kuin luonnostaan.
Urheilukirjoittamista on kertynyt kirjojen myötä lisää. Vuonna 1998 hän kokosi yksiin kansiin Someron yleisurheilutilastot ikäluokittain. Näitä tietoja Tiensuu on ylläpitänyt edelleen. Sen jälkeen tuli Suomalainen seiväshyppy, nimin ja numeroin 2002.
Luetteloituna on esimerkiksi kaikki yli neljän metrin ylittäneet seiväshyppääjät, toista tuhatta kappaletta.
– On ollut tilastokirjoja, kolmiosainen Lahden Ahkeran 100-vuotishistoriikki ja Esan historiikki 10 vuotta sen jälkeen. Oli myös Seiväskarnevaalien historiikki.
Julkaistiin Tiensuun kokoama Lahden piirin alueen kaikkien aikojen parhaat yleisurheilutulokset 30.9.2017 mennessä. SUL:n nettisivuilla kirja on arvioitu parhaaksi koskaan Suomessa julkaistuksi alueelliseksi urheilutilastokirjaksi.
Pohjaa tuloksille löytyy kirjasta. Ovathan Lahden alueen seuroissa urheilleet olympiavoittajat Jonni Myyrä, Heli Rantanen ja Lasse Virén, ME-mies Soini Nikkinen, sekä olympiakisojen ja EM-kilpailuiden mitalimiehet Ove Andersen, Jorma Härkönen, Jarmo Kärnä, Matti Sippala ja Ismo Toukonen.
– Julkaistu osuus koskee miesten ja naisten tuloksia, mutta Lahden piirin aineistosta minulla on olemassa myös kaikki juniori-ikäluokat vuoden välein kahdestakymmenestä ikävuodesta alaspäin. Yhtä laajasti koottuina, että aineistoakin on varovasti arvioiden noin 6 000–7 000 sivua, Tiensuu mainitsee.
Siinä työssä tuli käytyä läpi kaikki alueen sanomalehdet 100 vuoden ajalta, lisänä vielä Urheilumuseon arkistot sekä Suomen Yleisurheiluarkisto Turussa. Tiensuu oli viime mainitussa perustajajäsen.
Ahkeran toiminnanjohtajaksi
Kun urheiluharrastukseen oli kerran lähtenyt, se jatkui myös työnä Lahdessa.
– Sain Lahden Ahkeran toiminnanjohtajan paikan 2005. Selkä meni kuitenkin siihen kuntoon, että jäin muutaman vuoden sairaslomalle. Kovasti selkää tutkittiin, mutta todettiin, ettei se leikattavissa ole.
– Taustalla oli monen tekijän summana krooninen kipuoireyhtymä. Vähitellen kuntouduin, mutta jäin eläkkeelle täytettyäni 60. Nyt olen ollut 10 vuotta eläkkeellä.
Siviilityön loputtua kirjoitustyölle on jäänyt enemmän aikaa, olihan hän tehnyt sitä jo aiemminkin. Kirjoittaen taas noin 15 vuotta lehtiin, lähiseutujen julkaisujen lisäksi myös Etelä-Suomen Sanomiin.
Tytärkin urheili
Ikäluokkien pienenemisen myötä urheilu eikä myöskään yleisurheilu vedä mukanaan entisenlaisia harrastajamääriä.
– Aikanaan Esan Tiistai-kisoissa kävi kesän aikana yli 200 nuorta. 7–8-vuotiaat olivat tuolloin nuorimpia osallistumaan ja enimmäkseen urheiltiin siinä toisella kymmenellä ollessa. Kenttähän oli tosi huonossa kunnossa, kunnes se 1980 korjattiin.
Aulis Tiensuu vertaa, miten nuorimmat nykyisin aloittavat 3-vuotiaina, kun aloitus aikanaan tapahtui kouluiässä.
Hänen nuorempi tyttärensä Säde kilpaili aikoinaan seiväshypyssä, saaden yhden henkilökohtaisen SM-pronssin ja joukkuekilpailussa kultaa. Jalkavaivojen ja musiikkiharrastuksen myötä urheilu kuitenkin jäi.
Nykyisin riittää viiden lastenlapsen parissa papalla ja mummulla tekemistä ja vipinää.
Patsaan paikka
Suomalaisen yleisurheilun Tiensuu arvioi olevan hyvässä myötätuulessa. Sitä on kehitetty oikeilla tavoilla.
– Tällä hetkellä tuntuu, että valtakunnan tasolla kehitetään ihan hyvinkin. Viime vuoden menestys näytti niin aikuisissa, kuin varsinkin nuorissa, hyvältä. On lahjakkaita ja hyviä urheilijoita. Mitaleita alkoi tulla ainakin EM-tasolta.
– Näyttäisi, että suunta on nyt oikea ja kehitys tosiaan on lähtenyt liikkeelle.
Tiensuu katsoo, että huonompia vuosia ehti olla välissä. Hän toivoo jatkossa hyvää.
– Ensin osuivat omalle kohdalleni ne innostavat ajat, jolloin sytyin itse 1960-luvulla urheilusta. Niitä seurasi 1970-luvun valtava menestys, joka oli todella menestyksellinen arvokisatasolla.
Nämä olivat tekijöitä, jotka innostivat ihmisiä paikallistasollakin lähtemään mukaan.
– Nyt tuli juuri kuluneeksi 60 vuotta Nikulan sisäratamaailmanennätyksestä. Ja viime vuonna sama aikajana tuli vastaan ulkoratojen maailmaennätyksestä.
– Silloin kun tuli 40 vuotta täyteen, Seiväskarnevaalien yhteydessä pidettiin juhla, jossa julkistettiin myös juuri ilmestynyt seiväshyppykirjani. Sanoin siellä, että kun Nikulan ennätyksestä tulee kuluneeksi 50 vuotta, on se kyllä patsaan paikka.
Ja niin lähti patsashanke liikkeelle ja Tiensuu oli mukana patsastoimikunnassa. Viime kesänä tuli täyteen 10 vuotta siitä, kun patsas paljastettiin.
Nykyiseen lajikirjoon
Paikallisella tasolla Somerolla ovat urheilun kehittämishaasteet osin erilaisia. Tiensuu näkee asiassa aaltoliikettä.
– Ihan muutama aktiivinen vetäjä saa paljon aikaan ja mukaansa muita. Vaikka ei sitä kukaan yksin teekään. Jos mukana on innostuneita vetäjiä, voi tulla silti heikompia kausia.
Ikäluokat ovat pienentyneet verrattuna 50 vuoden takaisiin aikoihin.
– Ne ovat pienentyneet paljon. Ehkä noin kolmasosaan siitä mitä tuolloin. On myös tullut lajikirjoa niin paljon enemmän, että harrastajista on todella kova kilpailu. Yksi laji ei voi enää saada taakseen sellaisia joukkoja mitä aiemmin.
– Ja tietysti, kun mukana on aina vähemmän harrastajia, niin ei menestyjiäkään löydy niin paljon siitä joukosta.
Taikka heitä sitten löytyy muissa lajeissa.
– Nykyäänhän on Somerollakin niin monenlaista, erilaista palloilusarjaa ja joukkuetta. Siihen aikaan niitä ei nuorissa ollutkaan. Ne olivat hiihto ja yleisurheilu, jotka hallitsivat. Nyt hiihto on kadonnut, lumienkin myötä, lähes kokonaan.
Monipuolisuudesta
Kaikesta huolimatta Aulis Tiensuu vetoaa urheilun monipuolisuuteen. Ettei liikaa keskityttäisi yhteen lajiin, vaan että esimerkiksi alle 15-vuotiaana harrastaessa mukana voisi olla useita eri lajeja.
– Se kehittää ja luo valmiuksia. Nykyisin kuitenkin luonnollinen liikkuminen jää niin paljon vähemmäksi. Koulumatkoja ei tehdä enää niin kuin minun aikanani – kävellen, hiihtäen tai polkupyörällä.
– Ennen oli paljon maatiloja ja pientiloja, jossa kaikki tekivät raskaita töitä, sen mukaan kuin pystyivät. Tehtiin fyysistä työtä lapion tai hangon varressa. Siinä tuli automaattisesti pohjakuntoa, voimaa ja kestävyyttä.
Ne kaikki ovat perustekijöitä silloin kun halutaan urheilijaksi, vaikuttaen tulosten tekemisessä.
– Nykyisin yleiset loukkaantumiset voivat ehkä johtaa sieltä, kun lapsena liikkuminen on ollut niin paljon vähäisempää ja yksipuolisempaa. Ei ole tullut liikuntaa, joka kasvuvaiheessa vahvistaisi elimistöä.
Fakta: Aulis Viljo Antero Tiensuu
- syntynyt 9.2.1953 Someron sairaalassa, joka oli juuri valmistunut edellisenä vuonna
- isän Frans Viljon juuret olivat Rautelasta ja äidin Virpi Sinikka o.s. Lindbergin Karjalan Muolaasta, sisar on runsaan vuoden nuorempi Airi Kuisma
- koti Kerkolan Alhonkulmalla, peltoa 11 hehtaaria ja metsää 1
- kansalaiskoulun jälkeen töissä Oraksessa tsupparina
- Salon kauppaoppilaitokseen 1970, välissä töitä ja osuuskaupan kursseja esimiesten perusvalmennuksessa, Forssaan Matkahuollon asemanhoitajaksi, sittemmin paikallispäälliköksi 1980–85, josta sisäisen siirron jälkeen Lahteen
- kauppateknikoksi Markkinointi-Instituutista 1983
- puoliso Sinikka Helena os. Tauriainen Kainuusta
- tyttäret Suvi, syntynyt 1990 ja Säde, 1992
- Suvilla Asikkalan Vesivehmaalla 3 lasta ja Sädellä 2 lasta Lahdessa
- kirjoittanut monia kirjoja
- koronan myötä alkoi kokoamaan kirjana julkaistavaa oman elämän ja sukujen historiaa
- nyt 25 vuotta asukasisännöitsijänä Lahdessa 10 asunnon rivitaloyhtiössä
- urheilun järjestötyöstä tunnustuksia, kuten SUL:n kultainen ansiomerkki ruusukkein (korkein), Lahden Seudun Yleisurheilu ry:n kunniajäsenyys ja Lahden Ahkeran elämänurapalkinto
